Ulla-Maija Vähä (kuvassa) ei halua syyllistää ketään. Sen sijaan hän toivoo, että murhenäytelmä ei toistu.
Tarinan alku on tavallinen. Iloinen, välittävä ihminen sairastuu eläkkeelle jäätyään muistisairauteen, eikä häntä pystytä enää hoitamaan kotioloissa. Äiti muuttaa hoitokotiin, ja aluksi kaikki sujuu hyvin.
Sitten jonkun silmä hetkeksi välttää. Fyysisesti vanhus on hyväkuntoinen ja niin nopsajalkainen, että ehtii haihtua näkymättömiin, vaikka hänen katoamisensa havaitaan heti ja etsinnät aloitetaan välittömästi.
– Ulkona oli 20 astetta pakkasta, ja tuuli lisäsi pakkasen purevuuden 40 asteeseen. Kukaan terve ihminen ei olisi lähtenyt sillä kelillä ilman takkia edes postilaatikolle, Ulla-Maija Vähä kertoo.
Äidillä oli pelkät sisävaatteet ja jalassaan Aino-tossut.
Entäpä jos syytettäisiin heitteille jätöstä?
– Näin jälkikäteen ajatellen olin edesvastuuton, kun ajelin siinä mielentilassa ympäriinsä etsimässä häntä. Mutta mitään muutakaan en osannut tehdä, Ulla-Maija Vähä kertoo.
Lopulta illalla veli soitti. Äiti oli löytynyt istumassa meren rannalta ja toimitettu sairaalaan.
– Ensimmäinen tunne oli valtava helpotus. Se vaihtui kuitenkin järkytykseksi, kun pääsin sairaalaan, missä äitiä elvytettiin. Hänen ruumiinlämpönsä oli laskenut 16 asteeseen. Ehdin vielä hyvästellä äidin. Pian sen jälkeen elvytys lopetettiin.
Ulla-Maija Vähä ihmettelee, miksi hälytyskeskukseen soitettiin päivän aikana vain yhdestä havainnosta, vaikka äiti oli kävellyt läpi Haukiputaan keskustan vilkkaimpaan ruuhka-aikaan.
– Ihmisiä syytetään helposti toisten asioihin puuttumisesta. Mutta entäpä jos syytettäisiin myös heitteille jätöstä?
Vähä huomauttaa, että Suomessa muistisairausdiagnoosin saa joka päivä 36 ihmistä ja luvun arvioidaan kasvavan tulevaisuudessa. Muistisairaus koskettaa joko suoraan tai välillisesti yli miljoonaa ihmistä.
– Puhelu hälytyskeskukseen voi pelastaa ihmisen. Pakkasessa tai sateessa tarpova ihminen voi joku päivä olla myös sinun omaisesi, hän painottaa.
Katoamisesta ilmoitettava heti
Jarkko Turunen Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta on toiminut järjestyspoliisina 24 vuotta. Vuodesta 1995 hän on työskennellyt poliisikoiran kanssa ja vuodesta 1999 etsintäryhmän johtajana.
Turusen mukaan tyypillinen kadonnut on kotoa tai hoitokodista omille teilleen lähtenyt muistisairas. Hän korostaa, että katoamisesta tulee soittaa hälytyskeskukseen heti.
– Suurin osa kadonneista löytyy 5–10 minuutissa kahden neliökilometrin säteeltä. Mitä nopeammin ilmoitus saadaan, sitä todennäköisemmin kadonnut löytyy.
Lähialue kannattaa tutkia hyvin. Turunen kertoo tapauksesta, jossa kadonnutta etsittiin metsäpolulta, jolle hänellä oli tapana karkailla. Sillä kertaa hän oli kuitenkin viettänyt useita tunteja omalla pihamaalla maakuopassa. Erään potilaan taas luultiin poistuneen sairaalasta, mutta pitkään jatkuneiden etsintöjen jälkeen hän löytyikin lukitusta sairaalahuoneesta.
– Kaupunkiolosuhteissa etsiminen on usein hankalaa, kun ei tiedä, mistä ihmistä pitäisi etsiä. Jotkut suunnistavat esimerkiksi entiseen kotiosoitteeseensa.
Suurin osa kadonneista löydetään
Kun poliisi saa hälytyssoiton katoamisesta, arvioidaan keli ja muut olosuhteet. Kaikki poliisipartiot saavat ilmoituksen kadonneesta, ja Vapaaehtoiselle pelastuspalvelulle annetaan ennakkovaroitus.
– Vapaaehtoinen pelastupalvelu on kullanarvoinen asia. Vuorokaudessa saadaan paikalle 20–30 ihmistä koirien, moottoripyörien, mönkijöiden ja muiden välineiden kanssa, Turunen kertoo.
Tarvittaessa etsintöihin hälytetään myös Rajavartiolaitos ja Puolustusvoimat. Omaisia pitää ajan tasalla etsintää johtava poliisi.
– Riippuu tilanteesta, kuinka kauan etsintää jatketaan. Ensimmäisen vaiheen etsintä kestää 5–8 tuntia. Sitten tehdään tilannearviointi, Turunen kertoo.
Turusen mukaan suurin osa kadonneista löytyy. Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella ilmoitetaan vuosittain noin 300 katoamistapausta.
– On päiviä, jolloin poliisi on monen kadonneen perässä, ja päiviä, jolloin ei etsitä ketään.
Turunen painottaa, että etsinnät maksaa poliisi, eikä niistä tule omaisille kuluja. Hän toivoo, että nykytekniikasta saataisiin apua kadonneiden etsintään.
– Eihän kukaan halua muistisairaita vankeina pitää, mutta olisi hyvä, että jokin laite kertoisi katoamistapauksissa omaisille, missä päin ihminen liikkuu.
Muistisairaallakin itsemääräämisoikeus
Muistiliiton puheenjohtaja Merja Mäkisalo-Ropponen haluaa tuoda esiin myös sen, että Suomessa asuu kotona ihmisiä, jotka eivät enää pärjää itsenäisesti.
– Kotihoidosta on tullut mantra. Muistisairaalta voi kuitenkin voi jäädä hella päälle tai hän voi harhailla ulos, ja saattaa kulua pitkään, ennen kuin kukaan huomaa.
Toisaalta vuodeosastoilla hoidetaan monia vanhuksia, joiden oikea paikka olisi ryhmäkoti.
– Suomessa on tuhansia vuodepotilaita, joille on annettu rauhoittavia lääkkeitä, vaikka vaihtoehtona voisi olla lääkkeetön hoito. Kemiallinen rajoittaminen vie ihmisen toimintakyvyn. Muistisairaan ihmisen vapauden rajoittaminen rauhoittavilla lääkkeillä ei ole mahdollisuus vaan epäonnistumista hyvän hoidon ja hoivan antamisessa, Mäkisalo-Ropponen kritisoi.
Hänen mukaansa muistihoitajia on liian vähän ja heillä on potilaille liian vähän aikaa. Lisäksi kaikilla ei ole riittävää koulutusta.
Mäkisalo-Ropponen painottaa, että itsemääräämisoikeus kuuluu myös henkilölle, jolla on pitkälle edennyt muistisairaus. Hoitotahto on syytä kirjata jo sairauden alkuvaiheessa.
– Asenteiden ja ajattelutavan on muututtava, ja hoitotahto-käsite on saatava lakitekstiin, Mäkisalo-Ropponen korostaa.
Sirpa Kulonen
toimittaja
Korjaus: Haasteteltavan nimi on korjattu oikeaan muotoon Ulla-Maija Vähä. Aiemmassa versiossa luki virheellisesti "Vähälä".
Kuva: Sirpa Kulonen
Muistiliitto viettää tänä vuonna 25-vuotisjuhlavuottaan Välitä! -kampanjan merkeissä. Muistiviikkoa vietetään 16.–22.9.
Lisää aiheesta:
Tietopankki muistisairaiden turvallisuuden parantamiseksi
Elämä ei lopu muistisairauden diagnoosiin
Kävelynopeus kertoo muistin heikkenemisen vaarasta
Muistipotilaan omaisen kannattaa pyytää apua
