Lapsuusiän syöpään sairastuu 150 lasta vuodessa

Noin 85 prosenttia lapsuusiässä sairastuneista voidaan pysyvästi parantaa.

Lapsuusiän yleisin syöpä on akuutti lymfaattinen leukemia (ALL). Suomessa ALL:n paranemisennuste eli niin sanottu viisivuotisennuste oli vuosina 2000–2014 maailman kärkitasoa eli 95,2 prosenttia. Laajan, monikansallisen tutkijaryhmän tekemään CONCORD-3 -tutkimukseen osallistuneiden 71 maan joukossa vastaava luku vaihteli 50 prosentin ja yli 90 prosentin välillä.

Hyvät tulokset teollisuusmaissa ovat tavoitteellisen tutkimustyön ja kansainvälisen hoito-ohjelmayhteistyön tulosta, arvioi professori Kim Vettenranta HUS:n tiedotteen mukaan.

– Vielä 1960-luvun alkupuoliskolla ei lapsuusiän ALL:stä paraneminen ollut mahdollista.

Aivokasvainten paranemisennuste lapsilla oli 75,6 prosenttia Suomessa vuosina 2010–2014. Lymfoomien paranemisennuste oli 91,2 prosentti. Aivokasvaimet ovat lasten toiseksi ja lymfoomat kolmanneksi yleisin syöpä. Vuosittain alle 16-vuotiailla lapsilla ja nuorilla todetaan noin 40 aivokasvainta ja noin 15 lymfoomaa.

Immunoterapia auttaa neuroblastooman hoidossa

Vaikean neuroblastooman hoidossa on myös tapahtunut merkittävää kehitystä. Neuroblastooma on aivokasvainten jälkeen yleisin kiinteä syöpä lapsilla. Suomessa siihen sairastuu lähes 10 lasta vuosittain.

Vuodesta 2011 neuroblastoomaa on hoidettu immunoterapiaa sisältävällä hoito-ohjelmalla. Neljän vuoden jälkeen kokonaiseloonjäämistulos on 100 prosenttia. Aiemmin tästä erittäin aggressiivisesta lapsuusiän syövästä parani pysyvästi vain 30–50 prosenttia potilaista.

– Elimistön puolustusjärjestelmän hyödyntäminen tulee muuttamaan lapsuusiän syöpätautien hoitoa, arvioi Vettenranta.

Hertta Vierula

Toimittaja

Kuva: Fotolia

Uutinen on julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla 13.2.2018.