Sairaaloita ja sairaalapaikkoja oli eurooppalaisittain hävettävän vähän, eivätkä olemassa olleet sairaalat vastanneet ajan vaatimuksia.
Vallitsevasta asiantilasta vallitsi suuri yksimielisyys – sairaalajärjestelmä vaatisi pikaista uudistamista ja suuren mittaluokan ratkaisuja.
Tähän yksimielisyys sitten loppuikin. Eduskunnassa, kunnanvaltuustoissa, lääkintöhallituksessa ja lääkärien järjestöissä kiivailtiin vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen siitä, minkälaisia sairaaloita, minne ja kenen rahoilla maahan pitäisi rakentaa. Valtio ja kunnat pallottelivat kustannusvastuuta, ja samalla alueet kilpailivat mahdollisista uusista sairaaloista.
Lääkärikunta jakautui kahteen leiriin. Sairaalalääkärit kannattivat suuria keskussairaaloita ja kunnanlääkärit pieniä paikallisia sairaaloita.
Pitkien kiistojen jälkeen keskussairaalalaki hyväksyttiin eduskunnassa 20.4.1943. Lain mukaisen keskussairaalaverkoston valmistumiseen meni vielä vuosikymmeniä.
Ensimmäinen uusi keskussairaala valmistui Joensuuhun 1953. Pohjois-Karjalan keskussairaala oli 12-kerroksinen näkyvä lupaus tulevasta: Suomessa oltiin siirtymässä ”sairaalahiltonien” aikaan.
Kirjoittaja:
Samu Nyström
tutkija
Kuva: Helsingin yliopistomuseo
Juttu on julkaistu Lääkärilehdessä 17/2017.
