Lääkäri oli töykeä potilaalle. Se herätti jälleen keskustelun vääränlaisista pääsykokeista. Lääketieteelliseen tiedekuntaan tulisi saada soveltuvuustestit, niin että lääkäriksi valmistuisi persoonaltaan hyviä ihmisiä. Ihan tarkalleen ei tiedetä, mitä piirteitä tarvitaan, ja tuleeko patologin ja pediatrin olla samanlaisia, mutta empatian merkityksestä ollaan yksimielisiä. Kun ovet aukeavat vain empaattisille pyrkijöille, vallitsee harmonia potilaan toiveiden ja lääkärin käytöksen välillä.
Ihmisen persoonallisuus on helppo ja nopea testata; siihen on psykologialla keinot. Ongelma on, että kytkös ihmisen persoonallisuuden ja hänen käytöksensä välillä on hyvin ohut, ja joskus sitä ei ole ollenkaan. On olemassa kokonainen psykologian haara, joka tutkii sitä, miten paljon ja missä olosuhteissa persoonallisuus ennustaa ihmisen käytöstä. Joskus ennustaa, usein ei, ja parhaimmillaankin päästään muutaman prosentin selitysosuuksiin. Ihmisellä voi olla korkeat tavoitteet ja ihanteelliset arvot, hän kunnioittaa muiden oikeuksia ja arvostaa rehellisyyttä, ilman että tästä näkyy jälkeäkään hänen käytöksessään. Suuri määrä empatiaa lisää todennäköisyyttä, että lääkäriäkin itkettää, kun hän joutuu kertomaan potilaalle huonoja uutisia, mutta ei varmista kohteliasta käytöstä. Lääkärin ammattitaidoksi kutsuttuihin kognitiivisiin ratkaisuihin sillä ei ole yhteyttä.
Persoonallisuuden ja käytöksen välisen ristiriidan selittää ihmisen sisäinen autonomia. Ihminen valitsee käytöksensä joustavasti tilanteen mukaan ja aikaisempia kokemuksiaan hyväksi käyttäen. Persoonallisuus selittää hänen ratkaisujaan, mutta ei niitä ennusta tai ennustaa vain marginaalisesti. Vuonna 2012 julkaistiin Lausannessa pidetyn työpsykologian kongressin konsensusesitys: persoonallisuustestaus tulisi poistaa johtajavalinnoista sen vähäisen ennustearvon, testien matalan validiteetin ja suuren virhemarginaalin takia.
Hyvä ja toisen huomioon ottava käytös ei ole persoonallisuuden piirre vaan opittu malli. Se ei vaadi taustakseen tiettyä persoonallisuutta, eikä minkäänlainen persoonallisuus sitä varmista. Vanhempi lääkäri opettaa kierrolla opiskelijalle, miten potilasta kohdellaan ja tarttuu asiaan, jos vuorovaikutus ei suju. Töykeä käytös ei ole virheellisen sisäänpääsykokeen vaan puutteellisen opetuksen seuraus. Nuoria, oppivaisia ihmisiä otetaan koulutukseen sen sijaan, että valittaisiin tietyllä persoonalla syntyneitä valmiita ammatinharjoittajia.
Koska käytös on riippuvainen tilanteesta, on kohteliaisuuskin riippuvainen olosuhteista. On mielenkiintoista, että lääkärin töykeyttä ei koskaan selitetä hänen kiireellään ja liiallisella potilasmäärällään vaan hänen persoonallisuudellaan. Kun puhutaan muusta hoitohenkilökunnasta, saa penseä suhtautuminen vanhuksiin aina selityksensä kiireestä, ei hoitajan persoonallisuudesta.
Nykyinen opiskelijavalinta on tuottanut korkeatasoisen, ammattinsa osaavan lääkärikunnan. Jos hakijoita on moninkertaisesti aloituspaikkoihin verrattuna ei ole mahdollista löytää pätevää koetta, joka seuloisi oikeat osaajat ja olisi samalla yhteiskunnalle halpa, hakijalle helppo ja lopettaisi välivuodet koulun ja opiskelun välissä. Kun tulee valita motivoituneita opiskelijoita, ei mikään ole parempi motivaation mitta kuin ”pänttäystä vaativa” pääsykoe. Näin tutkimus osoittaa. Luoja varjelkoon yliopistoa lähtemästä tutkimustiedon sijasta mielikuvien perään hakemaan soveltuvuuskokein synnynnäisesti oikeita ja lääkäriksi sopivia persoonia, niin voimakas imu kuin tälläisillä ehdotuksilla nykyään onkin. Jos tämä ovi avataan, ei erilaisista testauksen tarjoajista ole pulaa. Psykologian anti ei kuitenkaan ole näiden soveltuvuustestien kehittelyssä, vaan tällaisen soveltuvuustestauksen mahdottomuuden osoittamisessa, kun puhutaan monimuotoisesta ja korkeaa osaamista vaativasta ammatista. Kohtelias vuorovaikutus on tärkeä osa lääkärin ammattia, mutta siihen opitaan, ei synnytä.
Liisa Keltikangas-Järvinen
Kirjoittaja on psykologian professori Helsingin yliopistossa.
Kolumni Lääkärilehdestä 33/2016
Lue myös muita Keltikangas-Järvisen kirjoituksia:
Minä ja mielipiteeni
Tietotekniikkaan perustuvan opetuksen kolme legendaa
Mittausta vai mielivaltaa?
