Lapsen tekemä surma on niin harvinainen asia, että asiantuntijoillakin on sen jälkeen enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.
– Lasten tekemät henkirikokset ovat olleet Suomessa hyvin harvinaisia. Maailmalta tiedetään monia erilaisia karmaisevia tapauksia. Ei ole olemassa profiilia lapsesta, joka tekee henkirikoksen, sanoo oikeuspsykiatri Alo Jüriloo .
Tiedon saamista vaikeuttaa, ettei lapsia määrätä mielentilatutkimukseen, eikä kaikkia poliisitutkinnassa esiin tulleita seikkoja voida julkaista.
Tutkimuksista tiedetään, että nuorilla kouluampujilla on taustallaan vaikeita kasvuolosuhteita ja että suuri osa heistä on kokenut koulukiusaamista. Osa on ollut hyvinkin tunnekylmiä.
Mikä on maailman muutoksen merkitys?
Ainakin se on selvää, että maailma on muuttunut nopeasti. Jüriloo huomauttaa, että sotien jälkeen aseita oli paljon liikkeellä, lapsetkin saattoivat harrastaa ampumista ja jopa tuoda aseen kouluun. Silti sellaista ei tapahtunut, että joku olisi ampunut koulutovereitaan.
– Mistä kertoo, että kulttuuriin on tullut ilmiö, että kanavoidaan pahaa oloa ampumalla muita, jopa tuntemattomia, koulussa tai työpaikoilla?
– Voidaan toki pohtia, mikä on väkivaltaisten videopelien ja elokuvien merkitys. Ei se merkityksetöntä ole, hän miettii.
Uutta ja vanhemmille usein vierasta aluetta on myös sosiaalinen media, jossa diginatiivit lapset ja nuoret elävät kännyköineen maailmassa, josta vanhemmilla ei ole aina tietoa.
Mallioppimista on usein mukana. Koulusurmista on paljon materiaalia verkossa, ja jos mielessä on tämäntyyppisiä synkkiä ajatuksia, niille löytää helposti tukea.
Erään tuoreen amerikkalaisen tutkimuksen mukaan noin 90 prosenttia kouluampujista oli aktiivisesti mukana sosiaalisessa mediassa ja noin 80 prosenttia oli ladannut nettiin uhkaavia viestejä ja aseisiin liittyvää materiaalia.
Spekulointi on turhaa
Myös oikeuspsykologi Tom Pakkanen tuo esiin, että lasten tekemät henkirikokset ovat Suomessa erittäin harvinaisia.
Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuosina 2003–2022 kolme alle 15-vuotiasta on ollut pääepäiltynä henkirikoksessa.
– Lähtökohta on, että 12-vuotias ei surmaa. Silloin kun niin tapahtuu, on todella moni asia mennyt pieleen.
Pakkanen työskentelee Husin lasten ja nuorten oikeuspsykologian yksikössä.
Hän pitää turhana ja jopa vaarallisena spekuloida sillä, mitä Vantaan tapauksen taustalla voi olla. Koulukiusaaminen on alustavassa tutkinnassa noussut mahdolliseksi motiiviksi, mutta koulukiusattuja on Suomessa tuhansia, eivätkä he päädy vastaavaan tekoon. Toinen aspekti on ollut aseen saatavuus.
– Taustalla on liuta erilaisia olosuhteita ja sisäisiä, eli motiiviin, persoonaan ja psyykeen liittyviä asioita, hän näkee.
Ylilyöntejä pitää välttää
Pakkanen on huolissaan siitä, että nyt ruvettaisiin hutkimaan ja tehtäisiin hyvässä tarkoituksessa päätöksiä ja ratkaisuja, joista seuraa ylilyöntejä.
– Ylikorostunut turvallisuusajattelu saattaa aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä, hän sanoo.
Tällaisen tapauksen ennakointi yksilötasolla on lähes mahdotonta, koska ne ovat niin harvinaisia. Koulukiusaaminen on vakava asia, johon pitää puuttua, mutta kaikki koulukiusatut eivät ole potentiaalisia kouluampujia.
– Väärien positiivisten riski on huomattava.
Palveluiden peruspalikat kuntoon
Lasten väkivaltaisen käyttäytymisen ehkäiseminen on tärkeää.
– Lähtökohta on, että peruspalikoiden tulee olla kunnossa, että on oppilasterveydenhuolto ja matalan kynnyksen palveluja. Ja mietitään, miten tunnistetaan lasten ja nuorten ongelmia tarpeeksi varhain, miten saadaan puututtua jo ennen peruspalveluja. Ennaltaehkäisy tapahtuu monella tasolla, Pakkanen näkee.
Tärkeitä kysymyksiä ovat esimerkiksi se, miten lapsi pärjää koulussa tai tarvitsevatko hänen vanhempansa tukea.
Jos kuitenkin lapsi kirjoituksissaan tai puheissaan esimerkiksi ilmaisee aikovansa ampua kaikki, se pitää ottaa tosissaan.
Näissä tilanteissa konsultaatiota ja apua on saatavissa poliisilta, joka on kehittänyt uhka-arviotoimintaansa viime vuosina. Poliisi on myös siirtänyt työnsä painopistettä ennaltaehkäisevään työhön.
Ampuja tarvitsee apua
Turun yliopiston lastenpsykiatrian professori Andre Sourander on huolissaan siitä, että etenkin mediassa pyritään löytämään kouluampumiselle yksinkertaistavia selityksiä.
– Tekona se on äärimmäisen aggressiivinen ja poikkeuksellinen. Hämmentää, mitä lapsen mielessä on liikkunut.
Sourander uskoo, että tämänkaltaisen tapahtuman taustalla on monien syiden summa. Koulukiusaaminen ei tee sitä ymmärrettäväksi.
Hiukan samantapaisia ilmiöitä ovat pienten lasten itsemurhat. Myös niitä on vaikea ymmärtää, ne ovat äärimmäisiä ja harvinaisia tekoja.
– Kysymys siitä, voiko tällaista ehkäistä, redusoituu selitysmalleihin, annetaan jokin tietty selitys. Tässä viesti varmasti tulee olemaan, että lasten mielenterveyspalveluihin pitää satsata. Kansanterveydellisesti se on tärkeä asia, mutta on vähän surullista, että se kytketään näin äärimmäisiin tapahtumiin, joista on vaikea sanoa, voidaanko niitä ehkäistä, Sourander sanoo.
Yhtä kaikki, ampuja on avun tarpeessa.
– Tämä lapsi tarvitsee kaikkea mahdollista apua, mitä on mahdollista antaa, Sourander sanoo.
Artikkeli on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.
