Karieksella yllättävä yhteys syöpään

JAMA-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa havaittiin hammaskarieksella ja pään ja kaulan levyepiteelisyövällä käänteinen yhteys. Runsas karies liittyi pään ja kaulan levyepiteelisyövän pienempään todennäköisyyteen.

Potilailla, joilla oli enemmän kariesvaurioita, oli pienempi todennäköisyys sairastua pään ja kaulan levyepiteelisyöpään kuin potilailla, joilla niitä oli vähemmän tai ei ollenkaan. Tutkimustulos on julkaistu JAMA Otolaryngology–Head & Neck Surgery -lehden verkkoversiossa.

Tapaus-verrokkitutkimuksen aineistona olivat suuren syöpäkeskuksen kaikki sellaiset potilaat vuosilta 1999–2007, joilta oli äskettäin diagnosoitu pään ja kaulan alueen levyepiteelisyöpä. Yhteensä 399 syöpäpotilaan verrokkeina oli 221 keskuksen potilasta, joilla ei ollut syöpää. Tutkimuksesta suljettiin pois alle 21-vuotiaat ja potilaat, joiden sairaushistoriassa oli aiempi syöpä, dysplasia tai immuunivajavuustila.

Altistumiseksi luettiin karies, täytteet, kruunut ja juurihoito, ja sitä mitattiin vaurioituneiden ja puuttuvien hampaiden lukumäärällä.

Äskettäin syöpään sairastuneilla oli reikiintyneitä hampaita, kruunuja, täytteitä ja juurihoidettuja hampaita keskimäärin merkitsevästi vähemmän kuin verrokeilla. Syöpäpotilailta kuitenkin puuttui enemmän hampaita kuin verrokeilta.

Kun potilaiden sukupuoli, ikä diagnoosihetkellä, siviilisääty, tupakointi ja alkoholinkäyttö vakioitiin, syövän todennäköisyys oli pienempi potilailla, joilla oli enemmän kariesta, kruunuja ja juurihoidettuja hampaita.

Tutkijoiden mukaan tulokset antavat lähtökohtia lisätutkimuksille maitohappobakteerien aiheuttaman immuunivasteen yhteyksistä pään ja kaulan alueen syöpiin.

Suvi Sariola
toimittaja

Kuva: Panthermedia

Julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla