Haimasyöpäleikkauksien keskittäminen parantaa tuloksia

Haimanpään poistoleikkaukset kannattaisi keskittää vain 2–3 sairaalaan.

Tamperelaiset kirurgit ovat ansiokkaasti tutkineet haimasyövän leikkaushoitoa jo vuosia. Kun vaativa haimanpään poistoleikkaus keskitetään muutamaan sairaalaan Suomessa, leikkauskomplikaatiot vähenevät ja potilaan eloonjääminen paranee. Tuoreessa suomalaisessa rekisterikatsauksessa tutkittiin vuosina 2002–2008 haimasyövän leikkaushoidon tuloksia sairaaloissa, joissa tehtiin yli 20 leikkausta, 6–19 leikkausta ja alle 5 leikkausta vuodessa.

Tulokset eivät yllätä. Tutkimusaikana Suomen 22 sairaalassa tehtiin yhteensä 467 haimanpään poistoa syövän takia. Vuonna 2008 näitä leikkauksia tehtiin enää 17 sairaalassa. Leikkauskuolleisuus (90 vrk) sairaaloissa, joissa tehtiin yli 20 toimenpidettä vuodessa, oli huomattavasti pienempi kuin alle viiden leikkauksen yksiköissä. Kolmen vuoden elossaololuku oli myös korkeampi niissä sairaaloissa, joissa leikkausvolyymi oli suuri.

Huolimatta parantuneista leikkaustuloksista haimasyövän ennuste on edelleen huono: suomalaisessa tutkimuksessa vain vajaa 10 % potilaista oli elossa viiden vuoden kuluttua leikkaushoidosta. Hollantilaiset kirurgit tutkivat yhteensä 10 595 haimasyöpäpotilaan tiedot vuosilta 2009–13. Ainoastaan 20–27 % potilaista päätyi leikkaushoitoon ja näistä radikaaliin haimanpään poistoleikkaukseen 61–71 %. Jos radikaaliin leikkaukseen ei päästy, vuoden kuluttua hengissä oli enää vajaa kolmannes. Varhaisempi diagnostiikka lienee ainoa tehokas keino vähentää tämän taudin kuolleisuutta.

Kuten suomalaistutkimuksessakin todetaan, Suomessa haimanpään poistoleikkaukset kannattaisi keskittää vain 2–3 sairaalaan, joissa päästäisiin näin yli 40 leikkaukseen vuodessa.

Lähteet:
Ahola R ym. Effect of centralization on long-term survival after resection of pancreatic ductal adeno­carcinoma. Br J Surg 2017;104:1532–8.

van der Geest LGM ym. Nationwide outcomes in patients undergoing surgical exploration without resection for pancreatic cancer. Br J Surg 2017;104:1568–77.

kirjoittaja:
Hannu Paajanen
gastrokirurgian professori

Julkaistu Lääkärilehdessä 47/2017.