Leppeän maalaismaiseman keskeltä nousee tylynnäköinen rakennus, jonka muureja ympäröivät piikkilangat. Turun vankila on yksi Suomen suljetuimmista. Sinne sijoitetaan muun muassa vankeja, joita ei voi pitää muualla oman tai muiden turvallisuuden vuoksi.
– Onhan tämä aika macho paikka, toteaa Vivian Reinhold. Hän on Vankiterveydenhuollon Länsi-Suomen alueylilääkäri. Päätoimipaikka on Turun vankilan poliklinikka. Hallinnollisten töiden lisäksi hän toimii potilastöissä, Turun vankilan lisäksi neljässä muussa vankilassa.
Asiointi vaarallisten rikollisten kanssa ei Reinholdia pelota, mutta tietynlaista luonnetta se vaatii. Elämän raa’an puolen kohtaaminen on jokapäiväistä.
– Pitää ymmärtää ihmisen hätä ja hoitaa kaikki samalla tavalla. Lääkäri ei ole tuomari.
Vankilan virkatyönsä ohella Reinhold toimii Husin yöpäivystäjänä.
Rikosmaailma tuli Reinholdille tutuksi oikeushammaslääkärin työstä, jota hän teki ennen lääkärinuraa. Avauspöydän ääressä hän mietti usein sitä, minkä mutkien kautta tähän tilanteeseen on päädytty. Miksi tämän ihmisen elämä meni niin kuin meni.
Se oli yksi syy, miksi hän hakeutui vankilalääkäriksi. Että voi auttaa ja vaikuttaa, kun ihmiset ovat vielä elossa.
Nykyisessä työssään hän kohtaa paljon vanhoja, vuosienkin takaisia vammoja ja murtumia, jotka oireilevat mutta joita ei ole koskaan tutkittu. Ne puhuvat karua kieltä.
– Tämä on osa meidän yhteiskuntaamme. Se pistää lääkärinkin maan pinnalle ja avaa silmiä.
Vankeja laidasta laitaan
Suomen toiseksi suurimmassa vankilassa on paikkoja 255, joista naisille on 26. Vankien kirjo on laaja. Joukossa on jengiläisiä, ensikertalaisia, elinkautista tuomiota suorittavia, tutkintavankeja ja sakkojen vuoksi istuvia. Osa on muutaman päivän, osa vuosikausia.
Ikäjakauma on alaikäisistä ikääntyviin.
Valtakunnallisesti vankien keskuudessa mielenterveyden häiriöt ja päihderiippuvuus ovat yleisiä. Myös neuropsykiatrisia häiriöitä esiintyy enemmän kuin muulla väestöllä.
Somaattisista sairauksista korostuvat maksatulehdukset, infektiot, haavat ja murtumat. Rikosseuraamuslaitoksen arvion mukaan noin puolet vangeista on työkykyisiä.
Reinhold kertoo kohtaavansa enenevässä määrin myös muistisairauksia, joita ei ole edes tutkittu siviilissä.
Vankilan poliklinikka tarjoaa perusterveydenhuollon palveluita. Paljon sieltä lähetetään myös ulkopuolelle tutkimuksiin ja hoitoon.
– Olen varmaan Tyksin infektiopolin konsultaation kanta-asiakas, kun täällä tulee vastaan niin eksoottisiakin infektioita, hän toteaa.
Tällä hän ei tarkoita kansainvälisiä tartuntatauteja, vaan sitä, että suoneen laitetaan ”mitä vaan”. Pahimmillaan samalla on vedetty suonia ja jänteitä katki. Myös käden kuoliot ovat tavallisia.
Tiivis aisapari
Vankilassa työskentely on tiivistä yhteistyötä Rikosseuraamuslaitoksen (Rise) kanssa. Siksi Reinhold pyysi haastatteluun mukaan työkaverinsa, Turun vankilan yksikönpäällikkö Katja Reimanin. Keskustelussa vilahtelevat slangi-ilmaisut: avotalosta kivitaloon, purkki, hatkat.
Heistä välittyy kitkattomuus ja keskinäinen luottamus. Sitä tarvitaankin, kaikkien turvallisuuden takaamiseksi.
Reiman asettelee sanansa harkiten.
– Työ on kuormittavaa. Haasteellinen, impulsiivinen käyttäytyminen vankien suunnalta on aika tavallista.
Monenlaisia tilanteita on vuosiin mahtunut. Kysyttäessä esimerkkiä, he vilkaisevat toisiinsa ja naurahtavat: muistatko sä sen tapauksen, ai joo, herran jestas.
Mutta ei siitä sen enempää.
Reinhold on työskennellyt vankiterveydenhuollossa 4,5 vuotta ja Reiman Risellä 19. Molemmat vakuuttavat, että työpaikassa on pitovoimaa. On mahdollista tehdä hyvin erityyppisiä työtehtäviä ja hyvä yhteishenki.
Vankiterveydenhuolto ja Rikosseuraamuslaitos olivat samaa organisaatiota vuoteen 2016 asti. Nykyään VTH on sosiaali- ja terveysministeriön sekä THL:n ohjauksessa ja Rise oikeusministeriön. Lain mukaan yksikönpäällikkö päättää, lähetetäänkö vanki ulkopuolelle jatkotutkimuksiin ja -hoitoon.
– Mutta luotan tietysti Vivianin arvioon, Reiman sanoo.
Lähettäminen vaatii paljon järjestelyjä ja aikatauluttamista. Kuljetukset ja muu liikkuminen pitää järjestää vartioidusti, etteivät salaiset tapaamiset sairaalan vessassa tai pakoyritykset onnistu.
Vankilan arjessa henkilökunta tarkkailee ja havainnoi vankeja. He ovat yhteydessä terveydenhuoltoon, jos huomaavat huolta herättäviä muutoksia käytöksessä.
– Ihmiset ovat menettäneet luottamuksen. Täällä yritetään saada se takaisin.
Uusien tulokkaiden kohdalla on aika yleistä, että ymmärrys omasta tilanteesta iskee ryminällä päälle, kun on saatu perusasiat kuntoon eli ruokaa, lepoa ja pää selväksi.
– Silloin voi tulla itsetuhoisuuden riskiä. Niistä sitten olemme yhteydessä matalalla kynnyksellä, sanoo Reiman.
Epäluuloisia potilaita
Vangit eivät istu vapaaehtoisesti. He eivät voi myöskään valita, missä ja kenen toimesta heitä hoidetaan. Tämä haastaa potilassuhdetta.
Reinholdin potilaat ovat usein epäluuloisia viranomaisia, yhteiskuntaa ja jopa kaikkia toisia ihmisiä kohtaan. Monilla on menneisyydessään traumaattisia kokemuksia. He ovat tottuneet siihen, että elämä ei kanna, eikä kukaan ota vastaan.
Tässä olisi Reinholdin mielestä terveydenhuollon työntekijöillä peiliin katsomisen paikka. Päihdeongelmaisiin ei aina suhtauduta neutraalisti tai ennakkoluulottomasti.
– Ihmiset ovat menettäneet luottamuksen. Täällä yritetään saada se takaisin.
Siihen hän pyrkii olemalla tavallinen, tekemällä työnsä huolellisesti ja unohtamalla tittelit. Osoittamalla, että täällä sinut tutkitaan ja otetaan tosissaan. Ja vaikka apu tulee joidenkin asioiden suhteen liian myöhään, ainakin tehdään se, mikä voidaan.
– Pitää ymmärtää ihmisen hätä ja hoitaa kaikki samalla tavalla. Lääkäri ei ole tuomari.
Turun vankilaan perustettiin pari vuotta sitten uusi valtakunnallinen varmuusosasto vankiloiden järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi. Reinhold ei ole joutunut vaaraan eikä koe työympäristöä turvattomaksi.
Kerran on pullo heitetty seinään, mutta se oli toisessa yksikössä.
– Ihmisten tietämys vankilääkärin työstä on elokuvien varassa. Ajatellaan, että täällä on ihan kaameat laitokset ja tilanteet, hän naurahtaa.
Vangit tietävät, että uhkaavaa käytöstä ei katsota läpi sormien. Lisäksi vartijat ovat koko ajan vain sekuntien päässä – toisin kuin monissa päivystyksissä.
Palautetta kyllä tulee, suorana ja suodattamattomana. Eikä ole tavatonta, että keski-ikäiset miehet käyttäytyvät kuin pikkupojat, vaativat ja käskyttävät.
Työssä haastavinta ovat Reinholdin mielestä kuitenkin ihmisten elämäntarinat. Ne jäävät mieleen.
Iän ja työkokemuksen karttuessa hän on alkanut entistä enemmän ajatella sitä, kuinka jokainen meistä tulee jostain. Elämän pelimerkit saadaan jo vauvana – eivätkä ne jakaudu tasaisesti.
– Monesti mietin, että jos olisi puututtu varhaisessa vaiheessa ja tuettu perhettä, olisiko tämä ihminen täällä.
Mitä sellin jälkeen?
Vankilajakso on vain yksi aika ihmisen elämästä, usein pohja. Katse suuntautuu tulevaisuuteen. Vangeille on työ- ja opiskelumahdollisuuksia, sosiaali- ja päihdetyöntekijöitä, psykologeja ja pastori. Poliklinikka on auki joka päivä ja moderni suun terveydenhuolto on saatavilla.
Vapautuvat vangit ovat sairain, köyhin ja syrjäytynein väestönosa. Kymmenen prosenttia kuolee vapautumista seuraavan viiden vuoden aikana.
Hoidon jatkuvuuden toteuttaminen on vaikeaa, jopa usein mahdotonta, toteaa Reinhold. Monella on vaikeuksia saada asuntoa tai toimeentuloa, eikä ulkopuolella odota välttämättä muut kuin vanhat sellikaverit. Yhteiskunnan sääntöjen ja sovittujen aikataulujen noudattaminen on haastavaa.
– Jos ei ole kattoa pään päällä, ei siinä lähdetä ensi töiksi ihottumaa hoitamaan, hän kärjistää.
Reinhold peräänkuuluttaa kokonaisuuden toimivuutta, eli sosiaali- ja terveyspuolen yhteistyötä. Palveluiden puute näkyi korona-aikana: sisään tulevat vangit olivat aiempaa huonokuntoisempia. Jotkut eivät pystyneet syömään, jalat eivät kantaneet, lääkitys puuttui. Osa piti lähettää suoraan Tyksiin.
Sote-uudistuksen jälkeen hyvinvointialueilta on tullut yhteydenottoja koskien vapautuvien vankien jatkohoidon toteutumista ja paluuta yhteiskuntaan. VTH ja Rise ovat myös yhdessä lähestyneet hyvinvointialueita tavoitteenaan tiivistää yhteistyötä erityisesti hoitojatkumoiden varmistamiseksi.
Intoa ja tahtoa siis on. Reinhold on siitä iloinen. Koska vankilassa näkee lopputuloksen, kun apua ei saa.
Juttu on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.
