Hyväksikäytettyjen nuorten hoito ontuu

Nuorten seksuaalisen hyväksikäytön tunnistamisessa, kohtaamisessa ja hoidossa on puutteita. Tätä mieltä ovat HUS:n nuorisopsykiatrit, jotka tapaavat työssään toistuvasti seksuaalirikosten uhreja.

Puutteet liittyvät laajempaan ilmiöön. Nuorten mielenterveyspalvelujärjestelmässä on aukkoja, ja näyttöön perustuvien hoitojen saatavuus ei kokonaisuudessaan ole riittävää.

Erikoissairaanhoidossa on havaittu, että nuoren hoito seksuaalitraumaan käynnistyy usein pitkällä viiveellä, jopa vuosien jälkeen.

Nuori saattaa ohjautua erikoissairaanhoitoon jonkin muun syyn kuten ­masen­nuksen takia.

– Tyypillistä on, että vasta myöhemmin hoidon aikana taustalta paljastuukin seksuaalinen hyväksikäyttö ja traumatisaatio, ylilääkäri Laura Suomalainen sanoo.

Nuori ei ole kyennyt tuomaan asiaa aiemmin esiin tai sitä ei ole tunnistettu tai osattu riittävän ammatillisesti kartoittaa.

Hoito voi alkaa myös liian aikaisin

Toisaalta myös toista ääripäätä ilmenee: intensiivistä tutkimusta tai hoidollista apua voidaan tarjota nuoren vastaanottokykyyn nähden liiankin aikaisin.

Vastaava ylilääkäri, linjajohtaja Klaus Ranta kertoo esimerkin nuoresta, joka hakeutui psykoterapiaan masennuksen vuoksi. Vasta noin viidennellä käynnillä ilmeni, että hänet oli raiskattu väkivaltaisesti neljä vuotta aiemmin.

Tätä uhria oli autettu nuorille tarkoitetussa matalan kynnyksen yksikössä aktiivisesti heti raiskauksen jälkeen. Keskustelussa oli pyritty käymään heti yksityiskohtaisesti läpi, mitä trauma­tilanteessa oli tapahtunut.

Nuori ei kuitenkaan ollut tähän vielä valmis. Nopea hoidon aloittamisyritys käynnisti nuoressa ahdistuksen ja ­tapahtumaan liittyviä kielteisiä liitännäistunteita.

– Tästä seurasi, että nuori meni täysin lukkoon. Hoitokontakti katkesi ja seurasi monen vuoden viive, ennen kuin hän oli valmis puhumaan asiasta, Ranta kertoo.

Tänä aikana nuori ehti kärsiä masennuksesta ja sen seurauksista.

TF-KKT-hoidosta eniten tutkimusnäyttöä

Erikoissairaanhoidossa on välineitä tunnistaa ja hoitaa seksuaalisen hyväksi­käytön uhreja.

Traumaperäisiä oireita kartoitetaan kaikilta hoitoon tulevilta nuorilta.

– Kaikki meille tulleet seksuaalirikosten uhrit saavat kyllä hoitoa, painottaa ylilääkäri Minna Nikula.

Klaus Ranta arvioi, että keskimäärin puolet traumakokemuksille altistuneista tarvitsee terapiaa. Rikoksen uhreilla ja vakavassa traumatisaatiossa tarve on ilmeinen kaikilla, jotka kykenevät ottamaan hoitoa vastaan.

Vaihtoehtoja on useita. Kaikille ei käy sama terapiamuoto.

Suomessa ei kuitenkaan ole tarjolla riittävästi spesifejä hoitoja nuorten seksuaalisiin traumoihin, nuorisopsykiatrit sanovat.

Traumafokusoidusta kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta (TF-KKT) on kertynyt eniten tutkimusnäyttöä lasten ja nuorten seksuaalitraumoissa. HUS:ssakin 5–6 terapeuttia antaa tätä hoitoa nuorille.

Rannan mukaan Suomessa ei vielä ole riittävästi kyseistä, fokusoitua ja lasten ja nuorten kehitysvaiheisiin sovitettua hoitoa antavia terapeutteja. Koulutuksia olisikin syytä lisätä.

– Todennäköisesti koulutamme tänä vuonna lisää TF-KKT-terapeutteja ja täydennämme terapiaa antavaa tiimiämme, Ranta lisää.

Perustaso horjuu

Pirstaleinen palvelujärjestelmä voi osaltaan johtaa viiveisiin traumojen tunnistamisessa ja hoidossa.

Kynnyksen hakeutua tuen piiriin tulisi olla matala ja eri ammattiryhmien palveluohjauksen yhtenäinen, jotta järjestelmä kannustaa nuoria kertomaan seksuaalisesta kaltoinkohtelusta mahdollisimman varhain.

Tuoreen, THL:ssä valmistellun selvityksen mukaan psykiatrista sairaanhoitoa käyttää joillakin alueilla lähes kymmenen prosenttia 13–17-vuotiaista. Hoidot ovat usein intensiivisiä.

Niin ikään noin joka kymmenes nuori käy mielenterveyssyistä perustason ­lähipalveluissa. Heistä 70 prosentilla käyntejä lähipalveluissa kertyy kuitenkin vain 1–3.

Näin ollen nuorten perustason mielenterveyshoidolla on todennäköisesti vähemmän merkitystä ja varsinaiset hoidot ja interventiot keskittyvät nykyisellään erikoissairaanhoitoon. Ilmiö on valtakunnallinen.

– Ei sen näin kuuluisi mennä. Pitäisi olla varhainen tunnistus, varhaiset ja porrastetut interventiot sekä selkeät hoitopolut, Ranta toteaa.

Selkeät porrasteiset hoitoketjut puuttuvat, myös nuorten traumaperäisissä oireissa ja häiriöissä.

– Perustason palveluvalikko on ka­peampi nuorten kuin aikuisten kohdalla, Ranta sanoo.

Lisää toimijoita tarvitaan

Tilannetta vaikeuttaa se, että nuorten on jo lähtökohtaisesti vaikea puhua sek­suaalisesta hyväksikäytöstä spontaanisti. Asiaan liittyy häpeää ja muita kielteisiä tunteita.

Onhan aihe aikuisillekin ahdistava, eikä kysyminen ole helppoa, vaikka epäily heräisi.

– Perustasollakin olisi hyvä olla valmius sensitiivisesti kartoittaa näitä ­tilanteita. Eriasteiset seksuaalisesti traumaattiset kokemukset ovat valitettavan yleisiä nuorilla, Ranta jatkaa.

Perustasolla, kuten kouluterveydenhuollossa, resurssit eivät välttämättä ole asianmukaisella tasolla. Koululääkäreiden aika menee ikäluokkien terveystarkastuksiin.

– Eivät he ehdi hoidollista tai tutkivaa vastaanottoa pitämään.

Nuorisopsykiatrit sanovat, ettei nuorten mielenterveystarpeiden laajuutta hahmoteta riittävän hyvin. Heidän mielestään perustasolle tarvitaan lisää toimijoita. Porrasteiset hoitoketjut pitäisi järjestää kuntoon, ja niissä tulisi kaik­kien toimijoiden olla mukana.

Tunnistaminen, asian selvittely ja hoitoonohjaus tapahtuisivat hyvien kliinisten periaatteiden mukaan läpi systeemin.

Vinkkejä vastaanotolle

› Myös perusterveydenhuollon lääkäri voi kysyä nuorelta hyväksikäytöstä.

› Tutkaile tunteitasi ja pyri ­rauhoittamaan itseäsi. Jos seksuaali­rikosepäily asiana herättää itsessäsi ahdistusta tai pelkoa, voi olla vaikea ottaa asiaa puheeksi turvallisella tavalla nuoren kanssa.

› Nuori tulisi kohdata kunnioitta­vasti ja empaattisesti, ei liian päällekäyvällä tavalla.

› Traumojen tutkiminen vaatii taitoa. Asiaa kannattaa selvittää aluksi ­neutraalisti ja ”reunoilta lähestyen”.

› Jos epäilet seksuaalirikosta, mutta nuori ei puhu, voit käyttää ­haastattelun tukena avoimia ­kysymyksiä tyyliin ”onko sinulla ollut kokemuksia, joista sinun on vaikea puhua”.

› Voit kysyä myös näin: Oletko ­joutunut kohtaamaan tilanteita, jotka ovat aiheuttaneet ahdistusta tai onko rajojasi loukattu? Nyt on turvallinen tilanne puhua.

› Jos epäily herää mutta aikaa ei ole, on aina hyvä sopia seurantakäynti ja kytkeä yhteistyö­kumppaniksi ­esimerkiksi koulu­terveydenhoitaja, kuraattori tai psykologi.

› Terveydenhuollon ammattilaisen velvollisuus on tehdä rikosilmoitus ja lastensuojeluilmoitus lapseen ­kohdistuvasta seksuaalirikos­epäilystä. ­Ilmoituksen tekee se, jolla on syntynyt epäily ja jolla on ensikäden tietoa.

› Akuutisti turvattomalla nuorella kannattaa ensin rauhoittaa ja turvata tilanne, saada vuorokausirytmi kuntoon ja palauttaa arki.

› Kaikkea hoitoa monesta suunnasta ei kannata tuutata nopeasti. Tilannetta voi arvioida rauhassa. Hoitointerventiot voi suunnitella ja porrastaa nuoren voima­varat ja toipumiskyky huomioiden.

› Vanhempia on tärkeää kannustaa olemaan lasten arjessa johdon­mukaisia, turvallisia ja arkisten asioiden palauttamiseen tukevia.

› Vanhemmat on tärkeää huomioida ja osallistaa mahdollisimman pian. Heitä kannattaa haastatella nuoren kanssa yhdessä ja erikseen. Näin nuori ei jää asian kanssa yksin, vaan vaikeat asiat jaetaan turvallisesti.

Vinkit antoivat Minna Nikula, Klaus Ranta ja Laura Suomalainen.

Hyväksikäyttöepidemiaa ei ole

Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö näyttäytyy HUS:n nuoriso­psykiatrian yksikössä aivan toisenlaisena ilmiönä kuin viime ­viikkoina mediassa.

– Tämä ei ole uusi eikä epidemiatyyppinen ilmiö, ylilääkäri Minna Nikula sanoo.

Hyväksikäytön vuoksi hoitoon lähetettyjen nuorten määrä ei ole ­kasvanut nuorisopsykiatrien havaintojen mukaan HUS:ssa.

– Näitä nuoria hoidetaan meillä vuodesta toiseen tasaisesti, eikä ­tekijöiksi voida nimetä mitään tiettyä ryhmää.

Tällaisia nuoria on hänen mukaansa HUS:ssa hoidossa kymmeniä. ­Karkeasti arvioiden noin 70 prosenttia uhreista on tyttöjä ja noin 30 prosenttia poikia.

Kirjoittaja:
Heli Väyrynen
toimittaja

Kuva: Fotolia

Uutinen on julkaistu Lääkärilehdessä 5/2019.