Koronavirusepidemia ravistelee yhä ihmiskuntaa. Viimeinen pandemia se ei tule olemaan, siitä tutkijat ovat yhtä mieltä.
– Kysymys ei ole, tuleeko seuraava pandemia, vaan mikä virus iskee ja milloin, sanoo virologian professori Olli Vapalahti Helsingin yliopistosta.
Vapalahti muistuttaa, että pandemiat ovat aina olleet ihmisten vitsauksena. Viimeisten 50 vuoden aikana on kuitenkin tapahtunut paljon muutoksia, jotka ovat helpottaneet virusten leviämistä.
Ihmispopulaation koko ja tiheys ovat kasvaneet. Maapallon yhdeltä kolkalta toiselle pääsee nopeasti. Myös ilmastonmuutos, ekologiset häiriöt ja maankäytön muutokset voivat kaikki muuttaa virusten leviämistä.
Toisaalta, jos vastaavanlainen koronaviruspandemia olisi levinnyt vaikkapa 150 vuotta sitten, emme kenties olisi juuri havainneet sitä. Itse asiassa näyttää ihmisen vanhojen ”flunssakoronavirusten” ja kameleiden ja lepakoiden vastaavien virusten genomeja vertailemalla siltä, että yhdelle flunssakoronoistamme on juuri tällainen historia.
– Riskiryhmien osuus väestöstä oli pienempi ja yleinen tautitaakka isompi.
Miten uusia pandemioita voi ennustaa?
Uusien virusten reitti kulkee usein villieläimistä kotieläinten kautta ihmiseen.
Käynnissä on useita tutkimuksia, joissa kartoitetaan esimerkiksi sellaisia villieläinten viruksia, jotka ovat jo löytäneet tiensä kotieläimiin.
– Ryhmämme on esimerkiksi Keniassa kerännyt näytteitä lepakoista ja hyttysistä, ja niistä on sekvensoimalla löydetty uusia viruksia. Tällä keinolla on löytynyt esimerkiksi uusi ebola-viruksen muoto.
Tällaista viruskartoitusta tehtiin myös Yhdysvaltalaisessa Predict-tutkimushankkeessa. Presidentti Donald Trump kuitenkin lakkautti sen rahoituksen vain muutama kuukausi ennen koronapandemian alkua.
– Koronaepidemian ansiosta rahoitusta tämäntyyppiseen tutkimukseen on jatkossa todennäköisesti aiempaa helpompi saada.
Ajatuksena on, että kun tiedämme, mitä mahdollisia viruksia on olemassa ja mitkä niistä näyttävät voivan siirtyä lajirajojen yli, olemme kenties hieman valmiimpia niiden aiheuttamien tautien tutkimuksessa ja hoidossa, jos jokin niistä alkaa levitä.
Apua historiasta
Myös tautihistorian tutkimuksen avulla voidaan ennakoida tulevia epidemioita.
– Jos jotain on tapahtunut aiemmin, se voi tapahtua uudelleen.
DNA-virukset säilyvät RNA-viruksia paremmin, joten niitä on helpompi löytää. Virusten evoluutiosta voidaan päätellä, miten virus on populaatiossa käyttäytynyt.
Tutkijat ovat löytäneet esimerkiksi isorokkokannan viikinkihaudasta. Keltakuumeesta on pystytty taas nykyisin esiintyvien kantojen perusteella analysoimaan, miten se siirtyi orjalaivojen mukana Länsi-Afrikasta Etelä-Amerikkaan.
Tavallisimpia pandemian aiheuttajia ovat uudet influenssavirukset. Edellinen leviäjä oli sikainfluenssa A(H1N1). Uudet influenssavirukset ovat aiheuttaneet pandemioita keskimäärin 10–30 vuoden välein – ja näin tulee myös jatkumaan.
Tämänhetkinen koronavirus SARS-CoV-2 oli yllättäjä pandemian aiheuttajien joukossa, vaikka muita uusia koronaviruksia, kuten SARS ja MERS, onkin viime vuosina ollut aiheuttamassa epidemioita.
– Yli 99 prosenttia viruksista on yhä tieteelle tuntemattomia, Vapalahti muistuttaa.
Mitä nyt pitäisi tehdä?
Kovin tarkasti vielä ei siis pystytä ennustamaan, mikä virus tuo seuraavan pandemian. Koronaviruspandemiasta voi kuitenkin ottaa oppia tulevia pandemioita varten.
Kun huomataan, että jokin uusi virus leviää, tiedeyhteisön pitäisi pistää nopeasti kaikki tieto jakoon. Olisi myös syytä kehitellä kandidaattilääkkeitä ja rokoteaihioita valmiiksi jatkokehittelyä varten. Tällaista työtä tekee jo CEPI (Coalition for Epidemic Preparedness Innovations), jonka perustajiin kuuluvat esimerkiksi Norjan hallitus sekä Bill ja Melinda Gatesin säätiö. Koalitio aloitti työnsä vuonna 2017.
Suomessa sääntely ja siiloutuminen hidastavat Vapalahden mielestä pandemiatilanteessa tutkimusta liikaa.
– Tutkimusrahoituksen ja tutkimuslupien haku vaatii tällä hetkellä liikaa aikaa, silloin kun on kiire. Tällaisiin tilanteisiin pitäisi olla varalla nopeampi tie.
Vapalahti on huomannut, että nopeiden päätösten tarve korostuu pandemia-aikana.
– Pitää pystyä tekemään nopeita päätöksiä ja myös muuttamaan niitä tarvittaessa. Päätöksentekijöiden rehellisyys ja avoimuus auttavat hyväksymään päätökset.
Tiedeyhteisön pitäisi miettiä, miten se jakaa tietoa suurelle yleisölle.
– Disinformaatiota vastaan taisteleminen on tärkeää. Liikkeellä on ollut aivan uskomattomia väitteitä.
Pandemiavarautumissuunnitelma pannaan uusiksi
Suomi uusii pandemiavarautumissuunnitelmaansa. Edellinen on vuodelta 2012.
Johtuuko suunnitelman päivittäminen koronapandemiasta, lääkintöneuvos Anni Virolainen-Julkunen STM:stä?
– Pandemiavarautumissuunnitelma on ollut tarkoitus päivittää jo muutaman vuoden ajan, mutta muun muassa sote-valmistelu on vienyt aikaa.
Päivitetyn varautumissuunnitelman on tarkoitus olla valmis ensi kesään mennessä.
Maailma on muuttunut sitten edellisen suunnitelman, muutenkin kuin uusien sairauksien osalta. WHO on päivittänyt omaa ohjeistustaan, EU on säätänyt keskinäisestä koordinaatiosta valtion rajat ylittävissä terveysuhissa, Suomen tartuntatautilaki on uudistettu, ja lisää uudistustarpeita on havaittu.
Mitä koronapandemiasta on opittu?
Virolainen-Julkunen toteaa, että koronapandemiasta saaduista kokemuksista on syytä ottaa oppia. Perustoimintatavat ovat melko samanlaisia riippumatta siitä, mikä taudinaiheuttaja pandemian aiheuttaa.
– Uusiinkin pandemioihin varautuessa on ensisijaisesta tehostaa normaaliolojen toimintaa. Hyvin toimiva sosiaali- ja terveydenhuolto on valmis poikkeuksiinkin.
Yhteistyö ja koordinaatio eri hallinnonalojen välillä ovat erittäin tärkeitä. Työnjaon pitää olla selvä.
Kenties eniten opittavaa on kuitenkin viestinnässä. Se ei saa olla ristiriitaista, ei kansalaisille eikä viranomaisten välillä. On uskallettava sanoa ääneen myös, kun jotain ei vielä tiedetä.
– Jos ilmassa olevista asioista ei tiedoteta, tiedon tarve täyttyy jollakin. Erilaisten spekulaatioiden määrä on ollut uskomattoman suuri. Pelkoa ei pidä lietsoa.
Hertta Vierula
Kuvat Mikko Käkelä ja Adobe/AOP
Juttu on julkaistu aiemmin Lääkärilehdessä 36/2020.
