Suomalainen työryhmä arvioi päivitettyyn Cochrane-katsaukseen perustuvassa yhteenvedossa, onko lääkkeistä apua vuorotyötä tekeville. Yhteenveto pohjautui 15 satunnaistettuun tutkimukseen, joihin osallistui 664 miestä ja 576 naista.
Yövuoron jälkeen otettu melatoniini (1–10 mg) pidensi päiväaikaista unta keskimäärin 24 minuuttia ja yöunta keskimäärin 17 minuuttia. Melatoniinin annos ei ollut yhteydessä tehoon, eikä se nopeuttanut nukahtamista. Näytön aste melatoniinin tehosta vuorotyöläisten unen parantamisessa arvioitiin heikoksi.
Nukahtamislääke tsopikloni 7,5 mg:n annoksella ei yövuoron jälkeen pidentänyt päiväaikaisen unen kestoa. Ennen yövuoron alkamista otetut vireystilaa parantavat lääkkeet armodafiniili ja modafiniili vähensivät merkitsevästi uneliaisuutta yövuoron aikana ja lyhensivät reaktioaikaa. Modafiniili aiheutti kuitenkin kolmasosalle potilaista päänsärkyä, ja vakavien haittavaikutusten riskin takia Euroopan lääkevirasto (EMA) on rajannut sen käytön ainoastaan narkolepsian hoitoon.
Joka neljäs suomalainen tekee vuorotyötä. Vuorotyö on yhteydessä lyhyempään uneen, päiväaikaisen unen huonoon laatuun ja tarkkaavaisuuden heikkenemiseen yövuorojen aikana. Unettomuus heikentää kognitiivista suorituskykyä: episodista muistia, ongelmanratkaisukykyä ja työmuistia. Heikentynyt kognitio altistaa työtapaturmille ja vähentää työn tuottavuutta. Liian vähäinen uni myös altistaa vuorotyöläisiä sydän- ja verisuonitaudeille, ylipainolle, tyypin 2 diabetekselle ja syövälle.
Vuorotyöläisten oireiden lievittämistä hankaloittaa se, että nukahtamislääkkeet heikentävät seuraavana päivänä kielellistä muistia ja tarkkaavaisuutta yhtä paljon kuin unettomuus ja toisaalta vireystilaa parantavien lääkkeiden hyöty-sivuvaikutussuhde on epäedullinen.
Turvallisin ja käyttökelpoisin unta parantava lääke vuorotyötä tekeville näyttää olevan melatoniini, mutta näyttö senkin tehosta on toistaiseksi vaatimaton.
Lähde:
Liira J, Verbeek J, Ruotsalainen J. Pharmacological interventions for sleepiness and sleep disturbances caused by shift work. JAMA 2015;313:961–2.
Kirjoittanut:
Tero Taiminen
psykiatrian dosentti, osastonylilääkäri
Kuva:
Panthermedia
Julkaistu Lääkärilehdessä 14-15/15.
