Suurten ikäluokkien vanhetessa edessä on yhä suurempien omaisuusmassojen siirtyminen seuraaville sukupolville. Yleensä tämä tapahtuu kivuttomasti, mutta aina ristiriidoilta ei vältytä, kirjoittaa Kati Juva Lääkärilehdessä julkaistussa katsauksessa.
Oikeustoimikelpoisuuden arviointia tarvitaan monissa tilanteissa. Testamentin laatimisen lisäksi vanhukset tekevät myös sijoituspäätöksiä, kauppoja ja lahjoituksia. Arviointi on suurelta osin lääkäreiden tehtävä, vaikka maistraatti tai käräjäoikeus tekee lopullisen ratkaisun.
Monet oikeudenkäynnit vältettäisiin, jos edunvalvonta järjestettäisiin kuntoon jo silloin, kun toimintakyky on hyvä ja ajatus kirkas. Vuonna 2007 voimaan tulleen lain mukaan ihminen voi etukäteen määrätä, kenen hän haluaa hoitavan asioitaan siinä tapauksessa, ettei itse enää siihen kykene. Edunvalvontavaltuutukseen voi kirjata ohjeita omaisuutensa hoidosta vaikka miten yksityiskohtaisesti.
Valtuutus astuu voimaan vain siinä tilanteessa, että sen laatinut henkilö todella tulee kyvyttömäksi huolehtimaan taloudellisista asioistaan. Tämä edellyttää lääkärinlausuntoa tai muuta luotettavaa selvitystä.
Edunvalvontavaltuutus liittyy pääsääntöisesti taloudellisten asioiden hoitoon, mutta sen voi laajentaa koskemaan myös henkilökohtaisia asioita, kuten asumista tai hoitosuostumusta.
Muistisairaan asumispäätösten tekemistä helpottaa, jos ihminen on terveenä ollessaan kirjannut haluavansa asua mahdollisimman pitkään kotona, vaikka se sisältäisikin terveydellisiä riskejä tai hygieniasta tinkimistä. Toisaalta jos ei halua ”jäädä taakaksi”, edunvalvontavaltuutukseen voi kirjata, että omaiset saavat hakea ympärivuorokautista hoitopaikkaa potilaan sen hetkisestä tahdosta riippumatta.
Toivottavaa olisi, että lääkäri kiinnittäisi huomiota potilaan edunvalvontaan muulloinkin kuin lausuntoja pyydettäessä. Taloudellisista järjestelyistä ja edunvalvonnasta tulee aktiivisesti kertoa potilaille ja ohjata tarvittaessa eteenpäin.
Lähde: Juva K. Miten varautua oikeudellisesti muistin heikkenemiseen. Suom Lääkäril 2018;73:1499–501.
kirjoittaja:
Tiina Huttu
toimittaja
Kuva: Fotolia
Artikkeli julkaistiin Lääkärilehdessä 23/2018.
Lue artikkeli kokonaisuudessaan alla olevasta linkistä.
