ADD (Attention Deficit Disorder) on yksi ADHD:n (Attention Deficit Hyperactivity Disorder) kolmesta tyypistä.
Vaikka termiä ADD ei enää virallisesti käytetä diagnostisena luokituksena, se viittaa edelleen ADHD:n pääasiassa tarkkaamattomuuteen painottuvaan oirekuvaan.
Tässä muodossa hyperaktiivisuus ja impulsiivisuus eivät ole yhtä hallitsevia oireita kuin ADHD:n muissa alatyypeissä. Nykyään kaikki nämä oirekuvat luokitellaan ADHD:ksi, ja oireprofiili määritellään tarkemmin diagnoosissa.
Tässä artikkelissa käytämme termiä ADD viittaamaan tähän nimenomaiseen oirekokonaisuuteen selkeyden vuoksi.
ADD:n keskeiset oireet
ADHD:n tarkkaamaton esiintymismuoto (entinen ADD) on yleisin ADHD:n muoto. Sen oireet voivat ilmetä monin eri tavoin arjen tilanteissa:
- vaikeus keskittyä yksityiskohtiin ja huolimattomuusvirheet
- vaikeus ylläpitää huomiota tehtävissä tai leikeissä
- kuuntelemisvaikeudet
- ohjeiden noudattamisen vaikeus ja tehtävien loppuun saattaminen
- organisointivaikeudet
- vastahakoisuus pitkäkestoista henkistä ponnistelua vaativia tehtäviä kohtaan
- tavaroiden hukkaaminen
- helposti häiriintyminen ulkoisista ärsykkeistä
- muistivaikeudet arjen askareissa
Oireet voivat ilmetä jo lapsuudessa ja jatkua aikuisuuteen asti. Oireiden voimakkuus ja ilmenemismuodot voivat vaihdella iän ja elämäntilanteen mukaan.
ADD:n taustalla vaikuttavat tekijät
ADD:n tarkkaa syytä ei tunneta, mutta tutkimukset viittaavat vahvasti siihen, että kyseessä on neurobiologinen kehityshäiriö. ADD-oireista kärsivillä henkilöillä on havaittu aivojen rakenteellisia ja toiminnallisia eroja, erityisesti aivojen etuotsalohkon alueella, joka säätelee tarkkaavuutta, impulssikontrollia ja toiminnanohjausta.
Perinnöllisyydellä on merkittävä rooli ADHD:n synnyssä. Jos lähisuvussa esiintyy ADHD:ta tai ADD-oireita, on todennäköisyys oireiden kehittymiselle suurempi.
Lisäksi ympäristötekijöillä voi olla jonkinlainen, vaikkakin todennäköisesti pienempi, vaikutus oireiden ilmenemiseen ja vaikeusasteeseen. Esimerkiksi raskauden aikaiset altistukset tai varhaislapsuuden stressiä aiheuttavat tekijät voivat olla yhteydessä ADHD-oireisiin.
Diagnosointi ja erotusdiagnostiikka
ADHD:n diagnosointi perustuu huolelliseen oirekuvaukseen ja toimintakyvyn arviointiin eri elämänalueilla (esim. koulu, työ, koti, sosiaaliset suhteet). Diagnoosin tekee yleensä lääkäri, usein lastenpsykiatri, nuorisopsykiatri tai aikuispsykiatri, joka on perehtynyt ADHD:n diagnosointiin.
Diagnostisissa arvioinneissa käytetään usein strukturoituja haastatteluja, oirekyselyitä (joita täyttävät sekä henkilö itse että mahdolliset läheiset, kuten vanhemmat, puoliso tai opettajat) ja neuropsykologisia testejä. Neuropsykologisilla testeillä voidaan arvioida tarkkaavuutta, toiminnanohjausta ja muistia.
On tärkeää sulkea pois muut mahdolliset oireiden syyt, kuten masennus, ahdistuneisuus, oppimisvaikeudet, unihäiriöt tai fyysiset sairaudet, jotka voivat aiheuttaa samankaltaisia oireita.
Vaikka ADD ei ole enää virallinen diagnostinen termi, sen tunnistaminen oirekuvana on edelleen tärkeää, jotta henkilö saa oikeanlaista tukea ja tarvittaessa hoitoa ADHD:n tarkkaamattomuuteen painottuviin oireisiin.
