Ystävällisen uteliaat, ryppyisen ahavoituneet naisen kasvot hymyilevät olkihatun alta vierailijalle: ”Ni hao”. Puutarhurin päivä itkupajun alla, heinäpuutarhan huolellisena saksijana, on tältä erää ohi. Tätä lintujen laulun täyttämää pysähtynyttä keidasta ympäröi Shanghain harmaa savusumuinen esikaupunkialue, jossa tuhannet pilvenpiirtäjälähiöt tavoittavat taivasta. Toistensa kopioina toistuvat asuinalueet on nimetty eurooppalaisittain.
Ehkäpä puutarhurirouva ripustaa aamuisin sängynpeittonsa tuulettumaan Salon Paradisen kolmannenkymmenennen kerroksen pienelle parvekkeelle, tuhansien naapuriensa lailla. Vieressä kiiltelee viimeistä arkkitehtonista suuntaa edustava yritysjätti, jonka ovesta valikoituu sisään mustapukuisia menestyjiä.
Tässä vastakohtien maassa asioita tehdään suurella kädellä. Innovaation alkuperä ei ole keskeisimpiä kriteereitä, kun kiinalainen yritys tai tutkijayhteisö tarttuu mahdollisuuteen.
Hyvä esimerkki löytyy omalta alaltani. Muutamia vuosia sitten tutkijat saivat käyttöönsä metodin, jolla voi nopeasti ja edullisesti tuottaa valtavia määriä DNA-juosteiden sekvenssiä. Tavallinen tutkimusryhmä pystyi määrittämään kaikkien geeniemme emäsjärjestyksen tuhatlappusella.
Muistan sen hetken, kun instituuttimme osti ensimmäisen syväsekvensoijan. Laitteen näytön värikäyriltä saatoimme muutamassa tunnissa löytää potilaan taudin aiheuttavan geenivirheen – takavuosina olin itse käyttänyt samaan prosessiin viisi vuotta. Nuori ohjattavani näki tuona hetkenä tietokoneen ruudulla vain dataa, hänen kyynelsilmäinen mentorinsa ohi vierineen elämän, ja Kiinan valtio mahdollisuuden.
Kiina päätti yhden sijaan ostaa laitteita kerralla satoja. Ne sijoitettiin yhden katon alle, kapasiteetti keskitettiin. Muodostettu yritys alkoi tuottaa valtavia määriä DNA-tietoa ja myydä maailman tutkijoille koneaikaa, edullisesti. Saman tien Skandinavian maihin ilmestyi paikalliset yrityksen edustajat, ja palvelu oli nopeaa. Alun vauhdissa yskinyt laatu saatiin nopeasti kohdalleen. Onhan sama missä maassa robotti pyörii, jos datan analyysin voi tehdä tilaaja kotonaan. Yhtäällä kaatuu metsä, ja toisaalla se jalostuu tuotteeksi.
Suomi haluaa keksiä metsän, kaataa ja jalostaa sen itse. Valtio penää bioalalta innovaatioita, joilla Oy Suomi Ab (tätä termiä virkamiehet todella viljelevät) lähtisi nousuun.
Aivovoimaa riittää, mutta olemme individualisteja: tutkijat edistävät omia yksittäisiä keksintöjään kaupallistajille, ja läpimurrot jäävät harvinaisiksi. Valtion rahoitusta jakava TEKES myöntää tukea vain kotimaisten yhtiöiden ja tutkijoiden yhteistyöhön, mutta tuotekehitystä tekeviä bioalan firmoja on Suomessa vain muutama. Koskelan Jussi kuokkii.
Siinä puutarhassa istuessani mietin, pitäisikö meidän ruveta pohjoisen kiinalaisiksi. Vaikkemme alkaisikaan raakatiedon tehtaiksi, voisimme laittaa päät yhteen. Perustetaan yksi näkyvä, nopea ja tehokas Bio-Suomi Oy. Kerätään yhteen kymmenen Suomen parasta kaupallistamisessa menestynyttä tai sellaista halajavaa tutkijaa arvioimaan ja kilpailuttamaan omia ja muiden parhaita keksintöjä. Ei mietitä ovatko kaikki maakunnat edustettuina, vaan kysytään kompetenssia. Priorisoidaan vain pari vahvinta projektia, ja keskitetään niihin TEKESin tuki. Puretaan aktiivisesti säännöksiä jotka estävät eteenpäinmenoa, tehdään kaikkien yhteistyö kanssamme mahdollisimman helpoksi. Otetaan riski, sallitaan epäonnistuminen, tehdään uudelleen.
Suomen jättävä talousasiantuntija totesi: ”Suomi on pieni, ja teillä jos kellä pitäisi olla sujuvat yhteydet valtion huipulle ja liukkaasti liikkuva kevyt hallinto. Se olisi todellinen valttikortti.” Kohtaamani hongkongilainen suomalaissyntyinen suursijoittaja mietti, kun pöytäseurueessa puheeksi tuli DNA-sekvenssiyhtiö: ”Pitäisikö sijoittaa Kiinaan.”
Suomen saksiessa pientä puutarhaansa, kiinalaisista ovista marssii sisään menestyjiä.
Anu Wartiovaara
Kirjoittaja on kliinisen molekyylilääketieteen Sigrid Juselius -professori.
