Liikalihavuus lisää osteoporoosin riskiä

Maksan, lihaskudoksen ja veren kohonneet rasva-arvot viittaavat myös luuytimen korkeaan rasvapitoisuuteen. Luuytimen korkea rasvapitoisuus heikentää luita ja lisää siten osteoporoosin riskiä.

Vatsan seudulle kerääntyvän rasvan on jo aiemmissa tutkimuksissa havaittu olevan yksi osteoporoosin riskitekijöistä. Harvardin yliopiston tutkijaryhmä selvitti liikalihavien henkilöiden maksan, lihasten ja luuytimen rasva-arvoja Radiology-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa.

– Keskityimme tutkimuksessamme luuytimen rasvapitoisuuteen, koska luuytimessä kantasolut voivat kehittyä osteoblasteiksi eli luunemosoluiksi tai rasvasoluiksi, tutkimusta johtanut Miriam A. Bredella sanoo Pohjois-Amerikan radiologisen seuran (RSNA) julkaiseman tiedotteen mukaan.

– Halusimme selvittää myös luuytimen rasvapitoisuuden ja maksan sekä lihasten rasva-arvojen välistä yhteyttä.

Bredellan johtama ryhmä käytti rasva-arvojen mittaamiseen magneettiresonanssispektroskopiaa (MRS) ja tutki yhteensä 106 henkilöä. Tutkitut olivat 19–45-vuotiaita. Painoindeksin mukaan he olivat liikalihavia mutta muutoin terveitä.

MRS-mittausten mukaan niillä henkilöillä, joiden maksan ja lihasten rasva-arvot olivat koholla, oli myös luuytimessään eniten rasvaa. Näin oli riippumatta tutkittujen painoindeksistä, iästä ja heidän harjoittamansa liikunnan määrästä.

Veren korkeiden triglyseridipitoisuuksien havaittiin olevan yhteydessä luuytimen korkean rasvapitoisuuden kanssa. "Hyvänä" pidetyn HDL-kolesterolin ja luuytimen rasvapitoisuuden välinen korrelaatio sen sijaan oli negatiivinen.

Bredellan mukaan luuytimen korkea rasvapitoisuus heikentää luita ja lisää siten osteoporoosin riskiä.

Sirpa Kulonen
toimittaja

Kuva: Panthermedia

Lue lisää:
Ylipaino lisää sydämen vajaatoiminnan riskiä