Tuoreen hollantilaistutkimuksen mukaan fysioterapiaa tavallisen hoidon lisäksi saavista lapsipotilaista 92 prosenttia parani puolen vuoden sisällä, kun pelkkää tavanomaista hoitoa saavista parani 63 prosenttia. Fysioterapiaryhmäläisistä selvästi useammat pystyivät myös lopettamaan lääkityksensä.
Tutkimukseen osallistui 53 toiminnallista ummetusta potevaa 5–16-vuotiasta. Heidät satunnaistettiin tavanomaiseen hoitoon, joka koostui opastuksesta, siisteyskasvatuksesta ja ulostuslääkityksestä, tai ryhmään, joka sai lisäksi lantion alueen fysioterapiaa.
Toiminnallinen ummetus tarkoittaa ummetusta, jolle ei ole selvää fysiologista syytä. Ajoittainen ummetus on suhteellisen yleistä lapsilla, mutta hoitoon kannattaa hakeutua, kun pienen lapsen oireilu jatkuu kuukauden ajan. Lapsen iästä riippuen ummetusta voi helpottaa kotikonstein mm. lisäämällä kuituja ruokavalioon.
Lähde: Effectiveness of Pelvic Physiotherapy in Children With Functional Constipation, Compared with Standard Medical Care. Gastroenterology 2016;DOI:10.1053/j.gastro.2016.09.015
Uutispalvelu Duodecim
Kuva: Fotolia
Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.