Kansallisteatterissa kerrotaan lapsettomuudesta ­­— neljä tärppiä kevään kulttuuritarjontaan

Valokuvanäyttely, kielletty romaani, näytelmä ja tv-sarja— kaikissa teemana ihmisyys. Lue lääkäri Sonja Sulkavan vinkit alta kevään koskettavimpiin kulttuurielämyksiin.

Masentuneita kuvataan valokuvissa heidän masentuneisuuteensa liittyvissä ympäristöissä.
Vesa Tyni & Jari Nieminen
Masentuneita kuvataan valokuvissa heidän masentuneisuuteensa liittyvissä ympäristöissä.

Masennuksen monet kasvot

Mielimaissa on kahden valokuvaajan, Vesa Tynin ja Jari Niemisen, projekti. Sen tavoitteena on helpottaa masennuksesta ja muista mielenterveysongelmista puhumista sekä rakentaa moniäänisempää kuvaa niistä.

Mielimaissa-teokset ovat valokuvia, joissa vapaaehtoiset on kuvattu heidän masennuskokemukseensa liittyvässä ympäristössä. Kuvattavat katsovat kameraan mutta ovat omassa maailmassaan. Kuvan henkilö myös kertoo tarinansa kuvan yhteydessä. Kuvan ja tekstin yhdistelmä on koskettava.

Teokset onnistuvat masennuksen moniäänisen kuvan luomisessa. Miten vaihteleva onkaan tarina ja kokemus saman diagnoosin sisällä!

Yhdelle masennus on sitä, että musiikin soittaminen ei tunnu enää miltään, toiselle sitä, että tuntee itsensä kuvottavaksi vieraiden ihmisten seurassa. Toinen on tyhjä, kun taas toisen päässä ”virtaa miljardi toinen toistaan hirveämpää ajatusta”.

Mielimaissa-näyttely kiertää läpi Suomen. Katso näyttelypaikat täältä.

Haava on Otavan kevään uutuuksia.
Otava
Haava on Otavan kevään uutuuksia.

Venäjä naisen kehollisuuden kautta

Millainen on venäläinen nykyromaani, joka on määrätty tuhottavaksi Moskovan kirjastoista homopropagandalain varjolla? Feministikirjailijan Oksana Vasjakinan tänä keväänä suomennettu Haava (Otava 2023, suom. Riku Toivola) kertoo muun muassa elämästä homoseksuaalina Venäjällä, tyttären ja edesmenneen äidin vaikeasta suhteesta sekä kuolemasta.

Yhdistävänä lankana toimii naisen kehollisuus, jota on kuvattu rohkeasti monin nyanssein. Henkilökohtaisesta kehollisuudesta punoutuu myös yhteiskunnallinen taso. Siksi se kai on vaarallinen.

Muodoltaan teos on vaihtelevasti romaani, essee ja runo. Joka muodossaan se on intensiivinen ja rujo. Kirja ei ole todellakaan mikään hyvän mielen romaani, mutta kieltolistalle päätyminen korostaa sen tarpeellisuutta.

Vasjakina, Oksana: Haava. Otava, 2023. Suomennus Riku Toivola. ISBN kovakantinen 978-951-1-43699-7, ISBN äänikirja 978-951-1-43758-1

Pudota perustuu näyttelijä Nelly Kärkkäisen omiin kokemuksiin.
Heidi Piiroinen
Pudota perustuu näyttelijä Nelly Kärkkäisen omiin kokemuksiin.

Dokumentaarista teatteria lapsettomuudesta

Heini Junkkaalan Kansallisteatterin Omapohjaan ohjaama Pudota edustaa dokumentaarista teatteria. Se perustuu näyttelijä Nelly Kärkkäisen omiin kokemuksiin lapsettomuudesta, vaikka ei ole yksi yhteen todellisuuden kanssa.

Lapsettomuushoidoissa lääkärikohtaamiset ovat merkityksellisiä. Ensimmäinen Nellyä hoitanut lääkäri on niin kasvoton, että esiintyy lakana päässä, ja niin vähäisesti empaattinen, että kommunikointi tapahtuu paperille kirjoitetuin päälausein. Hän kiistää tutkimuksiin vedoten Nellyn kokemat sivuvaikutukset lapsettomuushoitojen hormonilääkkeistä.

Toisella lääkärillä käynti mahdollistaa lapsettomuustarinan lopettamisen kauniisti. Tämä lääkäri validoi Nellyn kokemukset hormonien vaikutuksesta mieleen ja kehoon, ja toteaa tämän kokemusten olleen hirveitä.

Hän myös uskaltaa pidättäytyä lapsettomuushoidoista raskauden todennäköisyyden ollessa pieni ja päästä Nellyn kuukausittaisten pettymysten kierteestä, sopeutumaan lapsettomuuteen.

Lapsettomuus voi tarkoittaa myös lapsenlapsettomuutta. Lavalla nähdäänkin näyttelijä Nelly Kärkkäisen lisäksi hänen äitinsä Gitta Oksanen. Tämä tuo näytelmään tärkeää syvyyttä aiempien sukupolvien suuntaan ja nostaa esiin lapsettomuuden lisäksi muitakin teemoja. Esimerkiksi äiti-lapsisuhteen kietoutumista on kiinnostavaa kuulla sekä äidiltä että tyttäreltä.

Lue lisää näytelmästä ja varaa lippusi täältä.

Elossa 24h on hyvän mielen tosi-tv:tä.
YLE
Elossa 24h on hyvän mielen tosi-tv:tä.

Terveydenhuollon arkiset onnistumiset

Ylen Elossa 24h -tositelevisiosarja on ehtinyt 7. kauteensa. Miellyttävästi kuvattu ja rytmitetty sarja esittelee suomalaisen terveydenhuollon toimintaa erään tavallisen viikon ajalta.

Ohjelma seuraa ensihoitoyksiköitä ja lääkärihelikopteria, vierailee useissa leikkauksissa ja näyttää välähdyksiä eri-ikäisten ja erilaisia sairauksia sairastavien potilaiden arkisista kokemuksista terveydenhuollossa.

Sarjassa kuvataan ja haastatellaan niin potilaita kuin terveydenhuollon ammattilaisiakin.

Elossa 24h keskittyy etenkin niihin hetkiin, joissa terveydenhuolto toimii suunnitellusti. Sarjasta välittyy työnilo ja potilaiden tyytyväisyys. Nyt, kun terveydenhuollon ongelmista on paljon puhetta, tuntuu hyvältä, että jokin muistuttaa myös onnistumisista. 

Potilaat pohtivat sarjassa sairauksiaan ja päätyvät nopeasti tärkeisiin kysymyksiin esimerkiksi hyvästä elämästä tai kuoleman mahdollisuudesta. Lääkärin työn arjessa potilaiden suuriin henkilökohtaisiin merkityksiin ei aina tutustu. Kotisohvalta katsoessa työmme merkityksellisyyden ehtii ymmärtää.

Sohvalta noustessa päällimmäisenä mielessä on ylpeys siitä, että saan olla osa Suomen terveydenhuoltoa.

Suosittelen hyväntahtoista sarjaa vastalääkkeeksi kyynisyydelle.

Elossa 24h katsottavissa Yle Areenassa.

Alkuperäinen juttu on julkaistu aiemmin Lääkärilehden sivuilla.