Kilpailu auttaa liikunnan lisäämisessä

Vaikka liikunta tiedetään yhdeksi tärkeimmistä painonhallinnan ja terveyden ylläpitämisen keinoista, vain harva liikkuu tarpeeksi.

Amerikkalaistutkimuksessa askelmääriä yritettiin lisätä psykologisin ja pelillistämisen keinoin. Tehokkaimmaksi osoittautui kilpailu.

Tutkimukseen kutsuttiin ylipainoisia työssä käyviä aikuisia, ja he saivat käyttöönsä aktiivisuusrannekkeen. Heiltä pyydettiin kirjallinen sitoumus pyrkimyksestä liikunnan lisäämiseen, mutta askeltavoitteensa he asettivat itse tietyissä rajoissa. Osallistujia tuli ­mukaan 602 (keski-ikä 39 v, 71 % miehiä).

Tutkittavat satunnaistettiin neljään ryhmään. Verrokkiryhmässä tutkittavat käyttivät ranneketta ja pyrkivät sen avulla tavoitteeseensa. Muut ryhmät saivat liikkumisesta pisteitä, joiden perusteella he etenivät tasolta toiselle. Tukiryhmäläiset kutsuivat mukaan jonkun läheisen, joka sai sähköpostiviestejä tutkittavan liikuntatuloksista ja tsemppasi tätä. Yhteistyöryhmiin koottiin kolme toisilleen tuntematonta osallistujaa, ja ryhmä voi parantaa tuloksiaan tai toisaalta hävitä yhdessä. Kilpailuryhmissä kolme osallistujaa ryhtyi kilpailemaan keskenään.

Tutkimuksen alussa askeleita kertyi noin 6 000 päivässä. Verrokkiryhmään nähden askelmäärä kasvoi muilla merkitsevästi enemmän. Kilpailuryhmän tulokset olivat 24 viikon intervention jälkeen selvästi parhaat: vakioitu ero lähtötilanteeseen oli 920 askelta päivässä (95 %:n LV 513–1 328), tukiryhmässä lisäaskeleita kertyi 689 ja yhteistyö­ryhmässä 637. Kilpailuryhmässä ero verrokkiryhmään säilyi merkitsevänä ­12 viikon seurannassa, mutta muiden ryhmien ero ei.

Tämänkin tutkimuksen mukaan liikunnan lisääminen on vaikeaa. Muutosta voidaan kuitenkin edistää psykologisin ja pelaamisen keinoin.

Lähde: Patel M, Small D, Harrison J ym. Effectiveness of behaviorally designed gamification interventions with social incentives for increasing physical activity among overweight and obese adults across the United States. ­The STEP UP Randomized Clinical Trial. JAMA Intern Med 2019;179:1624–32.

Kirjoittaja

Helena Liira

Kuva

Adobe/AOP

Artikkeli on julkaistu alun perin Lääkärilehdessä 4/2020.