Kuinka tappava lintuinfluenssa olisi ihmiselle?

Lintuinfluenssa huolestuttaa. Kysyimme asiantuntijalta, kuinka vaarallinen se olisi ihmisille.

Sairastuneita tai kuolleita lintuja ei pidä koskea lintuinfluenssan vuoksi.
Adobe/AOP
Sairastuneita tai kuolleita lintuja ei pidä koskea lintuinfluenssan vuoksi.

Lintuinfluenssaa on löytynyt tähän mennessä jo 25 minkkitarhalta Suomessa. Ruokavirasto käynnistää syyskuun alussa kaikkia turkistarhoja koskevan lintuinfluenssaseurannan.

Minkä verran lintuinfluenssatartuntoja ollut ihmisillä maailmassa ja Euroopassa, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija Erika Lindh?

– H5N1-lintuinfluenssatartuntoja on ollut ihmisillä 878 koko maailmassa vuodesta 2004 lähtien, ja kuolleisuus on ollut noin 50 prosenttia WHO:n mukaan.

Myös muut lintuinfluenssa-alatyypit ovat aiheuttaneet pienen määrän tartuntoja ihmisissä.

Jos ihminen saisi lintuinfluenssan Suomen eläinepidemiasta, mikä sen tappavuus olisi?

– Tätä on vaikea arvioida, sillä H5N1-alatyypin tietyn linjan aiheuttamia tartuntoja on raportoitu vain kymmenen tapausepäilyä. Niistä kuusi on ollut oireettomia tai lieväoireisia ja neljä oli vakavia mukaan lukien yksi kuolemaan johtanut tartunta (Yhdysvaltain tautikeskus CDC:n mukaan).

Oireettomien tapausten kohdalla on mahdollisesti ollut kyse niin sanotusta limakalvokontaminaatiosta eikä varsinaisesta infektiosta.

Taudin vakavuuteen vaikuttavat viruksen taudinaiheuttamiskyky ja potilaasta riippuvat tekijät, kuten ikä ja mahdolliset perustaudit.

Millaisen altistumistilanteen yhteydessä tartunnat oli saatu?

– Tartunnan saaneet henkilöt ovat olleet kosketuksissa sairastuneisiin lintuihin. Tämä on tapahtunut usein tilanteissa, joissa sairastuneita lintuja on ollut paljon tai altistuminen on ollut pitkäkestoista. Esimerkiksi tartunnan saanut henkilö on osallistunut tartunnan saaneen siipikarjan hoitoon tai tarhan eläinten hävittämiseen.

Uutinen on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.