Hoivakotien, asumispalveluyksiköiden ja kotihoidon potilailla pitää aina olla ennakoivat hoitosuunnitelmat, linjaa STM:n viime vuonna tullut suositus. Suunnitelmia täytyy päivittää, kun potilaan tilanne muuttuu.
– Koronaepidemia ei sinänsä muuta hoitosuunnitelmien päivittämisen tarvetta, kertoo geriatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri Kaisa Rajala, jolla on myös palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys.
Hän toimii ylilääkärinä Keski-Uudenmaan sotessa vastuualueenaan kotihoito, asumispalveluyksiköt ja palliatiivinen hoito.
Pirkanmaalla on muistutettu hoitoyksiköitä ajantasaisten elämän loppuvaiheen hoitosuunnitelmien tärkeydestä, sanoo ylilääkäri Juho Lehto TAYS:n palliatiivisesta keskuksesta.
Hän painottaa, että mahdolliset hoidon rajaukset ja hoitolinjaukset sisältävien hoitosuunnitelmien tulisi olla valmiina, jos perussairaus vaikeutuu tai tulee muu äkillinen tilanne.
– Koronaepidemia on nostanut nyt nämä asiat aikaisempaa enemmän tapetille, kuvaa Lehto.
Ikä ei ole hoidon rajauksen peruste. Sen sijaan siihen vaikuttavat potilaan sairaudet, toimintakyky ja hoidosta saatava hyöty.
Tuttu ympäristö usein paras
Rajalan mukaan palvelutaloissa voidaan antaa hyvää saattohoitoa ja hoitaa elämän loppuvaiheessa olevan potilaan oireita, jos henkilökunta on saanut saattohoidon koulutusta. Kotisairaala voi tulla auttamaan tarvittaessa. STM:n laatukriteerit ohjaavat hoitosuunnitelmien tekoa.
– Pääsääntöisesti ei ole potilaan edun mukaista siirtää häntä saattohoitoon muualle koronaepidemian aikanakaan.
Usein hoivakotien saattohoitopotilailla on jokin muistisairaus. Tuttu ympäristö on elämänlaadun kannalta parempi vaihtoehto kuin siirto sairaalaan.
Avainsanana inhimillisyys
Rajala katsoo, että viranomaisilta tulee olla suosituksia karanteeni- ja eristyshoidon toteuttamiseksi ympärivuorokautisen hoivan yksiköissä. Suositukset pitää soveltaa kunkin alueen ohjeisiin. Yhtä tiukkoja ohjeita ei tarvita alueella, jossa ei ole ollut koronatartuntoja kuin seudulla, jossa niitä on ollut.
– Ohjeet pitää mukauttaa myös hoivayksikön mukaan: onko kyseessä ikäihmisten, vammaisten vai mielenterveyskuntoutujien yksikkö.
Saattohoidon inhimillisyys pitää pystyä takaamaan myös koronaepidemiassa. Rajala korostaa läheisten läsnäolon merkitystä. Epidemian aikana tämä ei ole aina mahdollista toteuttaa.
– Tuttu ympäristö olisikin tämän vuoksi erityisen tärkeä saattohoidossa. Muistisairas potilas ei ymmärrä, miksi omaiset eivät pääse paikalle.
Hoitotahto tärkeä osa hoitosuunnittelua
Kirjallisen hoitotahdon tekemisestä täytyisi keskustella hyvissä ajoin eikä vasta, kun on akuutti kriisi. Sairauden rauhallisessa vaiheessa potilas yleensä pystyy kertomaan toiveensa elämän loppuvaiheen hoidosta tutulle lääkärille. Tällöin hoitotahto on potilaan kirjoittama dokumentti.
Lehdon mukaan potilaan kanssa käyty keskustelu voidaan myös kirjata osaksi sairauskertomusta. Parhaimmillaan hoitosuunnitelma tehdään niin, että potilaan omainen on mukana. Hoitosuunnitelmasta olisi hyvä puhua kasvokkain.
– Aina se ei ole mahdollista, esimerkiksi päivystystilanteissa tai silloin, kun omaiset asuvat kaukana.
Ulla Toikkanen
Kuva Adobe/AOP
Juttu on julkaistu aiemmin Lääkärilehdessä 20/2020.
