Joulukuinen maanantai Helsingin ytimessä muuttui täysin, kun Tennispalatsin elokuvateatterin lähettyvillä ammuttiin. Poliisi epäilee tapon yrityksestä 16-vuotiasta. Uhri on 19-vuotias ja häntä epäillään törkeän ryöstön yrityksestä sekä huumausainerikoksesta.
Tämä esimerkki on poikkeuksellisen vakava nuorten väliseksi yhteenotoksi. Mutta se ei suinkaan ole ainoa. Harva se päivä uutisotsikoissa tuntuu olevan alaikäisten tekemiä pahoinpitelyjä, ryöstöjä tai vakavampaa.
Mistä oikein on kyse? Ovatko nuoret väkivaltaisempia kuin ennen?
Nuorten katuväkivallassa, eli ryöstöissä ja pahoinpitelyissä, on nähtävissä merkittävää kasvua viime vuosina poliisin tilastojen mukaan, kertoo tutkija Markus Kaakinen Tampereen yliopistosta.
– 15–17-vuotiaiden osalta ei puhuta mistään aivan täysin poikkeuksellisesta ilmiöstä, mutta noususta kyllä.
Selkeästi erottuu alle 15-vuotiaiden rikoksesta epäiltyjen määrä. Ikäluokassa kasvu on korkeammalla kuin kertaakaan aiemmin 2000-luvulla.
– Tämä voi osin johtua siitä, että poliisille ilmoitetaan herkemmin esimerkiksi kouluista, mutta se ei lukuja selitä täysin. Ikäryhmässä on varmasti aidosti enemmän tällaista käytöstä.
Tyypillisesti nuoren tekemä pahoinpitely kohdistuu toiseen tuttuun nuoreen. Iso osa tapahtuu julkisilla paikoilla, kuten ostoskeskuksissa ja liikenteessä, kouluissakin. Kuvaaminen on lisääntynyt ja se, että mukana on jokin ase, kuten puukko.
Suuri osa jää pimentoon
Poliisin tilastot kertovat vain selvitetyistä rikoksista, ja lukuihin vaikuttavat muutkin seikat kuin pelkästään rikoskäyttäytyminen.
Alaikäisten välisistä väkivaltatilanteista vain pieni osa päätyy viranomaisten tai palvelujärjestelmän tietoon. Valtaosa jää pimentoon, esimerkiksi siksi, että vammat eivät vaadi hoitoa.
Siksi tulee tarkastella myös nuorten omia kokemuksia, toteaa Kaakinen. Näitä seurataan Nuorisorikollisyyskyselyssä, joka on viimeksi julkaistu vuonna 2021. Sen mukaan väkivallasta epäiltyjen ja uhrien määrä on pääsääntöisesti laskenut 2010-luvulla, mutta vuosikymmenen lopulla lasku pysähtyi.
– Ihan viimeisimmistä käänteistä ei ole vielä tietoa. Seuraava tiedonkeruu on tulevana keväänä.
Tuoreinta seurantatietoa on vuoden 2023 THL:n kouluterveyskyselystä. Sen mukaan 8.–9.-luokkalaisten kokema fyysinen uhka on yleistynyt hieman vuodesta 2021. Kiusaamistilanteissa, joissa oli mukana potkimista, lyömistä tai tönimistä, oli mukana noin seitsemän prosenttia.
Vähintään viikoittaista kiusaamista oli kokenut viime vuosia suurempi osuus oppilaista kaikilla kouluasteilla.
Puukotukset trendinä
Lasten päivystyspoliklinikalla Husissa yli 20 vuotta työskennelleen apulaisosastonhoitaja Anne Ikäheimon näppituntuma on, että väkivallasta johtuvat käynnit ovat lisääntyneet. Etenkin lävistäviä vammoja tulee nykyään Uudessa lastensairaalassa vastaan aiempaa useammin.
– Nahistelua ja yhteenottoja lasten välillä toki on aina ollut, se ei ole mitenkään tavatonta. Muutos aiempaan on raakuudessa. Puukotukset on ehkä ollut sellainen vuoden trendi.
Täysin luotettavia lukuja siitä, milloin kyse on väkivallasta tai kuka on tekijä, on vaikea saada potilastietojärjestelmästä. Etenkin lievät pahoinpitelyt kirjataan usein haavaksi tai ruhjeeksi. Monenlaista lasten kaltoinkohtelua päivystyksessä kyllä tavataan paljon.
Vakavammat tapaukset eli potilaat, joilla on esimerkiksi vaikeita elintoiminnon häiriöitä, kirjataan ULS:n monivammarekisteriin. Joulukuun alkuun mennessä pahoinpitelyn tai puukotuksen vuoksi sinne oli kirjattu viisi tapausta.
Aiempina vuosina niitä on ollut yhdestä kahteen.
– Viitteitä on siitä, että vakavammat ovat hieman lisääntyneet. Edelleen ne ovat melko harvinaisia, eivät edes kuukausittaisia, toteaa lasten ortopedian ja traumatologian osastonylilääkäri Matti Ahonen . Hän uskoo, että useat nuorten välisistä tilanteista eivät päädy heille asti.
– Me täällä nähdään jäävuoren huippu.
Ikäheimolle on jäänyt mieleen etenkin yksi tapaus. Nuorisojoukko potki ja hakkasi alle 10-vuotiaan koululaisen matkalla iltapäiväkerhoon, keskellä päivää. Taustalla oli ilmeisesti pidempiaikaista kiusaamista.
– Vammat eivät olleet onneksi erityisen vakavia, mutta kokemuksena silti varmasti traumaattinen. Uskaltaako enää kävellä yksin koulun jälkeen?
Kiusaamisen uudet kierteet
Koululääkärin työssä Helsingissä kohtaa vain harvoin akuutteja väkivaltatilanteita, koska ne hoidetaan työnjaollisesti pääasiassa muualla, kertoo vs. ylilääkäri Saara Heinänen koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta. Kiusaamistapauksia kyllä tulee vastaanotoilla vastaan, usein siinä vaiheessa, kun kierre on jo pitkällä. Niihin puututaan koulussa moniammatillisesti.
– Kouluissa tapahtuvissa väkivaltatilanteissa on usein taustalla kiusaamista, joka sitten kulminoituu fyysiseen tekoon, hän sanoo.
Kiusaaminen nykypäivänä on saanut uusia väyliä sosiaalisesta mediasta. Ääripäässä ovat väkivaltaisten tekojen kuvaaminen ja jakaminen. Hakkaaminen ei jää enää siihen osallistuneiden tietoon, vaan leviää vaivatta koko koululle ja laajemmalle. Uhrin nöyryytys moninkertaistuu.
Some mahdollistaa myös vaivihkaisemman kiusaamisen: poistetaan luokan Whatsapp-ryhmästä, postataan rumia kommentteja toisen profiiliin tai jaetaan yksityiseksi tarkoitettuja kuvia tai viestejä.
– Pienet lapset eivät ehkä vielä ymmärrä, miltä se tuntuu toisesta tai miten laajalle jokin juttu somessa voi levitä. Mutta mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän tulee mukaan tarkoituksellisuutta.
Väkivaltaa joka tuutista
Pelien ja muun väkivaltaisen kuvaston kuluttamiseen täytyy puuttua koulujen terveystarkastuksissa yhä useammin ihan pientenkin koululaisten kohdalla. On myös tapauksia, joissa vastaanotolle tullaan väkivaltaisen käytöksen, pelkotilojen ja muun oireilun takia ja taustalta paljastuu runsasta pelaamista.
– Ikärajoista joustetaan perheissä. Kymmenvuotiaat saattavat pelata K-18-ampumispelejä ja katsella raakoja elokuvia vanhempien sisarusten vanavedessä.
Aina ei voi tietää, mikä on syy ja mikä seuraus, Heinänen pohtii varovaisesti. Mutta häntä kyllä mietityttää, miten kuvasto vaikuttaa kehittyvään maailmankuvaan.
– Jos päivittäin toimii raa’assa, väkivaltaisessa pelimaailmassa, onhan sillä vaikutusta. Ei varmaankaan kaikkiin lapsiin ja nuoriin, mutta osaan.
Nuorisopsykiatrian professori Anu Raevuori Husista toteaa, että lapset ja nuoret ovat kautta aikojen ovat altistuneet ikätasolle sopimattomalle kuvastolle. Nykyään poikkeuksellista on äärimmäisyys ja volyymi sekä sosiaalinen media.
– Toistuva altistuminen rankalle materiaalille, kuten väkivallalle, pornolle ja nöyryyttämiselle, vaikuttaa kasvavaan psyykeeseen tuhoisalla tavalla.
Tästä yksi merkittävä seuraus on epäherkistyminen eli turtuminen: mikä aiemmin shokeerasi ja järkytti, ei toistuessaan enää tunnukaan yhtä pahalta.
Teoille seuraukset
Raevuori tekee nykyisin aiempaa vähemmän kliinistä työtä, mutta kliinikkovuosiensa aikana hän näki enenevässä määrin väkivaltaista käytöstä nuorilla potilailla. Hänen mielestään ilmiöstä pitäisi ilman muuta olla hereillä ja huolissaan.
Teoista tarvittaisiin myös nykyistä tiukemmat seuraukset, jotka aikuiset asettavat auktoriteetillaan.
– On psykologisesti erittäin haitallista kasvavalle nuorelle, jos häntä ei aseteta vastuuseen ja jos rangaistukset eivät ole suhteessa tekojen vakavuuteen. Kasvatuksen perusasia on, että teoilla on seuraukset. Pitäisi tehdä konkreettiseksi se, mitä tarkoittaa, jos pahoinpitelee toisen ihmisen henkihieveriin.
Raevuori ei tarkoita rikosoikeudellisen vastuun ikärajan alentamista, vaan muita keinoja, kuten mahdollisesti kuntoutusta.
– Vakavampia rikoksia tekevät pitäisi velvoittaa kuntoutukseen, jonka päättyessä tehdään arvio uusintariskistä.
Myös nuorisopsykiatrian ylilääkäri Riittakerttu Kaltiala Taysista tunnistaa nykyajalle ominaisen väkivaltakuvaston valtavan volyymin ja sille turtumisen.
– Tappeluvideoiden jakaminen somessa on vastenmielinen uusi ilmiö. Se on mahtailua, joka voi herättää ihailua ja yllyttää tekoihin tietyissä piireissä.
Raa'alla materiaalilla mässäily ei vetoa läheskään kaikkiin, mutta jos on jo taipumusta siihen suuntaan, runsas kulutus voi ruokkia kipinää.
– Siitä syntyy luuppi.
Tällöin tulisi huolehtia, että elämässä on myös muuta sisältöä; oikeita kohtaamisia ikätovereiden kanssa, aikuisten läsnäoloa ja nettiajan rajaamista. Näin voidaan ohjata kehitystä suotuisaan suuntaan. Tämä on koko yhteiskunnan tehtävä, ei vain perheiden.
Liittyy arvomaailmaan
Kaltiala kuitenkin toppuuttelee, että nuorten käyttäytymisessä ei ole väestötasolla havaittu räjähdysmäistä nousua 2000-luvun aikana. Sen sijaan huoli ja ilmoitukset ovat lisääntyneet.
– Ajattelen, että osittain on kyse siitä, että yhteiskunta reagoi eri tavalla kuin ennen yhteenottoihin vaikkapa välitunneilla. Niistä tehdään aiempaa herkemmin poliisiasia.
Kaltialan kokemuksen mukaan nuorten psykiatristen potilaiden aggressio kohdistuu tavallisesti itseen, ei muihin.
– Videoinnin ja jakamisen kautta inhottavat teot nousevat laajasti tietoisuuteen, mutta se ei tarkoita, että yhä suurempi osa nuorista on väkivaltaisia. Se on marginaalinen porukka.
Kaltialaa hieman vaivaa se, että nykyään monista ilmiöistä herkästi puhutaan psykiatrisin termein. Esimerkiksi: nuori oireilee väkivallalla.
– Kaikki väkivalta ei ole psykiatrinen ongelma. Käytös on sidoksissa arvomaailmaan; mikä on hyväksyttyä ja mikä ei.
