Pätevältäkin vaikuttavan verkkolehden vertaisarviointi ja toimitustyö voivat olla mitä sattuu. Coloradon yliopiston apulaisprofessori Jeffrey Beallin ylläpitämä musta lista mahdollisista ja todennäköisistä saalistajalehdistä ja -kustantajista on ollut tutkijalle helppo tapa tarkastaa, onko tiettyä open access -julkaisua syytä epäillä.
Beallin listan ja koko blogin sisältö katosi verkosta tammikuussa. Käsikirurgian dosentti Martti Vastamäki kertoo kokemuksestaan:
– Yksi ryhmämme artikkeli hyväksyttiin parissa viikossa, mutta kun huomasin kyseisen lehden olevan Beallin listalla, peruin artikkelin listaan vedoten. Myöhemmin sain lehden päätoimittajalta viestin, että he eivät enää ole listalla. Kun aloin selvittää asiaa, huomasin, että koko lista oli poistettu.
Beall ei ole tiettävästi kommentoinut asiaa, mutta yliopiston mukaan lakkauttaminen oli hänen oma päätöksensä. Joidenkin listalle joutuneiden kustantajien tiedetään kuitenkin jo aiemmin uhanneen Beallia oikeustoimilla. Nytkin painostuksesta on esitetty epäilyjä.
Listan kopiot löytyvät yhä verkosta.
Muuttuivatko intressit?
Beallin lista on jakanut tiedeyhteisöä. Kaikkien mielestä ei ole hyvä idea, että aloittelevien kustantajien maine on yhden henkilön arvion varassa. Beall on kertonut kriteerinsä avoimesti, mutta ei ole eritellyt yksittäisten lehtien listalle lisäämisen syitä.
Dosentti Pentti Nieminen Oulun yliopistosta arvelee, ettei paisuvan listan ylläpitäminen enää sovi Beallin intresseihin. Beallin on myös tulkittu vastustavan koko avointa julkaisemista.
– Beall on ajoittain kirjoittanut, miten erityisesti eurooppalaiset ihannoivat avointa julkaisemista, hyväksyvät plagioinnin ja etsivät vaihtoehtoisia vertaisarvioinnin tapoja. Hän ei ehkä alun perin tarkoittanut, että listasta tulisi keskeinen työkalu avoimeen julkaisemiseen, Nieminen pohtii.
Valkoinen lista jatkaa
Beallin mustan listan perintöä jatkanee tutkijoiden tukipalveluyritys Cabell’s, jossa Beallin on kerrottu toimineen konsulttina.
Lisäksi esimerkiksi Lundin yliopisto on jo pitkään ylläpitänyt ns. valkoista listaa luotettavista open access -toimijoista.
– DOAJ-tietokannasta löytyvät lehdet, joiden kustantajien taustat ovat kunnossa ja joiden julkaisupolitiikka ja kirjoittajamaksut on selvästi ilmoitettu. Lehdet voivat anoa pääsyä tietokantaan ja ne arvioidaan vapaaehtoisvoimin, Nieminen kertoo.
Luotettavuudesta kertoo sekin, että Medline tai Scopus indeksoi julkaisun. Nyrkkisääntö on, että mikä kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, ei ole totta. Vaikuttavuuskerroinkin voi olla tekaistu.
Selvät rahastajat tunnistaakin yleensä helposti. Eniten päänvaivaa aiheuttaa harmaa alue, jolle moni toimintaansa aloitteleva kustantaja sijoittuu.
Verkossa tila ei ole rajallinen kuten paperilla. Osa verkkolehdistä julkaisee kaiken, mikä menee vertaisarvioinnissa läpi ilman toimituksellista harkintaa siitä, mikä on tulosten merkitys. Tätä voidaan näkökulmasta riippuen pitää sekä plussana että miinuksena.
Näin tunnistat saalistajalehden
Saalistajalehti on tieteelliseksi tekeytyvä verkkojulkaisu, joka tuloja saadakseen houkuttelee tutkijoilta artikkeleita, vaikka niitä ei vertaisarvioida kunnolla eikä talleteta tietokantoihin. Saalistajalehdissä julkaistu tutkimustieto menee hukkaan, eikä niissä julkaistuja artikkeleita välttämättä hyväksytä esimerkiksi väitöskirjan osajulkaisuiksi.
Saalistajalehdelle on ominaista, että artikkeleita julkaistaan monelta eri tieteenalalta, vaikka aloilla ei olisi paljonkaan yhteistä. Lehden verkkosivuilla on usein kirjoitusvirheitä ja epäselviä kuvia tai logoja. Verkkosivuilla mainitaan Index Copernicus -arvo, ja sivujen teksti on kohdistettu ensisijaisesti kirjoittajille, ei lukijoille. Käsikirjoitukset pyydetään lähettämään sähköpostitse, mutta sähköpostiosoite ei viittaa lehden nimeen eikä sen pääte ole useinkaan ammatillinen (@gmail.com, @yahoo.com). Lehti lupaa nopean julkaisemisen, mutta käsikirjoitusten käsittelyprosessia tai lehden muita menettelytapoja, kuten arkistointia, ei kuvata. Open access -lehdeksi itseään nimittävä lehti saattaa pidättää artikkelin tekijänoikeudet tai asiaa ei mainita lainkaan. Lisäksi artikkelin käsittelymaksu on epäilyttävän halpa, alle 150 dollaria.
Nämä tuntomerkit selvitti monikansallinen tutkijaryhmä vertailemalla ns. Beallin saalistajalehtilistalla olevia biolääketieteellisiä lehtiä, PubMed Centralin indeksoimia open access -lehtiä ja tilausperusteisia lehtiä.
Lähde: Shamseer L, Moher D, Maduekwe O ym. Potential predatory and legitimate biomedical journals: can you tell the difference? A cross-sectional comparison. BMC Med 2017;15(1):28.
Kirjoittajat:
Tiina Huttu
Pertti Saloheimo
Kuva: Fotolia
Juttu on julkaistu Lääkärilehdessä 15–16/2017.
Lue myös:
