Helsingin yliopistossa tarkastetun väitöstutkimuksen mukaan suomalainen palvelujärjestelmä ei onnistu tunnistamaan omaishoitajien yksilöllisiä tuen tarpeita.
– Omaishoitajat kokevat, että he eivät saa ammattilaisilta riittävää tukea ja ohjausta ja joutuvat itse ottamaan selvää ja tekemään hakemuksia arkea helpottavista apuvälineistä ja kodin muutostöistä, kertoo väitöskirjan tekijä Ulla Tikkanen. Tikkanen toimii sosiaali- ja terveysjohtajana Kauniaisissa.
Tutkimukseen osallistuvat pääkaupunkiseudulla asuvat omaishoitajat olivat 76–83-vuotiaita. Kaikkiaan Suomessa on noin 24 000 yli 65-vuotiasta kunnan kanssa omaishoitosopimuksen tehnyttä omaishoitajaa.
Omaishoitajilla hoivan kannustimena on rakkaus ja lojaalisuus. Pientä korvausta vastaan he tekevät vaativaa hoivatyötä vuorokauden ympäri toisin kuin ammattilaiset, joilla on työaika. Arjen pakottavuus on yhä enemmän aikaa vievää auttamista ja hoitotoimenpiteiden tekemistä, vaativaa lääkehoitoa, aikataulujen noudattamista, mutta myös ennakoimattomuutta ja improvisointia. On pakko olla tavoitettavissa ja hoidettavan vieressä, mutta samalla on oltava hoidettavan puolestapuhuja ja aktiivinen toimija osana virallista palvelujärjestelmää.
Tikkasen tutkimuksen tuloksena syntyi yksityiskohtainen kuvaus huokoisesta, kuormittavasta, painavasta ja kiinnipitävästä hoivan arjesta. Huokoinen omaishoidon vaihe mahdollistaa hoivan lisäksi muutakin elämää, harrastuksia ja ystävien tapaamista, kun taas toisessa ääripäässä, kiinnipitävän hoivan arjessa, elämä keskittyy kokonaan hoivan ympärille.
Tikkasen mukaan iäkkäät omaishoitajat tekevät hoivan vaatimusten lisääntyessä psyykkisesti ja fyysisesti yhä raskaampaa hoivatyötä. Äärimmillään he kuvaavat elämäntilannettaan avovankilassa olemiseksi.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että erityisesti omaishoidon alkuun, kotiuttamis- ja muutosvaiheisiin liittyy epävarmuutta ja pelkoa omasta osaamisesta ja pärjäämisestä. Omaishoitajat tarvitsisivat apua ja yhdessä tekemisen henkeä palvelujärjestelmän kanssa, mutta kokevat jäävänsä yksin ja tyhjän päälle, jolloin he hakevat tietoa ja tukea toisiltaan.
Tikkasen mukaan palvelujärjestelmän olisikin hyödyllistä tunnistaa omaishoitajien erilaisuus, omaishoidon vaiheet ja niiden erityiset kipupisteet sekä elämätilanteesta johtuva haavoittuvuus. Tämä auttaisi ammattilaisia antamaan omaishoitajille juuri sen tuen, mitä kukin eniten tarvitsee.
– Tilannetaju, tahdikkuus, arjen rytmin seuraaminen ja herkkyys toisten tarpeille on tärkeää erityisesti silloin, kun ammattilainen menee toisen kotiin omaishoitotilanteessa.
Erikoishammaslääkäri, hammaslääketieteen lisensiaatti, valtiotieteiden maisteri Ulla Tikkanen väitteli 8.4. Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa aiheesta Omaishoidon arki: Tutkimus hoivan sidoksista.
Kuva: Panthermedia
