Mikä meni vikaan Oriolan lääkejakelussa?

Puutteita on ollut tietojärjestelmässä, prosesseissa ja datassa.

Lääketukkukauppa Oriolan toimitus­vaikeudet ovat jatkuneet viikkoja. Mikä meni vikaan, Oriolan toimitusjohtaja Eero Hautaniemi?

– Oriolan noin 15 vuotta vanha ­toiminnanohjausjärjestelmä päätettiin vaihtaa, koska se ei enää vastannut tulevia tarpeita ja mahdollisuus sen kehittämiseen oli rajallinen. Lääkejakelun ja asiakkaiden vaatimukset sekä EU:n lainsäädäntö tiukkenevat jatkuvasti. Aloitimme uuden toiminnanohjausjärjestelmän suunnittelun ja rakentamisen 1,5 vuotta sitten, ja sitä testattiin ennen syyskuun käyttöönottoa useita kuukausia. Kyseessä on SAP-toiminnanohjausjärjestelmä. Huolellisista ­ennakkovalmisteluista huolimatta käyttöönoton yhteydessä ilmeni ­haasteita, jotka ovat aiheuttaneet toimitusongelmia. Ei ole siis yksittäistä vikaa. Puutteita on ollut tietojärjestelmässä, prosesseissa ja datassa.

Milloin lääketoimitukset toimivat normaalisti?

– En voi antaa tarkkaa päivää, mutta tilanne paranee päivä päivältä. ­Työskentelemme 24 tuntia vuoro­kaudessa saadaksemme tilanteen ratkaistua.

Miten kiiretoimituksilla on onnistuttu paikkaamaan tilannetta?

– Meillä on nyt poikkeustilanteessa ollut normaalikuljetusten lisäksi hätäkuljetuksia ja kiireellisiä toimituksia. Olemme toimittaneet kymmeniä ja joinakin päivinä jopa yli sata ­kiireellistä toimitusta asiakkaillemme. Kiiretoimituksilla on onnistuttu paikkaamaan tilannetta melko hyvin, mutta niissäkin on yhä parannettavaa.

Jatkuvatko kiiretoimitukset?

– Kiiretoimitusten määrä on vähentynyt viime päivinä, mutta niitä tullaan ­tekemään, kunnes tilanne on saatu palautettua normaaliksi.

Mitä otetaan opiksi?

– Myöhemmin analysoimme varmasti, mitä voimme oppia ja mitä tilanteessa olisi pitänyt tehdä paremmin. Nyt keskitämme kaikki resurssimme ­tilanteen ratkaisemiseen.

kirjoittaja:
Ulla Toikkanen
toimittaja

kuva: Fotolia