Kilpirauhassyövän seulonta on Vesa Katajan mukaan esimerkki siitä, miten ihmisille tehdään pelkkää vahinkoa hakemalla tautia. Hän puhui Itä-Suomen lääketiedetapahtumassa ylidiagnostiikasta ja -hoidosta.
– Melkein 100 prosentilla yli 60-vuotiaista on kilpirauhasessa syöpä tai syövän esiaste. Ne ovat luonnollisia muutoksia kilpirauhasessa ikääntyessä. Ylivoimaisesti suurin osa niistä on täysin harmittomia.
Etelä-Koreassa ryhdyttiin seulomaan kilpirauhassyöpää vuonna 1999. Kilpirauhaspotilaiden määrä kasvoi räjähdysmäisesti, mutta kuolleisuuteen seulonnalla ei ollut vaikutusta.
– Ihmisiltä leikattiin kilpirauhaset pois, ja he joutuivat käyttämään lääkitystä loppuelämänsä. Seulonta oli siis ihan hullua.
Kataja lisäsi, että kilpirauhasen turhat ultraäänitutkimukset ovat yleistyneet yksityisessä terveydenhuollossa Suomessa.
Kohdunkaulan syöpäseulonta kustannusvaikuttavinta
Kohdunkaulan syöpäseulonta on Katajan mukaan kustannusvaikuttavinta ja tehokkainta syöpäseulontaa, johon liittyy vähiten ylidiagnostiikan ja -hoidon ongelmia.
Kuolleisuus kohdunkaulan syöpään on vähentynyt noin 80 prosenttia 1960-luvusta.
– Tämä on hyvä esimerkki siitä, että kuolleisuutta saadaan selkeästi vähennettyä, kun on tehty järkeviä toimenpiteitä.
Kataja muistutti, että seulonnan vaikuttavuudessa täytyy ottaa huomioon odotettavissa oleva elinikä.
– Rahaa poltetaan, jos seulontoja tehdään elämän loppuun asti.
Oireisen miehen kliinisiin tutkimuksiin kuuluu PSA-arvon mittaus. Yleisenä, satunnaisesti miehiltä otettavana seulontatestinä PSA-arvon mittaus ei toimi.
– Eturauhassyövässä ylidiagnostiikan osuus on jopa 80 prosenttia. Koholla oleva PSA-arvo paljastaa yleensä eturauhasen hyvälaatuisen liikakasvun ja matala-asteisia syöpämuutoksia, jotka eivät uhkaa miehen terveyttä ja vaikuta elinikään.
Testien käyttöarvot puntariin
Katajan mielestä lääkärien pitää pohtia, onko diagnostisella testillä oikea käyttöarvo potilaalle. Monissa tutkimuksissa on menty seulonnan suuntaan.
– Kun potilas tulee jonkin vaivan vuoksi sairaalaan, hän on pian siivutettu tietokonetomografialla. Ei siis mietitä, onko tutkimus oleellinen potilaan vaivan kannalta.
Lääkärillä pitäisikin olla työdiagnoosi etsittävästä sairaudesta ja lääkärin tulisi miettiä, mitä tutkimuksia tarvitaan arvion tueksi.
– Potilasta ei pidä laittaa myllyn läpi niin, että tehdään kaikki laboratoriotutkimukset ja sitten ryhdytään pohtimaan, mikä potilasta vaivaa.
Kataja huomautti, että varsinkin nuorempi kollegakunta pelkää viranomaistoimia sen vuoksi, että ei olisi tehnyt tarpeeksi.
– Pelko on turha, jos asiat on käyty läpi potilaan kanssa, päästy yhteisymmärrykseen ja kaikki on kirjattu potilaskertomukseen.
Kirjoittaja:
Ulla Toikkanen
toimittaja
Kuva: Pentti Vänskä
Artikkeli on julkaistu Lääkärilehdessä 40/2018.
