Lääkeyhtiöiden menoista huomattava osa kuluu uusien lääkkeiden kehittämiseen. Jotta tähän uhratut rahat saataisiin takaisin, uuden lääkkeen kehittänyt saa patenttisuojan turvin noin kymmenen vuoden monopolin kyseiseen molekyyliin. Tästä seuraa taloustieteessä tuttuja monopolihinnoittelun ongelmia:
Hyvät lääkkeet ovat alikäytössä. Tutkimusmäärärahoja käytetään miljarditolkulla päämääränä kehittää yhtä hyvä ja siksi turha rinnakkainen molekyyli sairauteen, johon on jo lääke. Köyhät maat jäävät ilman uusia lääkkeitä. Malarian kaltainen köyhien maiden vitsaus ei kiinnosta ketään.
Tutkivien lääkeyritysten kuuluu saada korvaus tutkimukseen uhratuista rahoista. Muutenhan uusien lääkkeiden kehittäminen loppuisi. Se voisi kuitenkin tapahtua paljon järkevämmin.
Ehkä keskeisin ongelma liittyy lääkkeiden alikäyttöön, mistä tuore esimerkki ovat uudet diabeteslääkkeet. Valtio haluaa rajoittaa niiden käytön vain lääkkeestä eniten hyötyviin ryhmiin. Monopolihinnoittelu pysyy jotenkin kohtuudessa tuotteissa, jotka kuluttaja maksaa, mutta täysin korvattavissa lääkkeissä kannattaa yrittää vaatia kuinka korkeaa hintaa hyvänsä. Hintalautakunnalla on vaikea tehtävä sen joutuessa aika-ajoin kieltäytymään maksamasta ihan mitä tahansa.
Viisitoista vuotta sitten peruspalveluministerinä yritin keskustella eräästä lääkkeestä lääkeyhtiön kanssa kysyen, voisivatko he alentaa hintaa 80 prosentilla, jos me ostamme lääkettä kymmenen kertaa enemmän. He saisivat kaksi kertaa enemmän rahaa ja me paljon enemmän terveyttä. Suomen päätä ehdotus kiinnosti, mutta pääkonttori kielsi sen. Olisihan syntynyt tilanne, jossa lääke olisi ollut paljon halvempi Suomessa kuin Ruotsissa.
Olin aikanaan YK:n aids-ohjelman yleiskokouksen puheenjohtaja. Vieressäni varapuheenjohtajana istui Intian terveysministeri. Hän kertoi, että Intian terveystilanne kohenisi olennaisesti, jos he saisivat kuuden keskeisen lääkkeen patentit vapaiksi.
Ennen lääkeyhtiöt myivät lääkkeitä halvalla köyhiin maihin. Sitten keksittiin sallia lääkkeiden harmaatuonti köyhistä maista rikkaisiin, jotta kohtuuttomat hinnat saataisiin laskemaan. Ei se tietenkään laskenut lääkkeiden hintoja rikkaissa maissa, vaan nosti niitä köyhissä maissa. Aivan hölmö ja köyhiä maita kohtaan raukkamainen päätös!
Kukaan ei tutki lääkkeiden turhaa käyttöä. Eräs tutkija sanoi minulle käsityksenään, että vain osa statiineja syövistä tosiasiassa hyötyy siitä ja ettei ainakaan iäkkäille potilaille pitäisi niitä enää syöttää. En tiedä, onko hän oikeassa, mutta vaikka olisi, lääkeyhtiöiden tutkimukset eivät koskaan päätyisi tähän tulokseen.
Törmäsin ongelmaan peruspalveluministerinä. Heikki Joensuu HYKS:ssä halusi tutkia erään kalliin rintasyöpälääkkeen tehoa. Lääkeyhtiö oli luvannut tutkimukseen ilmaiset lääkkeet, mutta vetäytyi oivallettuaan, että tutkimuksen aiheena oli, riittäisikö kuuden viikon kuuri vuoden kuurin sijasta. Soitin Raimo Sailakselle ja hän ymmärsi asian heti. Valtio rahoitti tutkimuksen, ja niin siinä kävi, että kuuden viikon kuuri antoi saman vasteen kuin vuoden kuuri. Kannatti rahoittaa se tutkimus!
IT-teknologiassa tärkeille keksinnöille ei myönnetä rajoittamatonta patenttia, vaan keksintö on pakko lisensioida kohtuuhinnalla kilpailijoiden käyttöön. Näin voisi tehdä lääkepatenttienkin kohdalla. Vielä parempi olisi, että OECD-maat, jotka joka tapauksessa lääkekorvausten kautta maksavat lääketutkimuksen kulut, ostaisivat yhdessä keskeisiä patentteja vapaiksi. Parhaat diabeteslääkkeet olisivat heti täydessä käytössä, eikä turhien rinnakkaisten molekyylien kehittämiseen haaskattaisi rahaa.
Osmo Soininvaara
Kirjoittaja on valtiotieteiden lisensiaatti ja tietokirjailija
Kuva:
Panthermedia
Lue lisää:
WHO vaatii kaikkien lääketutkimusten julkaisemista
Epäselvyydet tutkimuksissa poistivat lääkkeitä käytöstä
