Kaksitoista kaupungin aluelääkäriä siirtyivät toimimaan saman katon alle, kun Helsingin Sörnäisiin, Harjukatu seitsemään, muodostettiin kokeiluluontoinen yhteisvastaanotto. Tämä sai Helsingin yksityispraktikoissa aikaan vastalauseiden myrskyn ja näyttävän protestikokouksen.
Uuden toimintamuodon pelättiin tuhoavan ”perinteisen” perhelääkäri-instituution ja aiheuttavan haittaa potilas–lääkäri-suhteelle. Yksityispraktikot pelkäsivät myös perinteisen toimintamuotonsa puolesta ja kokivat uuden ”poliklinikan” epäreiluna kilpailuna. Lopulta Lääkäriliitossa todettiin, ettei kyse ollut poliklinikasta, vaan ryhmävastaanotosta. Tästä huolimatta uusi vastaanottomuoto herätti suuria epäluuloja.
Yhteiset laitteet helpottivat työtä
Seuraavalla vuosikymmenellä yhteisvastaanotot alkoivat vähitellen yleistyä. Monet joutuivat myöntämään, että toiminnan keskittämisestä oli myös apua; yhteiset laitteet, työvälineet, vastaanottoapulaiset, toimistotilat ja konsultointimahdollisuudet helpottivat jokapäiväistä työtä.
Uusi vastaanottomuoto mahdollisti praktikoinnin myös nuorille lääkäreille, jotka eivät aikaisemmin olleet uskaltaneet omin päin aloittaa praktiikkaa sairaalatyön ohella.
Myös kunnanlääkäriyhdistys taipui vuonna 1968, kymmenen vuotta Harjukadun vastaanoton perustamisen jälkeen, kannattamaan yhteisiä terveydenhuoltokeskuksia. Tällöin yhteisvastaanottoja oli jo perustettu useita kymmeniä ympäri maata. Lopulta aluksi radikaaleilta tuntuneet ryhmävastaanotot muodostuivat terveydenhuollon perustoimintamuodoksi.
kirjoittaja:
Oona Ilmolahti
tutkija
Juttu on julkaistu Lääkärilehdessä 20/2017.
