Sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajava Trasek ry ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä edustava Seta ry ovat huolissaan muunsukupuolisten hoidon tilanteesta Suomen transpoliklinikoilla.
Järjestöjen tietojen mukaan muunsukupuoliset eli potilaat, joiden diagnoosina on F64.8 (muu sukupuoli-identiteetin häiriö) eivät tällä hetkellä saa lähetteitä leikkaus- ja hormonihoitoon kummaltakaan transpoliklinikalta. Sukupuoliristiriitaa kokevien hoito on keskitetty Suomessa Helsinkiin ja Tampereelle.
– Kaikki muunsukupuoliset eivät hoitoja tarvitse, mutta niiden jotka tarvitsevat, pitäisi niitä voida saada. Myös osalla transmiehistä ja -naisista saattaa olla F64.8-diagnoosi syystä tai toisesta, täsmentää Setan varapuheenjohtaja ja lääketieteen opiskelija Sakris Kupila.
Tähän asti hoitoja on saanut vaihtelevasti.
– Tuntuu, että hyvin paljon yksittäisistä lääkäreistä kiinni, millaista hoitoa saa.
Hoitojen perusteena ei Kupilan mielestä pitäisi olla se, millaiseksi potilas sosiaalisen sukupuolensa kokee, vaan se, millaista kehodysforiaa hän tuntee.
Kupila muistuttaa, että kansainvälinen sukupuolivähemmistöjen kanssa työskentelevien ammattilaisten kattojärjestö WPATH suosittaa sukupuolenkorjaushoitojen tarjoamista myös muunsukupuolisille.
Hoidot jatkuvat tutkimusasetelmassa
Sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikan apulaisylilääkäri Katinka Tuisku HYKS:stä vahvistaa, että muunsukupuolisten leikkaushoito on HYKS:ssä tällä hetkellä katkolla, ja hormonihoitoihin ohjaaminen on hyvin rajattua.
– Transsukupuolisten hoidossa meillä on vakiintuneet käytännöt. Hoitojen vaikutuksista on lääketieteellistä näyttöä ja sitä ohjaa translaki ja STM:n asetus. Muunsukupuolisten kohdalla näyttöä ei samalla tavalla ole.
Pysyvästä linjauksesta ei kuitenkaan Tuiskun mukaan ole kyse.
– Aiomme jatkossa tehdä vaikuttavuusseurantatutkimusta siitä, miten potilaamme hoidosta hyötyvät. Kokeellisia hoitoja, jotka eivät perustu näyttöön, on eettistä tarjota vain tutkimusseuranta-asetelmassa.
Tarkoitus on, että diagnoosinumero ei määrittäisi sitä, kuka hoitoa saa, vaan arvioitu hoidon tarve.
– Tähän ohjaa myös tulossa oleva ICD-11-tautiluokitus, jossa trans- ja muunsukupuolisia ei diagnostisesti eroteta toisistaan, vaan diagnoosin kannalta oleellista on koettu sukupuolidysforia.
Muunsukupuolisten osuus hoitoon hakeutuvista on kasvanut
Sukupuoli-identiteettitutkimuksiin hakeutuvien määrä on kasvanut. Ennen vuotta 2007 hoitoihin hakeutui valtakunnallisesti noin 40 henkilöä vuodessa. Viime vuonna määrä oli noin 800. Muunsukupuolisten osuus on kasvanut.
HYKS:n tutkimus käynnistyy ensi vuoden puolella. Tuisku arvioi, että osa muunsukupuolisista hyötyisi hoidoista. Kyseessä on hänen mukaansa kuitenkin hyvin heterogeeninen ryhmä.
– Kyseessä on uusi tapa sanoittaa omaa identiteettiään. Ennen osa heistä on todennäköisesti identifioitunut transsukupuolisiksi. Osa tutkittavista on hyvin nuoria ja osalla identiteetti vaihtelee.
Tuisku arvioi, että viime vuosina väljentyneistä kriteereistä on ollut sekä hyviä että huonoja seurauksia.
– Yhä useampi on saanut apua. Toisaalta kliininen tuntumani on, että katujiakin on tullut enemmän.
Miten vedetään raja eri dysforioiden välille?
Tuisku kuvaa, ettei sukupuolidysforian ja muiden kehodysforioiden välille ole aina helppo vetää rajaa.
– Cis-sukupuolinen voi saada rintojen pienennyksen vain jos rinnat ovat niin suuret, että ne aiheuttavat somaattista haittaa. Miksi muunsukupuolisen, naiseksi syntyneen toive olla vähemmän naisellinen ja pienentää rintojaan pitäisi toteuttaa julkisin varoin? Vastaavasti miksi mieheksi syntynyt, joka haluaa olla sekä mies että nainen, voisi muunsukupuolisuuteen vedoten saada rintaimplantit julkisen sektorin toimesta, mutta cis-sukupuolinen nainen voi saada implantit vain lääketieteellisin perustein, esimerkiksi rintasyöpäleikkauksen jälkeen?
Cis-sukupuolinen tarkoittaa ihmistä, jonka sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisu ovat hänelle syntymässä määritellyn sukupuolen ja siihen kulttuurissa yleensä liitettyjen odotusten mukaiset.
PALKO ei ottanut kantaa
Tampereen ja Helsingin poliklinikat pyysivät keväällä terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvostoa (PALKO) ottamaan kantaa muunsukupuolisten hoitoihin. PALKO totesi kuitenkin, ettei tätä kysymystä voi ratkaista palveluvalikoiman määrittelemisen keinoin. PALKOn mukaan tarvittaisiin lisäselvitystä ja arvokeskustelua siitä, miltä osin on kysymys juridisista, miltä osin eettisistä ja miltä osin lääketieteellisistä asioista.
– Keräämme lisää aineistoa ja aiomme pyytää PALKOn kannanottoa vielä kerran.
Tuisku toivoo asenteiden väljentymistä ja uutta translakia.
– Olisi hyvä, että ihmisillä olisi nykyistä laajemmat mahdollisuudet ilmaista identiteettiään yhteiskunnassa. Juridinen ja lääketieteellinen puoli pitäisi erottaa toisistaan. Kaikissa virallisissa yhteyksissä pitäisi voida ilmoittaa olevansa muuta sukupuolta.
kuva: Vesa-Matti Väärä
Julkaistu Lääkärilehden verkossa.
