Mielialaoireet: normaalia vai ei?

Masennuksen ja normaalin surureaktion erottaminen on tärkeää.

Normaalia surureaktiota ei pidä turhaan ja virheellisesti diagnosoida depressioksi. Yhtä tärkeää on, että lääkäri huomaa depression myös surevalla. Jos pitkittyviä tai toimintakykyä lamaavia oireita selitetään surulla, depression asianmukainen hoito jää toteuttamatta. Masennuksen ja normaalin surureaktion erottaminen voi joskus olla vaikeaa, kirjoittavat Merja Viikki ym. Lääkärilehdessä.

Normaaliin surureaktioon liittyy erityisesti alkuvaiheessa hyvin samankaltaisia oireita kuin depressioon, mutta surureaktiossa alakulo ja suru vähenevät viikkojen kuluessa. Sen sijaan depressiossa alakulo on pysyvää eikä se helpota lohduttamalla. Normaalissa surureaktiossa itsetunto ja itsearvotus eivät muutu. Sen sijaan depressiossa ihmisen kuva itsestään on negatiivinen.

Masennusoireiden jatkuminen kuukausien ajan ei liity tavalliseen surureaktioon. Mikäli depression diagnostiset kriteerit täyttyvät vielä kahden kuukauden kuluttua omaisen kuolemasta, tilanne tulkitaan suruun liittyväksi depressioksi ja sitä hoidetaan masennuslääkkeillä ja psykoterapialla, kuten muutakin masennusta.

Lähde: Viikki M, Koskela TH, Valtonen H, Leinonen E. Mielialaoireet: normaalia vai ei? Suom Lääkäril 2017;72:277–80.

Kirjoittaja:
Marianne Jansson
toimittaja

Kuva: Fotolia

Lääkärilehdessä 5/2017 julkaistu kokonainen artikkeli löytyy alla olevasta linkistä.

Lataa tiedostoja