MLL: Vakavat aiheet yleistyneet Lasten ja nuorten puhelimessa

Liiton mukaan viiltelyä, masentuneisuutta tai itsemurha-ajatuksia koskevien yhteydenottojen osuus on kasvanut.

Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on huolissaan siitä, että Lasten ja nuorten puhelimeen, nettikirjepalveluun ja chattiin tulevat yhteydenotot koskevat yhä useammin hyvin vakavia aiheita.

Liiton mukaan viiltelyä, masentuneisuutta tai itsemurha-ajatuksia koskevien yhteydenottojen osuus oli viime vuonna 7 prosenttia kaikista yhteydenotoista. Osuus on kaksinkertaistunut vuodesta 2010.

Eniten muutos näkyy 15–17-vuotiaiden yhteydenotoissa. Tämän ikäluokan puheluista 19 prosenttia liittyivät vakavimpiin ongelmiin. Vuonna 2010 osuus oli 10 prosenttia.

Avun pyytäminen tuntuu vaikealta

Liitto muistuttaa, että koulujen oppilas- ja opiskelijahuollolla on merkittävä tehtävä lasten ja nuorten ongelmien varhaisessa havaitsemisessa ja avun saamisessa. Lasten ja nuorten puhelimeen ja nettiin tulleiden yhteydenottojen perusteella lasten ja aikuisten kohtaamisissa kouluissa on vielä paljon kehitettävää.

Nuoret kokivat, että mieltä painaviin asioihin oli vaikea pyytää ja saada apua aikuisilta. Auttavien puhelin- ja nettipalvelujen päällikkö Tatjana Pajamäen mukaan monet nuoret pohtivat tarkkaan sitä, onko oma huoli riittävä tai tarpeeksi iso, että siihen voisi käyttää ammattilaisen aikaa.

– Nuoret varovat kuormittamasta aikuisia, vaikka heillä olisi useampia psyykkiseen terveyteen liittyviä pulmia, jotka ovat vaikeuttaneet elämää jo pidemmän aikaa, hän sanoo.

Lasten ja nuorten puhelimessa, nettikirjepalvelussa ja chatissa vastattiin vuonna 2014 yli 30 000 yhteydenottoon. Vastattujen puheluiden määrä kasvoi yli tuhannella edellisestä vuodesta. Myös chat-keskusteluja käytiin runsas sata enemmän.

Tutustu vuosiraporttiin täällä.

Lähde:
Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Kuva:
Panthermedia