Uskomushoidoilla tarkoitetaan sellaisia hoitomuotoja, joilla ei ole yleisesti tunnustettua asemaa lääketieteessä. Niitä kutsutaan myös täydentäviksi hoidoiksi ja vaihtoehtohoidoiksi vähän näkökulmasta ja hoidosta riippuen. Tässä artikkelissa käytetään Lääketieteen sanastolautakunnan hyväksymän uskomuslääkintä-termin johdosta uskomushoitoa. Lääkäripaneelin kyselylomakkeessa käytettiin termiä vaihtoehtohoito, jotta vertailtavuus aiempiin tutkimuksiin säilyi.
Hoitomuotoja yhdistää se, että hoitojen teho ja turvallisuus perustuvat uskomuksiin, eivät tieteelliseen näyttöön. Hoidoilla on parhaimmillaan plasebovaikutus, jonka edellytyksenä on potilaan usko hoidon vaikuttavuuteen. Ongelmallisia nämä ovat silloin, kun hoidon haitat ovat suuremmat kuin hyödyt, tai kun vaikuttava hoito jää saamatta uskomushoidon takia. Uskomushoitojen tarjoaminen voidaan nähdä myös sairaiden ihmisten vaikean tilanteen taloudellisena hyväksikäyttämisenä.
Lääkäriliitto on kartoittanut lääkärien suhtautumista uskomushoitoihin erillisillä kyselyillä 1988, 1995, 2012. Vuoden 2012 tutkimuksessa havaittiin lääkärien asenteiden uskomushoitoja kohtaan hiukan koventuneen. Keväällä 2016 Lääkäripaneelin yhteydessä toistettiin aiempien tutkimuksien kysymyksiä. Lääkäreitä pyydettiin arvioimaan eri uskomushoitoja ja ottamaan kantaa uskomushoitoja koskeviin väittämiin. Tavoitteena oli saada ajantasaista tietoa lääkärien asenteista ja arvioida tapahtuneita muutoksia.
Henkiparannus halutaan kieltää, akupunktioon suhtaudutaan suopeimmin
Erityisen kriittisesti lääkärit suhtautuvat henkiparannukseen. Neljä viidestä lääkäristä on sitä mieltä, että se on sairaiden ihmisten pettämistä ja tulisi kieltää. Yli puolet lääkäreistä pitää myös homeopatiaa ja reikihoitoa haitallisena. Sen sijaan akupunktioon, kiropraktiikkaan ja lymfahierontaan lääkärit suhtautuvat selvästi suopeammin. Yli viidennes lääkäreistä olisi valmis harkitsemaan näiden laajempaa käyttöä myös lääketieteessä ja noin kaksi kolmesta lääkäristä hyväksyy niiden käytön, jos joku tuntee saavansa siitä apua.
Suhtautumista kuhunkin uskomushoitoon kysyttiin vertailtavuuden vuoksi samalla 4-portaisella asteikoilla kuin aiemmissakin tutkimuksissa: Sairaiden ihmisten pettämistä, pitäisi kieltää, Käytettäköön, jos joku siitä apua saa, Voisi harkita laajempaa käyttöä lääkärin työssä, Ei osaa ottaa kantaa. Arvioitavien hoitojen listaa päivitettiin hiukan aiemmista tutkimuksista.
Lääkärien asenteet uskomushoitoja kohtaan ovat hiukan koventuneet. Lääkärit ovat suhtautuneet sallivasti akupunktioon, kiropraktiikkaan ja lymfahierontaan. Vuonna 2012 noin joka kolmas lääkäri ajatteli, että näille voisi harkita laajempaa käyttöä myös lääketieteessä. Nyt käyttöä lääketieteen puolella näki vajaa neljäsosa lääkäreistä. Asenteet henkiparannusta ja homeopatiaa kohtaan olivat jyrkentyneet entisestään. Vuonna 1988 noin 60 % lääkäreistä olisi kieltänyt henkiparannuksen ja vajaa puolet homeopatian. Nyt henkiparannuksen kieltäisi yli 80 % ja homeopatian yli 70 % lääkäreistä. Uskomushoidoilla nähdään siis vähemmän annettavaa lääketieteeseen ja niitä pidetään vahingollisempina kuin ennen.
Lääkärin ei ole soveliasta harjoittaa uskomushoitoja
Lääkäreistä noin 70 % haluaisi rajoittaa lainsäädännöllä uskomushoitojen tarjoamista joillekin potilasryhmille. Myös noin 70 % lääkäreistä edellyttää, että käytettävien hoitomenetelmien tehosta ja haitattomuudesta on oltava tieteellistä näyttöä. Alle 35-vuotiaista lääkäreistä neljä viidesosaa korosti tieteellisen näytön merkitystä.
Lääkärit eivät koe, että uskomushoitojen menetelmät tai lähestymistapa toisivat lisäarvoa lääketieteeseen. Neljä viidesosaa lääkäreistä on sitä mieltä, ettei lääkärin ole soveliasta harjoittaa uskomushoitoja. Päinvastaista mieltä on alle kymmenesosa lääkäreistä. Alle 35-vuotiaat lääkärit olivat jyrkimpiä. Heistä yli 90 % oli sitä mieltä, ettei lääkärin kuulu harjoittaa uskomushoitoja.
Selventävää lainsäädäntöä kaivataan
On tärkeä seurata lääkärien asenteita uskomushoitoja kohtaan. Vaikka rajanveto erilaisten hoitojen välillä on hiukan vaikeaa, pystytään samoin muotoilulla kysymyksillä seuraamaan lääkärikunnan asenteissa tapahtuvia muutoksia.
Lääkärit eivät pidä soveliaana uskomushoitojen harjoittamista, mikä on hyvin linjassa lääkärin valan ja lainsäädännön kanssa. Lääkäriliiton eettisessä ohjeessa lääkäreitä ohjataan käyttämään vain tutkimuksia ja hoitoja, jotka ovat lääketieteellisen tiedon ja kokemuksen perusteella vaikuttavia ja tarkoituksenmukaisia. Lisäksi laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä velvoittaa, että ammattitoiminnassa käytetään yleisesti hyväksyttyjä ja kokemusperäisiä perusteltuja menettelytapoja.
Lääkärikunnan nauttima yhteiskunnan luottamus perustuu pitkälti vaikuttaviksi osoitettujen hoitojen käyttöön. Potilaan on lääkäriin tullessaan voitava luottaa siihen, että tämä soveltaa parhaita, tieteelliseen viitekehykseen pohjautuvia menetelmiä. Uskomushoitojen markkinointi ja myynti lääkärin auktoriteetilla ei siis ole soveliasta.
Nykyisin uskomushoitoja säädellään lainsäädännössä vain niukasti ja niiden valvonta on olematonta. Hoitojen markkinointiin on internet tuonut uudenlaisen mahdollisuuden. Suomalaisille kaupitellaankin laajasti mitä erilaisimpia hoitomuotoja yksisarvishoidoista ja enkeliterapiasta homeopatiaan. Lähes puolet vastaajista piti uskomushoitoja jopa jonkin asteisena uhkana kansanterveydelle.
Kyselyn tulosten perusteella lainsäädännöllä tulisi nykyistä paremmin suojella ihmisiä uskomushoitojen haitoilta. Etenkin haavoittuvien ryhmien kuten lasten ja vakavasti sairaiden ihmisten hoidossa uskomushoitoja tulisi rajoittaa.
kirjoittajat:
Juho Ruskoaho
VTM, Tutkija, Suomen Lääkäriliitto
Lauri Vuorenkoski
LT, Terveyspoliittinen asiantuntija, Suomen Lääkäriliitto
Kuva: Fotolia
Julkaistu Lääkärilehdessä 39/2016
Lääkärilehdessä julkaistu alkuperäinen, lyhentämätön artikkeli taulukoineen ja kirjallisuusviitteineen löytyy alla olevasta linkistä.
