Henkilöstön riittävyys pitäisi taata hoitokodeissa, vaikka lakiin kirjattuna ja sanktioituna, sanoo geriatrian professori Eija Lönnroos Itä-Suomen yliopistosta.
Yhtä merkittävää on hänestä henkilökunnan ammatillinen osaaminen, josta työnantajan täytyy huolehtia. Työolojen parantaminen on niin ikään tärkeää, sillä työntekijät valikoituvat työolojen mukaan.
– Jos hoivakodeissa työskentelee hyvin vaihtuvaa väkeä, heitä ei välttämättä edes haluta kouluttaa. Työntekijöiden pysyvyys sekä hoitokulttuurin kehittäminen ja jatkuvuus ovat niin ikään olennaisia tekijöitä, joilla toimintaa voidaan parantaa.
Myös Geriatriyhdistyksen puheenjohtajana toimiva Lönnroos painottaa, että hoidon pitäisi olla kokonaisvaltaista, ennakoivaa ja nopeasti muutoksiin reagoivaa. Lisäksi lääketieteellisen hoidon tulisi näkyä asiakassuunnitelmissa.
Vanhustenhoito on puhuttanut paljon viime aikoina, kun Valvira määräsi Kristiinankaupungissa toimivan Esperi Care -yrityksen hoivakodin keskeyttämään toimintansa. Esperi Caren hoitotyössä oli ilmennyt useita epäkohtia ja laiminlyöntejä. Yhden asiakkaan epäillään kuolleen viime syksynä hoitovirheen vuoksi. Myös Attendon ja Mehiläisen vanhustenhoidon ongelmat ovat nousseet esiin. Näistä asioista kertoi esimerkiksi YLE.
Lönnroosia uutisotsikot hoivakodeista eivät yllättäneet. Hänestä on surullista, ettei näihin asioihin ole puututtu tarmokkaammin ja vakavammin, koska kehitys on ollut tiedossa jo pitkään.
Geriatripiireissä on keskusteltu muun muassa siitä, että palveluntuottajien kilpailutukseen tarvitaan yhteisiä sääntöjä ja keskitettyä ohjausta.
– Palveluntuottajan omavalvonta näyttää pettävän, joten palvelun järjestäjän ja valvontaviranomaisten suorittamaa valvontaa on tehostettava ja resursoitava tarpeita vastaavaksi.
Mikä on lääkärin rooli?
Geriatrikuntaa on mietityttänyt lääkärin rooli vanhusten hoivakodeissa. Lääkärillä on vastuita, mutta valtaa vaikuttaa hoivayksikön toimintaan on vain rajallisesti tai ei ollenkaan.
Lönnroos kuvaa, että lääkärin rooli on hieman kummallinen ulkoistetuissa asumispalveluissa ja kunnallisissakin sosiaalipuolen alaisissa palveluissa. Lääkärillä on lääketieteellinen vastuu potilaista, mutta ei välttämättä valtaa vaikuttaa tai edes näkymää hoidon toteutukseen. Ikä ei vie ihmistä asumispalveluihin, vaan vakavat sairaudet ja niiden aiheuttama toimintakyvyn lasku.
Jos lääkäri huomaa, että toimintakulttuurissa on jotakin pielessä, hän voi Lönnroosin mukaan reklamoida asiasta. Edustaessaan palvelun järjestäjää lääkäri toimii myös laadunvalvojana. Suuri vaihtuvuus tai lääkäripalveluiden ulkoistaminen katkaisee tämän yhteyden järjestäjätahoon. Tällöin lääkäri on vain satunnaisen konsultin roolissa sekä potilaiden hoidossa että asumispalveluyksikön asioissa.
– Tämä on kummallinen yhtälö, jossa myös lääkärin tarjoama toimipaikkakoulutus asumispalveluyksikköön menetetään.
Teksti: Ulla Toikkanen
Kuva: Panthermedia
Juttu on julkaistu Lääkärilehdessä.
