Parasta huippu-urheilussa on Anni Vuohijoen mielestä se, ettei urheilija ole koskaan valmis. Painonnosto on jatkuva prosessi, jossa kehosta pyritään saamaan irti täysi potentiaali.
Juuri suorituskyvyn ulosmittaaminen tuntuu erityisen kiinnostavalta. Vuohijoki pitääkin suorituskeskeistä liikuntaa hyvänä asiana, jos sitä harjoitetaan terveellisesti ja turvallisesti.
Toinen kiehtova asia urheilussa on tavoitteiden saavuttaminen. Tavoitteet pitävät yllä motivaatiota.
Rovaniemen kaupungin tutkimusryhmässä Vuohijoki on tutkinut tyypin 2 diabeteksen hoitosuunnitelman hallintaa ja kliinisten parametrien vaikutuksia.
– Huomasin motivaation merkityksen myös tässä tutkimuksessa. Oma motivaatio on tärkeä osa hoitoa.
Parhaillaan Vuohijoki kiertää Grand Prix-, EM- ja MM-kisoja ja kerää pisteitä ensi vuoden Tokion olympialaisten karsintoihin. Neljätoista parasta nostajaa painoluokkaa kohti valitaan kilpailuihin.
”En osaa levätä laakereillani”
Vuohijoki harjoittelee 12–16 kertaa viikossa. Yli puolet harjoittelusta on muuta liikuntaa: uintia, juoksemista, jalkapalloa, yleisurheilua ja telinevoimistelua.
Diplomi-insinööriksi alun perin valmistuneella Vuohijoella on takana kolme vuotta lääketieteen opintoja Oulun yliopistossa.
Osan ajasta Vuohijoki asuu Helsingissä, jossa hän harjoittelee ja valmentaa muita omassa salissaan.
Diplomi-insinöörinä Vuohijoki ehti työskennellä sen verran, että huomasi haluavansa tehdä työkseen jotakin muuta.
Diplomityö valmistui Saksassa, jossa Vuohijoki teki töitä tuulivoimayrityksessä. Ala tuntui innovatiiviselta ja uudelta, ja Vuohijoki viihtyi tehtävissään hyvin. Hän päätti kuitenkin pyrkiä lääketieteelliseen harjoitellessaan vuoden 2016 Rio de Janeiron olympialaisiin.
– Minut jätettiin pois leirityksestä, koska en panostanut sataprosenttisesti urheiluun eikä sen ajateltu muuttuvan. Jäin töistä pois, mutta en osannut levätä laakereillani. Tarvitsin sisältöä elämään. Huomasin, että vanha haave lääkärin ammatista oli edelleen voimassa ja aloin lukea pääsykokeisiin.
”Minusta ei tule urheilulääkäriä”
Lääketieteen opinnot osoittautuivat juuri niin kiinnostaviksi kuin Vuohijoki oli odottanut. Ala tuntuu omalta. Opiskelu on jopa terapeuttista, koska se vähentää huippu-urheilun tuomia henkisiä paineita.
– Olisi hyvin hankalaa, jos elämä olisi pelkkää painonnostoa. Urheilussakin tulee väistämättä vastaan sekä hyviä että huonoja päiviä. Tänään saatan nostaa 100 kiloa ja huomenna 80.
Vuohijoki on opiskellut omassa tahdissaan ja työskennellyt myös leikkausavustajana Ortonissa Helsingissä. Välivuoden pitäminen opinnoista tiiviin harjoittelun vuoksi ei tuntunut hyvältä idealta, vaikka sitä hänelle ehdotettiin.
Hän oppi aikatauluttamaan päivänsä jo lukiessaan lääketieteellisen pääsykokeisiin. Silloin harjoituksia oli kahdesta kolmeen kertaan päivässä. Hän oppi tuntemaan itsensä hyvin ja tietää nyt, mihin keho pystyy.
– Ihmisillä ylipäänsä on paljon aikaa ja energiaa, mutta iso osa ajasta kuluu esimerkiksi sosiaalisen median käyttöön.
Vuohijoki haluaa käyttää aikansa tehokkaasti. Kaikki yli jäävä aika kuluu mielellään valmentamiseen.
Työjaksot niin OYS:n urologisella kuin lasten ja nuorten psykiatrisella osastolla jäivät mieleen mieluisina kokemuksina. Vuohijoki haluaa tutustua monipuolisesti erikoisaloihin, ennen kuin tekee oman valintansa.
Hän toivoo, että voi hyödyntää lääkärin työssä urheilutaustaansa ja tietämystään ravitsemuksesta sekä kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista.
– Olen kuitenkin aina ajatellut, ettei minusta tule urheilulääkäriä. Kirurgia ja ortopedia ovat tällä hetkellä lähinnä sydäntä. Mitään en ole silti vielä lyönyt lukkoon.
Kirjoittaja
Ulla Toikkanen
toimittaja
Kuvat Mikko Käkelä
Artikkeli on alun perin julkaistu Lääkärilehdessä 42/2019.
