Merja Lahdella todettiin tyypin 2 diabetes yli kaksi vuosikymmentä sitten. Myös selkä vaivaa.
Lahti on ollut Satu Brinkmannin potilaana vuodesta 2015. Hoitosuunnitelmaa alettiin puuhata heti – sillä tavalla ihan iisisti – ja sitä on täydennetty ja päivitetty tarpeen mukaan.
Yhdessä suunnittelemiseen velvoittaa jo terveydenhuoltolaki. Tavoitteena on voimaannuttaa potilasta sekä varmistaa hoidon potilaskeskeisyys, jatkuvuus ja tietojärjestelmien hyödyntäminen.
Pitkäaikaissairaalle tehtävä hoitosuunnitelma on kokonaisvaltaisempi kuin hoitojaksokohtainen suunnitelma jatkohoidosta. Tarkoitus on, että sitä hyödyntävät ja täydentävät kaikki potilaan hoitoon osallistuvat.
Potilaalle tärkeä kannustimeksi
Diabeteksen hallinnassa painottuvat elintavat ja verensokerin ja verenpaineen omaseuranta. Tavoitteet asetetaan yhdessä, ja lääkäri auttaa potilasta löytämään keinoja niiden saavuttamiseksi.
Brinkmann korostaa, että elämäntapamuutoksista täytyy tulla yhteinen projekti. Motivaatio lähtee potilaasta itsestään, mutta lääkäri voi tukea sitä ”personal trainerin” tapaan.
– Valmentajan osa kuuluu lääkärin työhön. Täytyy olla valmis kulkemaan potilaan mukana ja olla kiinnostunut siitä, mitä potilaalle kuuluu.
Lääkärillä on kaikki mahdollinen tieto ylipainon, alkoholin ja tupakan riskeistä, mutta pieleen menee, jos yrittää kertoa potilaalle, mitä tämän pitäisi tehdä. Täytyy ymmärtää, mihin potilaalla on missäkin elämäntilanteessa voimavaroja. Hoitoväsymyksestä kannattaa kysyä.
– Tavoitteena on, että potilas lähtee vastaanotolta päässään ajatus ”minä pystyn ja minä haluan!”
Vastaanotolla olennaista on ilmapiiri, jossa arkaluontoisiakin asioita voi käsitellä luontevasti, neutraalisti ja rakentavasti. Kuulumisten kysely on luonteva tapa rikkoa jää.
Kun potilaan motivaation lähteet ovat selvillä, aletaan miettiä, mitä terveysasioille voisi tehdä, jotta ne tärkeät asiat voisivat toteutua paremmin.
– Sadulla on taito poimia tavallisesta keskustelusta täkyjä, Lahti kehuu lääkäriään.
– Esimerkiksi niin, että kun huolehdin terveydestäni, pystyn helpommin matkustelemaan myös tulevaisuudessa.
Brinkmannin mukaan kyse on tavallisesta vuorovaikutuksesta. On asennoiduttava miettimään, miten voisi olla avuksi juuri tuolle ihmiselle.
– Kyllä lääkärin pitää osata olla ihmisten kanssa. Onneksi sitä voi harjoitella.
Yhdessä pohtiminen auttaa sisäistämään
Lahdella on ykköstavoitteena tupakoinnin lopettaminen. Se onnistuikin jo kerran, mutta läheisten menetykset saivat sortumaan uudestaan. Sitäkään häntä ei pelottanut vastaanotolla tunnustaa.
– Nyt kokeillaan taas uudestaan, lääkkeiden tuella, Lahti lupaa.
– Omasta korvienvälistä se on kiinni.Eihän lääkäri voi tulla kenenkään tupakoita katkomaan.
Lahti on iloinen, että pääsi juuri Brinkmannin potilaaksi. Parasta on, että Brinkmann ei asetu ammattiroolissaan potilaan yläpuolelle, vaan haastaa tätä itseään pohtimaan, millaisesta tuesta olisi hyötyä juuri nyt.
Lahden sukupolvella on kokemusta myös toisenlaisesta hierarkiasuhteesta: potilas istuu pöydän takana ja kuuntelee lääkärin ohjeistusta. Ja kun kävellään ovesta ulos, kaikki unohtuu.
Muutoksen tarve on helpompi sisäistää, jos tilannetta on pyöritelty yhdessä.
– Kun hoitosuunnitelma vielä on kotona hyllyn päällä, siitä on helppo tarkistaa, että näinhän me tästä päätettiin, Lahti toteaa.
Jos ei ole erityistä, kutsu lääkärille tulee kerran ja diabeteshoitajalle kahdesti vuodessa. Kun sokerit heittelevät, otetaan ylimääräinen puhelin- tai käyntiaika.
Lahti huolisi myös kännykkäänsä muistutuksia omahoidosta:
– Sehän lisäisi tunnetta, että joku pitää huolta.
Koordinoinnin työkalu
Brinkmannin mukaan hoitosuunnitelma on hyvä työkalu paitsi potilaan motivoimiseen, myös hoidon koordinoimiseen ja järkevään resursointiin. Päällekkäisyydet on helppo huomata.
Esimerkiksi Väli-Suomen Potku-hankkeessa (2010–14) hoitosuunnitelman laatimisen havaittiin vähentävän merkittävästi monikävijöiden käyntejä. Suunnitelman saaneet pitkäaikaissairaat ovat myös muita tyytyväisempiä saamaansa hoitoon. Potilaalle syntyy luottamus, että hänen asiansa on mietitty.
Brinkmann toivoo, että tietojen kasaaminen aloitettaisiin jo vastasyntyneenä. Perusterveellä suunnitelma voisi olla hyvin kevyt.
Jos sitten potilaan allergioita ja astmaa hoidetaan yksityisellä ja työterveyshuollossa, verenpaineasioita terveyskeskuksessa ja eturauhassyöpää erikoissairaanhoidossa, helpottaa suuresti, kun tiedot löytyvät yhdeltä lomakkeelta. Jatkossa hoitosuunnitelman on tarkoitus olla Kannassa.
Näin potilaaseen tutustumista ei tarvitse aloittaa joka käynnillä alusta.
Moni lääkäri kuitenkin kokee hoitosuunnitelman urakaksi, johon aikaa ei saa riittämään. Kirjaaminen on pakollinen paha, eivätkä tietojärjestelmätkään toimi ihanteellisesti.
Kaukana on tavoite, jonka asetti Lääkäripäivillä vuonna 2010 silloinen peruspalveluministeri Paula Risikko: hoitosuunnitelma jokaiselle pitkäaikaissairaalle kahdessa vuodessa.
– Yhä edelleen on valtavasti potilaita, jotka hyötyisivät suunnitelmasta, mutta joille sitä ei ole tehty, Brinkmann pahoittelee.
Mikä toimii, mikä ei
Brinkmann kouluttaa terveydenhuoltohenkilöstöä hoitosuunnitelmien tekoon, ja häntä kiinnostaa prosessin kehittäminen. Lomakkeissa olennaista on käyttäjäystävällisyys: se, että otsikot, alaotsikot ja fraasit ovat tarkkaan mietittyjä. Kynnys madaltuu, kun sovitaan yhteisesti, mitä kirjataan.
– Minusta on tärkeää arvioida tiheästi, mikä toimii ja mikä ei, Brinkmann sanoo.
– Suunnitelmaa ei pidä tehdä ylhäältä saneltuna, vaan siksi, että se on hyödyksi.
Toki tulee myös tilanteita, joissa elintapatavoitteita tuntuu turhalta edes kirjata.
– Potilas saattaa sanoa, että juon runsaasti ja reippaasti, enkä missään tapauksessa aio vähentää. Se on hyvin selkeää kieltä.
Brinkmann kehottaa kuitenkin tällöinkin miettimään kokonaisuutta. Aloittaa voi vaikka siitä, että potilas alkaa seurata verenpainettaan. Jos vielä onnistutaan löytämään jokin oikeasti vointia parantava muutos, motivaatio saattaa löytyä pikku hiljaa. Liian helpolla ei pidä luovuttaa.
Satu Brinkmannin vinkkejä:
› Hoitosuunnitelman laatiminen on mielekästä, kun oivaltaa, mitä todellista hyötyä sillä tavoittelee.
› Kirjata voi pala kerrallaan: yhdellä käynnillä keskitytään sairaushistoriaan, toisella elintapoihin. Panostettu aika yleensä maksaa itsensä takaisin.
› Kannattaa aloittaa helposta. Ensin verenpainepotilas ja vasta myöhemmin monisairas diabeetikko tai päihde- ja mielenterveyspotilas.
› Duodecimin Oppiportti tarjoaa verkkokursseja potilaan kohtaamiseen. Esimerkiksi kysymysten ja ehdotusten esittämistä kannattaa harjoitella:
”Oletko koskaan pohtinut tätä vaihtoehtoa...?”
”Joidenkin kohdalla toimii tällainen...”
”Mitä mieltä itse olet...?”
Teksti: Tiina Huttu
Kuvat: Jani Mahkonen
