Lastenlääkäri Anna Huhtalan työtä Kanta-arkiston käyttö on helpottanut.
– Ennen oltiin vanhempien antamien tietojen varassa, lasten ja nuorten lääkäriasema Pikkujätissä Hyvinkäällä ja Järvenpäässä työskentelevä lääkäri kertoo.
Jos lapsi käy neuvolassa, terveyskeskuksessa, ehkä sairaalassa ja muillakin yksityislääkäreillä, lääkärin on vaikea pysyä ajan tasalla kaikista diagnooseista ja tutkimuksista.
– Ei ole kyse siitä, etteivät vanhemmat haluaisi kertoa totuutta. Mutta vaikkapa korvatulehduksen jälkitarkastuksessa vanhemmat eivät välttämättä muista käytetyn antibiootin nimeä tai edes sitä, kummassa korvassa tulehdus oli.
Huhtala arvioi, että Kanta-arkisto on parantanut yhteistyötä terveydenhuollon eri sektorien välillä. Sen avulla vältytään turhilta, päällekkäisiltä tutkimuksilta.
Sairaaloiden palautteet ovat vähentyneet
Huonoakin Huhtala löytää. Tiedon löytäminen on joskus hankalaa. Esimerkiksi laboratoriovastauksia voi joutua hakemalla hakemaan.
– Haku on työlästä, ja käytettävyydessä olisi parantamisen varaa.
Huhtala on myös huomannut, että sairaaloilta tulee nykyään vähemmän palautteita lähetteistä.
Vanhempien opastamiseen Kanta-arkiston käytössä menee jonkin verran aikaa. Usein syynä siihen, etteivät lapsen tiedot näy, on se, etteivät vanhemmat ole huomanneet antaa lupia.
– Perheet harvoin haluavat salata lapsen tietoja.
Huhtalan mukaan potilastiedon arkisto hälventää myös ennakkoluuloja, joita joillain yksityislääkärillä käyvillä perheillä on julkista terveydenhuoltoa kohtaan. Kun suunnitelmat on hyvin kirjattu potilaan tietoihin, niitä voivat kaikki lääkärit noudattaa. Terveydenhuolto näyttäytyy näin potilaallekin yhtenäisempänä.
Terveyskeskuslääkäri kaipaa kokonaiskuvaa
Oululainen terveyskeskuslääkäri Janne Liimatainen pitää Kanta-arkistoa tarpeellisena. Toteutus ei Liimataista kuitenkaan tyydytä.
– Tällä hetkellä potilastiedon arkisto on kuin tietokoneelle siirretty paperiarkisto. Tietoa on vaikea löytää.
Terveyskeskuslääkärille on olennaista saada kokonaiskuva potilaan tilanteesta. Sen sijaan hän joutuu tällä hetkellä selaamaan potilaan käyntejä päivämäärän mukaan. Pahimmillaan samalla päivällä voi olla useampikin käynti, jotka joutuu käymään läpi erikseen, jos tiedot kirjannut lääkäri ei ole huomannut ketjuttaa merkintöjä.
Liimatainen toteaa, kuten Huhtala, etteivät potilaat aina muista, milloin ovat lääkärissä käyneet ja mitä vastaanotolla on sanottu, varsinkaan jos käynnistä on jo aikaa.
– Ainakin tärkeimmät tiedot, kuten lääkeaineallergiat pitäisi saada esiin automaattisesti.
Liimatainen pohtii, että tietojen diagnoosipohjainen järjestely tukisi arkiston käyttöä.
– Olisi hyvä, jos yhteen sairauteen liittyvät asiat näkyisivät kerralla.
Syöpäosastolla Kanta on sivuosassa
Syöpälääkärin työssä Kanta-arkisto on selvästi vähämerkityksisempi kuin terveyskeskuslääkärin. Heli Vajavaara kohtaa työssään samoja, syöpähoidoissa käyviä potilaita pitkän aikaa. Kanta-arkisto ei ole heidän hoidossaan kovin olennainen työväline.
– Tarkistan tietoja Kannasta tavallisesti sellaisissa tilanteissa, joissa potilas esimerkiksi kertoo käyneensä hoitojen välissä päivystyksessä.
Vajavaara tunnistaa Liimataisen mainitseman ongelman siitä, että tiedot löytyvät päivämäärittäin. Hän kuitenkin tavallisesti tietää, mitä etsii, eikä ongelma haittaa kovin paljon.
Vajavaara pohtii, että hänen työssään olisi hyötyä, jos voisi seurata omien potilaiden päivittäistä kuntoa silloin, kun he ovat kirjoilla jossain muussa sairaalassa.
– Tällaisia tilanteita on esimerkiksi silloin, kun hoidot joudutaan keskeyttämään siksi, että potilas on joutunut sairaalaan. Haluan tietää potilaan kunnon, jotta tietäisin, milloin hän voi jatkaa hoitoja. Fysioterapeuttien merkinnät ovat ainoita, joista saa käsitystä senhetkisestä toimintakunnosta. Muutenhan Kantaan kirjataan vain tulotiedot ja epikriisi. Näissä tilanteissa täytyy soittaa osastolle ja kysyä.
Onko salaisia tietoja vai ei?
Vajavaaran potilaat eivät ole esittäneet huolia siitä, kuka heidän tietojaan käy katsomassa. Hän ei myöskään ole törmännyt tietojen salaamiseen.
Terveyskeskuslääkäri Liimataisen työssä tietojen mahdollinen salaaminen sen sijaan aiheuttaa toisinaan lääkärille huolta. Ongelma on se, ettei hän saa salaamisesta mitään tietoa.
– Se on potilasturvallisuusongelma ja ammattioikeusturvakysymys. Miten voin arvioida vaikkapa lääkitysten yhteisvaikutuksia, jos en kaikkia lääkityksiä tiedä?
Jos lääkäri saisi edes tietää, että potilaalla on salattuja tietoja, asiasta voisi keskustella.
– Monesti potilas sallii keskustelun jälkeen tietojensa käytön, kun luottamus on syntynyt ja hän ymmärtää miksi tietoa tarvitsen.
Riittääkö toimintavarmuus?
Liimatainenkin on huomannut sairaaloiden vähentäneen epikriisien lähettämistä lähettäneelle lääkärille. Suurempi ongelma kuitenkin on, että epikriisin laatimistapa on joissain paikoissa muuttunut.
– Epikriisin pitäisi olla kokonaisuus, jossa todetut sairaudet, niiden mahdollinen kehitys, hoidon suunnitelma ja lääkelista ovat yhdessä tekstissä, eivätkä eri tietueina.
Liimatainen toteaa vielä, että järjestelmän toimintavarmuuden pitäisi olla parempi.
– Katkoja on harvoin, mutta minusta näin elintärkeässä järjestelmässä pitäisi olla sellaiset varmistukset, että se olisi oikeasti ihan aina käytettävissä.
Kirjoittaja:
Hertta Vierula
toimittaja
Kuvat:
Esko Jämsä ja Teija Soini
Uutinen on julkaistu aiemmin Lääkärilehti 7/2018.
