Kuinka alas diabeetikon verenpaine kannattaa saada?

Diabeetikoilla on usein verenpainetautia, ja sen hoidolla voidaan vaikuttaa merkittävästi sairastumisriskeihin, mutta ihanteellinen verenpaineen tavoitetaso on vielä kiistanalainen.

Korkea verenpaine lisää sydänsairauksien ilmaantumista aina ­systolisen verenpaineen tasolle 115 mmHg saakka. Diabeetikoilla on usein verenpainetautia, ja sen hoidolla voidaan vaikuttaa merkittävästi sairastumisriskeihin, mutta ihanteellinen verenpaineen tavoitetaso on vielä kiistanalainen. Uuden meta-analyysin mukaan systolisen verenpaineen taso 140 mmHg riittää yleensä tyypin 2 diabeetikon verenpaineen hoidossa.

Meta-analyysin kerättiin tiedot yhteensä 49 satunnaistetusta lääketutkimuksesta, joiden kesto oli vähintään vuosi ja joihin osallistui yhteensä yli 73 000 diabetes­potilasta. Valtaosa potilaista sairasti tyypin 2 diabetesta.

Jos systolisen verenpaineen lähtötaso oli yli 150 mmHg, verenpainelääkitys vähensi kokonaiskuolleisuutta 11 %, sydän- ja verisuonitautikuolleisuutta 25 %, sydäninfarkteja 26 %, aivoinfarkteja 23 % ja munuaisten vajaatoimintaakin 18 %. Jos lähtöverenpainetaso oli 140–150 mmHg, hoito vähensi kuolleisuutta 13 %, sydäninfarkteja 16 % ja vajaa­toimintaa 20 %. Matalammilla lähtöverenpaineen tasoilla lisähoito pyrki puolestaan lisäämään hieman (+15 %) sydän- ja verisuonitautikuolleisuutta.

Käypä hoito -suosituksen mukaiset tavoitetasot näyttävät siis riittävän ainakin tyypin 2 diabeetikoille, etenkin jos potilaalla on todettu valtimonkovettumistauti. Meta-analyysin tulokset eivät anna tietoa tyypin 1 diabeetikoiden hoito­tavoitteesta. On myös huomattava, että valtaosa tutkimuspotilaista oli jo ennen tutkimusta käyttänyt verenpainelääkkeitä, joten tulosten sovellettavuus hoidon aloitusvaiheeseen on myös vähäinen.

Lähde: Brunström M, Carlberg B. Effect of antihypertensive treatment at different blood pressure levels in patients with diabetes mellitus: systematic review and meta-analyses. BMJ 2016.

Kirjoittaja:
Juhani Airaksinen
Professori

Kuva: Fotolia

Julkaistu Lääkärilehdessä 15/2016.