Uudet antikoagulantit ovat tuoneet lisää työkaluja ja helppoutta laskimotukoksen hoitoon, mutta ydinkysymystä optimaalisesta hoitoajasta nekään eivät ole ratkaisseet. Ilman merkittävää etiologista altistetta todetun laskimotukoksen hoidosta päättäminen on vaikeaa etenkin nuorilla, mutta myös iäkkäiden riskit pitkässä hoidossa tulee huomioida.
281 potilasta, jotka olivat saaneet vähintään kolmen kuukauden antikoagulaatiohoidon syvän laskimotukoksen tai keuhkoveritulpan vuoksi, satunnaistettiin joko jatkamaan hoitoa yhteensä 24 kk täyteen tai seurantaan. Tukoksen tuli olla provosoimaton. Potilaiden keski-ikä oli 63 vuotta ja ryhmä oli miesvaltainen.
Valtalääke tutkimuksessa oli vielä varfariini, mutta aika hoitoalueella varsin kelvollinen 77 %. Uusintatukoksia ilmaantui lääkehoidosta huolimatta 7 potilaalle, ilman hoitoa 31 potilaalle. Posttromboottinen oireyhtymä kehittyi joka toiselle lääkehoidosta riippumatta, eikä elämänlaatukyselyn tuloksissa ollut eroja. Kliinisesti merkittävien verenvuotojen määrässä ei ollut tilastollista eroa. Kunnianhimoinen yritys arvioida D-dimeerin perusteella uuden tukoksen ilmaantumista antikoagulaation aikana ei onnistunut.
Tutkimus osoittaa ainakin sen, että varfariinihoitoa voidaan edelleen toteuttaa turvallisesti elämänlaadun siitä enempiä kärsimättä. Uuden laskimotukoksen ehkäisy ja kenties kuolemaan johtavan keuhkoveritulpan välttäminen ovat hoidon tärkein tavoite, ja tässä potilasaineistossa pysyvästä hoidosta on vaikea olla pitämättä. Tutkimuksen voima ei riitä ottamaan kantaa siihen, olisivatko tukokset hoidon aikana olleet paremmin estettävissä uudemmilla lääkkeillä.
Bradbury C, Fletcher K, Sun Y ym. A randomized controlled trial of extended anticoagulation treatment versus standard treatment for the prevention of recurrent venous thromboembolism (VTE) and post-thrombotic syndrome in patients being treated for a first episode of VTE (the ExACT study). Br J Haematol 2020;188:962–9.
Marko Vesanen
Uutinen on julkaistu aiemmin Lääkärilehdessä 23/2020.
