Yleislääkärien kannattaisi ottaa epäilyttävät ihomuutokset puheeksi potilaiden vuosikontrolleissa, ehdottaa erikoistuva lääkäri Alexander Salava HYKS:sta.
Melanooma lisääntyy vauhdilla ja yleislääkärit ovat avainasemassa taudin varhaisessa tunnistamisessa. Tavallisella vastaanotolla koko ihon tarkastukselle ei ole aikaa, mutta vuosikontrollissa sitä voisi tarjota.
– Vanhuksilla iho kannattaa tutkia systemaattisesti, koska he eivät usein pysty siihen itse. Muita potilaita kehottaisin omatoimiseen ihon seurantaan. Riskipotilaita kannattaa kannustaa luomien valokuvaukseen, Salava sanoo.
Hän painottaa, että yleisestikin luomiin on luontevinta kiinnittää huomiota muun tutkimuksen ohella, tilanteessa kuin tilanteessa.
Lisää biopsioita
Salavan mukaan yleislääkäreiden kynnys luomen biopsian ottamiseen on varsin korkea. Tämä viivästyttää diagnooseja ja ruuhkauttaa erikoispoliklinikoita, mikä on ongelma muun muassa HYKS:ssa.
– Joillakin terveysasemilla otetaan aika vähän biopsioita. Asia on sekä organisatorinen että henkilöstä kiinni. Jos luomen poisto tuntuu liian isolta toimenpiteeltä, niin biopsia tummimmalta alueelta on hyvä. Sen rooli on monelle aika tuntematon.
Salava katsoo, että yleislääkärit ovat yleensä aktiivisia ja taitavia potilaiden ihon tutkimisessa. Yleislääkäri voi esimerkiksi löytää melanooman selän alueelta keuhkojen auskultoinnin tai selkäkipupotilaan kliinisen tutkimuksen yhteydessä.
Miia Soininen
toimittaja
Julkaistu Lääkärilehdessä 39/2012.