”Lääketeollisuuden tuotteet alkavat muodostaa ihmisen terveydelle pahemman uhan kuin monet sairaudet.”
Näin totesi sisätautiopin dosentti Klaus A. J. Järvinen Lääkäripäivillä 1959.
1950-lukua voidaan pitää vuosikymmenenä, jolloin keskustelu medikaalisaatiosta alkoi. Terapeuttinen vallankumous oli tuonut mukanaan valtavan määrän lääkeaineita, ja lisää tulvi markkinoille koko ajan.
Tämä sai lääkärit paitsi keskustelemaan lääkkeiden käytön haitoista ja väärinkäytöstä, myös pelkäämään oman auktoriteettiasemansa puolesta. Monet lääkkeet olivat vapaasti saatavilla, ja apteekkarit, lääketehtaat, erilaiset ”puoskarit” ja jopa potilas itse saattoivat nyt esiintyä parantajana.
Lääkärilehdessä kirjoitettiin 1950-luvulla lääkkeiden haittavaikutuksista, epäeettisestä mainonnasta, lääkemyrkytyksistä ja suuren yleisön lääkkeiden käytön ongelmista. Myöskään lääkärit eivät pysyneet mukana lääkkeiden sivuvaikutuksissa valmistemäärän kasvaessa jatkuvasti.
Talidomidikohu oli käännekohta
Suurin kansainvälinen käännekohta lääkevalvonnassa oli talidomidin aiheuttamien sikiövaurioiden tulo julkisuuteen vuonna 1961.
1960-luvun alkupuolella tuli voimaan monia uudistuksia, jotka johtivat lääkeaineiden kaupan ja käytön valvontaan myös Suomessa: yhteispohjoismaisen farmakopean käyttöönotto, sairausvakuutuslaki ja apteekkitavaralain muutoksella aloitettu farmaseuttisten erikoisvalmisteiden rekisteröinti vuonna 1964 sekä keväällä 1966 käyttöönotettu sivuvaikutusrekisteri.
Sairausvakuutuslain myötä korvattavien lääkkeiden kohdalla tuli käyttää virallista lääkemääräyslomaketta, ja jokainen lääkäri sai henkilökohtaisen sairausvakuutuskoodileimasimensa.
Oona Ilmolahti
Kuva: Helsingin kaupunginmuseon kuva-arkisto. 1950-luku oli lääkeaineiden kaupan villiä aikaa, jolloin alettiin keskustella lääkkeiden käytön haitoista ja vedettiin rajaa myös apteekkarin ja lääkärin auktoriteetin välille. Apteekkari oli vuoteen 1964 saakka lääkeaineiden kaupan keskeisin käytännön valvoja. Kuvassa laborantti ja farmaseutti työskentelevät Kauppatorin apteekissa vuonna 1960.
Juttu on julkaistu Lääkärilehdessä 22/2017.
