Osa mielenterveyspotilaista on heitteillä, Mika Rautanen sanoo. Hän teki neljän vuoden ajan Helsingissä psykiatrisia kotikäyntejä, joissa ahdinko tuli silmille: köyhyyttä, avuttomuutta ja niukkuutta, johon olisi pitänyt puuttua aikaisemmin.
Lääkäri lähetetään Helsingissä psykiatriselle kotikäynnille, jos terveydenhuollon neuvontapuhelimessa arvioidaan, ettei tilanne muuten selviä. Tapaukset ovat pahimmillaan pitkään kehittyneitä ongelmavyyhtejä: ”Pariskunta asuttaa siivotonta kämppää. Kotihoito on tiputellut lääkkeitä postiluukusta, koska paranoian takia puoliso ei päästä heitä sisään. Asunnon perällä pimeässä ja pornolehdillä vuoratussa huoneessa asustelee kolmaskin henkilö, ja vaikuttaa siltä, että on tarpeen tehdä useampi sairaalalähete.”
Kotikäynnillä lääkäri näkee sen, mikä ei vastaanotolla tule esiin: ”Harhaluuloisuushäiriöinen mummo ei ole kiinnittynyt mihinkään hoitoon. Asunto on täynnä jätettä muovikasseissa ja laukuissa, lumppuja ja rääsyjä on vuorittain. Kasojen keskellä kulkee solamainen polku olohuoneeseen, jossa vaikuttaa olevan kuin kookkaan eläimen pesä, painauma roskavuoren kupeessa. Tässäkö yli 80-vuotias mummo nukkuu yönsä?”, Rautanen kertoi esimerkkeinä Nuori Lääkäri -lehdessä 1/2013.
Kuvatut tapaukset ovat arkipäivää. Lääkäri kerää sopivan joukon avunantajia: poliiseja, lukkoseppiä, ensihoitajia. Vastaanotto perustetaan vaikka puistonpenkille.
Sekava avohoidon kenttä
Helsinki on Rautasen tietojen mukaan ainoa kaupunki, jossa lääkäri lähetetään tarvittaessa kotikäynnille. Tapaukset ovat vaikeita ja käynti voi kestää tunteja. Mitä paremmin potilaan kanssa osaa puhua, sitä todennäköisemmin selvitään ilman M1-lähetettä.
– Kotikäynneille lähtevällä lääkärillä pitäisi olla psykiatrian opintoja, muuten potilaita on vaikea ymmärtää. Tällä hetkellä psykiatrian osaamista ei vaadita.
Lääkäri selvittää, mitä hoitoa potilas saa ja mikä jatkohoito olisi tarpeen. Usein on vaikea tietää, onko kaikki keinot käytetty, sillä avohoidon kenttä on sekava.
Rautanen kaipaa lääkäreitä jakamaan kokemuksiaan avohoidosta julkisesti.
– Olisi hienoa, jos lääkärit toisivat julkisesti esiin avohoidon todellisuutta ja jakaisivat kokemuksia hyvistä käytännöistä.
Yksityistäminen pirstaloi
Mika Rautasen ensimmäinen työpaikka kandina oli Kakolan vankimielisairaalassa.
– Ajattelin, että jos pärjään siellä, pärjään missä missä vaan.
Nyt hän on töissä Kellokosken sairaalan oikeuspsykiatrisella osastolla. Työ on joka päivä erilaista, haastavaa. Pieni pelko kulkee kintereillä, vaikkei mitään ole sattunut. Osa potilaista on rikoksentekijöitä, jotka on jätetty tuomitsematta psykiatrisista syistä. Useimmiten he ovat tehneet väkivaltaa.
– On tärkeää nähdä ihminen rikollisen takana. Olen tajunnut, miten pitkä prosessi vankilaan päätyminen usein on.
Kaikki potilaat eivät ole rikollisia, osa on vain niin vaikeahoitoisia, etteivät selviä muualla.
– Kun sairaaloita lakkautetaan ja yksiköitä pienennetään, vaikeat potilaat lähetetään yhä helpommin oikeuspsykiatriselle osastolle.
Avohoidon ongelmiin törmää myös sairaalassa. Potilas voi odottaa sairaalassa kotiuttamista vuodenkin vain siksi, ettei sopivaa tukiasuntoa löydy. Erilaisten yksityisten tukiasuntojen ja kuntoutuskotien taso on kirjava: osassa ei ole psykiatrista osaamista, toisissa olosuhteet ovat kelvottomat.
– Kun sairaaloita vähennetään, avohoidon resursseja pitää lisätä. Yksityistämällä hoito vain pirstaloituu. Tarvitaan ajattelevia lääkäreitä ajamaan potilaan asiaa yksityisten pikavoittojen sijaan.
Hertta Vierula
toimittaja
Kuva: Panthermedia
Julkaistu Lääkärilehdessä 38/2013
