Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan hengitystietulehdukset ja muut infektiotaudit saattavat suurentaa lasten riskiä sairastua psoriaasi-ihotautiin. Antibioottikuurit sen sijaan eivät liity sairastumisiin.
Tulosten perusteella muihin kuin ihon infektioihin sairastuneet lapset sairastuvat psoriaasiin noin puolet todennäköisemmin kuin muut lapset. Antibiooteilla hoidetut infektiot eivät suurentaneet psoriaasiriskiä. Myöskään antibioottikuurit eivät liittyneet sairastumisriskiin, tutkijat havaitsivat.
Antibioottikuurien on epäilty altistavan monille lasten autoimmuunisairauksille kuten lastenreumalle ja tulehdukselliselle suolistosairaudelle. Tämän vuoksi myös yhteys psoriaasiin olisi ollut uskottava. Näiden tulosten perusteella antibioottikuurilla on kuitenkin korkeintaan hyvin vähäinen osa lasten psoriaasin synnyssä.
Psoriaasi on ihon ja nivelten sairaus, jota sairastaa noin kaksi prosenttia suomalaisista. Iholla se aiheuttaa hilseläiskiä eri puolille kehoa. Nivelissä tauti voi tuntua muun muassa arkuutena ja aamujäykkyytenä. Psoriaasiin sairastuu noin neljä lasta tuhannesta.
Tutkimus julkaistiin Jama Dermatology -lehdessä. Tutkimukseen osallistui 850 psoriaasiin hiljattain sairastunutta 1–15-vuotiasta lasta sekä 8 500 samanikäistä tervettä verrokkia.
Uutispalvelu Duodecim
Lähde:
Jama Dermatology 2015;DOI:10.1001/jamadermatology.2015.3650
Kuva:
Panthermedia