COVID-potilaiden hoito on saattanut lisätä potilaan kliinisen voinnin seurantaa kameravalvonnalla, arvioi sairaalapalveluiden ylilääkäri Heikki Laine (kuvassa) Mikkelin keskussairaalasta.
Tällainen valvonta ei hänen mukaansa ole yleensä tallentavaa. Sen tarkoitus on vain tehdä potilaan hoito mahdollisimman turvalliseksi.
– Kun COVID-potilas on teho-osastolla, hoitaja on koko ajan hänen vieressään eikä potilaan vointia ole tarvetta valvoa etäältä, Laine toteaa.
Tilanne muuttuu, kun COVID-potilas on yhden hengen huoneessa tai eristyshuoneessa. Jokainen käynti potilaan luona edellyttää suojavarusteiden pukemista ja riisumista.
– Kun noin 20 potilaspaikan osastolla on vuorossa 2–3 hoitajaa, he eivät voi koko aikaa käydä valvomassa näitä potilaita huoneessa.
Päämääränä vähentää riskejä
Laine muistuttaa, että sairaaloissa on paljon tiloja, joihin ei näe suoraan.
– Siksi COVID-potilaan huoneessa saattaa olla ei-tallentava valvontakamera, jonka avulla hoitajat voivat seurata potilaan vointia myös käymättä huoneessa. Kameravalvonnan tarkoitus on vähentää riskejä.
Mikkelin keskussairaalassa varsinaiset eristyshuoneet on varustettu valvontakameroilla. COVID-potilaita hoidetaan kuitenkin myös tavallisissa 1–2 hengen huoneissa, ja niihin on hankittu kameroita.
Laineen mukaan vastaava järjestely on Suomessa käytössä monissa leikkausyksiköissä. Sen avulla leikkaussalien ohjausyksikön hoitaja koordinoi tilannetta tietääkseen, missä vaiheessa sali on.
Valvontakameroiden käyttö on varsin säädeltyä. Miten ohjeita sovelletaan COVID-potilaiden hoitoon?
Tietosuojasta huolehdittava, vaikka kuva ei tallentuisi
– Kameravalvonnassa kannattaa muistaa, että kaikki tekniset turvajärjestelmät ovat myös hallinnollisia järjestelmiä vastuineen ja ohjeistuksineen. Sitä korostetummin, mitä korostetummin kuvissa näkyy hoitotoimenpiteitä tai potilaita, sanoo HUS:n turvallisuus- ja valmiusjohtaja Aaro Toivonen.
Sairaaloissa voi olla monenlaista kameravalvontaa käytävien turvakameroista hoitolaitteisiin integroituihin kameroihin.
Sairaalakiinteistöjen aulojen, käytävien ja piha-alueiden kameravalvonnasta vastaa usein vartiointiliike.
Kameravalvonnasta on syytä aina ilmoittaa riippumatta siitä, onko se tallentavaa tai ei-tallentavaa, Toivonen muistuttaa.
Tieto kameravalvonnasta merkittävä selvästi
Mitä on otettava huomioon, jos esimerkiksi COVID-potilaan hoidossa hänen huoneessaan käytetään ei-tallentavaa kameravalvontaa?
Potilashuoneen kameravalvonta on merkittävä selvästi, koska kamera kuvaa kaikkia tilaan meneviä. Erikseen on ilmoitettava, jos kamera tallentaa myös ääntä, Toivonen sanoo.
– Jos kuvataan ”live-kuvaa”, jota ei tallenneta, on oleellista varmistaa, että kuvaa eivät näe henkilöt, joille tieto ei kuulu. Kysehän on potilaan valvonnasta.
Jokaista kameraa ei tarvitse merkitä erikseen paitsi tiloissa, joissa kameravalvontaa ei tavallisesti ole.
Kuva on ohjattava tilaan, jossa sen näkevät vain ne, joilla on oikeus valvoa potilaan vointia. Valvontakameran kuva ei saa näkyä ulkopuolisille esimerkiksi kanslian ikkunasta.
Keskustelu ehkäisee epäluuloa
Ei-tallentavastakin kameravalvonnasta on syytä keskustella henkilökunnan kanssa. On hyvä käsitellä tätä asiaa yhteistoiminnan hengessä, Toivonen sanoo.
– Keskustelu on tärkeää. Vaikka tarkoituksena on valvoa potilaan hyvinvointia, joku voi tulkita, että työnantaja ”kyttää”, mitä työntekijät tekevät, hän huomauttaa.
Ei-tallentavassa valvonnassa käytetään yleensä langatonta digitaalista kamerajärjestelmää. Sen täytyy olla tietoturvallinen, vaikka se ei tallentaisikaan.
– On varmistettava, ettei järjestelmään voi murtautua ja esimerkiksi ohjata kuvaa muualle. Järjestelmällä on oltava vastuuhenkilö.
Säännöt tiukentuvat, kun kuvaa tallennetaan
Kuvan tallentaminen muuttaa tilanteen.
Tallennetusta kuvasta muodostuu tallennerekisteri, josta täytyy olla tietosuojavaltuutetun tietosuojaselosteet. Niissä käydään tarkasti läpi järjestelmän tarkoitus ja toimintaperiaatteet.
Lisäksi on kuvattava tarkasti esimerkiksi, miten ja kuinka kauan tallenteita säilytetään, kenellä on pääsy järjestelmään ja miten tallenteet hävitetään.
Jos esimerkiksi hoitotoimenpidettä kuvataan ja tallennetta esitetään koulutustilaisuudessa, tarvitaan selkeät tietosuojaselosteet ja potilaan lupa.
– Kyllä lähtökohta kaikessa kuvaamisessa on se, että tarvitaan kaikkien kuvattavien ihmisten oma suostumus, jotta tallennetta voidaan käyttää. Tämä on olennaista, Toivonen toteaa.
Kun potilas on tajuton
Entä jos traumahuoneessa on tajuton onnettomuuspotilas, joka ei pysty antamaan suostumustaan, mutta tallenne olisi arvokas opetuskäytössä?
– Jos potilaalta ei voida saada suostumusta, tallenteesta on häivytettävä tunnistamattomiksi kohdat, joista hänet pystyy tunnistamaan. Tämä on vähin, mitä pitää tehdä. Tallenteessa ei saa olla mitään, mistä potilas olisi tunnistettavissa.
Sellainen voi jossain tapauksessa olla esimerkiksi henkilön identifioiva tatuointikin.
Parhaassa tapauksessa potilaalta voidaan pyytää jälkikäteen lupa käyttää kuvaa. Lupa on tärkeää saada kirjallisesti.
Tällaisia tallennustilanteita on syytä pohtia ennalta esimerkiksi eettisessä toimikunnassa. Erityisesti yliopistosairaanhoitopiireissä on ohjeistuksia asiasta.
– Pääsääntö on, että salaa ei saa kuvata eikä varsinkaan levittää kenestäkään kuvaa ilman lupaa, olipa kyseessä potilas, lääkäri tai hoitaja, kuka tahansa kiinteistössä vieraileva tai työtehtävissä oleva.
Moni potilas haluaa auttaa
Moni potilas suostuu tallenteen käyttöön opetuksessa, kun hoito sujuu hyvin ja hän paranee.
– Potilaat ovat mielellään avuksi, mutta eihän kukaan halua, että kuvaa käytetään luvatta, Toivonen huomauttaa.
Jos lupaa ei voida saada, Toivonen suosittelee simulaation käyttöä.
Hänen mukaansa on selvintä käydä kameravalvontaan liittyvät asiat läpi yhteistoimintamenettelyssä henkilökunnan kanssa.
– Kirjataan ja merkitään huoneet ja alueet, jotka ovat kameravalvonnan piirissä. Kerrotaan, miksi kuvataan, mihin kuva ohjataan ja kehen asiasta voi ottaa yhteyttä. Tarvittaessa henkilökunta opastetaan käyttämään järjestelmää.
Ohjeista kannattaa tehdä kirjalliset. Silloin niiden avulla on helppo perehdyttää uudet työntekijät.
– Arkipäivässä nämä kysymykset voivat tuntua peruspotilashoidon kannalta hiukan triviaaleilta, ja niin ne tavallaan ovatkin, kun kaikki on kunnossa. Mutta jos asiat eivät ole kunnossa, näistä voi aiheutua todella hankalia ongelmia ja ikäviä pitkäkestoisia prosesseja, Toivonen sanoo.
Työnantajan vastuulla
Kameravalvonta terveydenhuollossa on työnantajan vastuulla, ja sitä koskeva ohjeistus perustuu lainsäädäntöön, toteaa Lääkäriliiton neuvottelujohtaja Laura Lindholm.
Hän muistuttaa, että lainsäädäntö ei voi antaa vastausta kaikkiin käytännön ongelmiin. Lait antavat vain yleissäännökset kameravalvonnasta, ja niillä pyritään luomaan yleinen ohjeistus.
– Lainsäädännössä on käsittääkseni kuitenkin epäselvyyttä rajanvetokysymyksissä, Lindholm sanoo.
Koska organisaatioissa toteutettava kameravalvonta on työnantajan vastuulla, Lääkäriliitto ei lähde ohjeistamaan siitä työnantajan näkökulmasta, hän huomauttaa. Työntekijän kannalta olennaista on se, että kameravalvonnalle on oltava asiallinen syy ja tarve.
Joissakin tiloissa kameravalvonta on kiellettyä
Työnantaja voi toteuttaa kameravalvontaa työpaikalla työntekijöiden ja muiden tiloissa oleskelevien henkilökohtaisen turvallisuuden varmistamiseksi tai omaisuuden suojaamiseksi.
Työnantaja voi harjoittaa tällaista valvontaa myös tuotantoprosessin asianmukaisen toiminnan valvomiseksi sekä turvallisuutta, omaisuutta tai tuotantoprosessia vaarantavien tilanteiden ennaltaehkäisemiseksi tai selvittämiseksi.
Yleisiä perusteita työntekijän kameravalvontaan ovat ilmeinen väkivallan uhka tai muu terveyttä ja turvallisuutta vaarantava asia, esimerkiksi rahan käsittely, sekä työntekijän oma pyyntö.
Kameravalvontaa ei saa käyttää työntekijöiden tarkkailuun. Käymälät, pukuhuoneet, henkilöstötilat ja henkilökohtaisessa käytössä olevat työhuoneet ovat sellaisia tiloja, joissa kameravalvonta on kiellettyä.
Teksti Suvi Sariola
Kuvat Mikko Kankainen ja HUS/Mikko Hinkkanen
Juttu on julkaistu aiemmin Lääkärilehdessä 11/2021.
