Itsestään paranevien infektioiden hoito nielee lähes viidesosan terveyskeskusten lääkärien ja hoitajien työpanoksesta. Diabeteksen hoitoon sen sijaan käytetään työpanoksesta vain kolme prosenttia, ilmenee Terveyskeskusten tuottavuus -tutkimuksesta.
– Kokonaisuus täytyy tuntea, jotta terveyskeskusten resurssit saadaan suunnatuksi vaikuttavaan työhön, toteaa dosentti, LKT Outi Elonheimo Helsingin yliopistosta. Hän on yksi tutkimuksen tekijöistä. Tutkimus tehtiin kahdeksassa suuressa terveyskeskuksessa.
– Jos terveyskeskusten johto tietäisi, kuinka valtavasti työpanosta kuluu helppohoitoisiin infektioihin ja todistuksiin, ne järjestäisivät työt toisin: lisäisivät esimerkiksi hoitajavastaanottoja ja selvittäisivät isoilta paikallisilta työnantajilta, voisiko flunssaa sairastaa muutaman päivän ilman sairauslomatodistusta.
Perinteisten, tutkimuskohteena kritisoitujen käyntimäärien sijasta tutkimuksessa selvitettiin eri sairausryhmien hoitamiseksi tehdyn työn määrää: kuinka suuri osa lääkärien ja hoitajien työpanoksesta – käytännössä työajasta – kuluu minkäkin sairausryhmän hoitoon.
Käyntisyistä yli 60 % kirjaamatta
Vaikka kyseessä olivat tutkimusterveyskeskukset, keskimäärin yli 60 % potilaskontakteista oli sellaisia, joista diagnoosia tai käyntisyytä ei ollut kirjattu lainkaan. Terveyskeskuksesta riippuen tällaisia potilaskontakteja oli 20–80 %.
– Tulos johtui osaksi siitä, että mukana oli esimerkiksi kotisairaanhoidon kontakteja. Silti vastaanottokäynneistäkin 70 % saattoi olla kirjaamatta 16 kuukauden tutkimusjaksolla.
Käyntisyy oli kirjaamatta 80 %:ssa yli 75-vuotiaiden potilaiden potilaskontakteista. Elonheimon mukaan ilmiö voi johtua osin siitä, että vanhusvoittoista väestöä hoitavat usein ”pitkän linjan” lääkärit. Vuosittaisia kontrollikäyntejä hoitaessaan he katsovat – sinänsä aivan oikeutetusti – ilman kirjaustakin tietävänsä, mikä potilasta vaivaa.
– Kirjata pitäisi silti edes se, minkälaisia potilaan asioita hoidettiin. Muuten kokonaisuus jää hahmottumatta.
Flunssapanostus vaihtelee
Niistä potilaskontakteista, joissa käyntisyy oli tiedossa, vajaat 17 % koski helppohoitoisten infektioiden hoitoa. Elonheimon mukaan kyseessä ovat pääasiassa itsestään paranevat ylähengitystieinfektiot, ja suuri osa käynneistä johtuu siitä, että työntekijältä vaaditaan sairauslomatodistus.
Panostus helppohoitoisten infektioiden hoitoon vaihteli huomattavasti terveyskeskuksittain. Väestömäärään suhteutettuna ryhmän potilaita oli Keravalla kaksi kertaa enemmän kuin Rovaniemellä, mutta hoitopalveluja Kerava tuotti kolme kertaa enemmän kuin Rovaniemi.
Yhteen tällaiseen potilaskontaktiin Kerava kuitenkin käytti vain kaksi kolmasosaa Rovaniemen käyttämistä resursseista. Keravalla 56 % näiden potilaiden hoidosta oli lääkärien tekemää työtä, Rovaniemellä 68 %.
– Keravalla potilaita juoksutetaan turhaan hakemassa sairauslomatodistuksia, mutta terveyskeskuksessa on paljon parempi työnjako. Rovaniemellä hoito taas on turhan lääkärivetoista, mutta väestö on hyvin ohjeistettu olemaan tulematta terveyskeskukseen flunssan takia, Elonheimo tulkitsee.
Tutkimuksen kaikissa 40 sairausryhmässä Kerava tuotti lääkärien ja hoitajien vastaanotoilla yhteensä lähes 40 % enemmän hoitoa kuin esimerkiksi Kouvola.
Kuka hoitaa terveet aikuiset?
Elonheimoa askarruttaa resurssien käytön kannalta myös sairausryhmä, jolle annettiin nimeksi terveet aikuiset.
– Tähän ryhmään kuuluvien potilaiden hoitoon kuluu 5,2 % koko avohoidon työpanoksesta. Terveyskeskuksesta riippuen 45–75 % potilaskontakteista tapahtuu vastaanottokäynneillä, jolloin kyse on esimerkiksi rokotuksista ja sellaisten todistusten kirjoittamisesta, jotka eivät liity potilaan senhetkiseen ongelmaan.
Terveiden aikuisten hoidosta oli Lohjalla ja Kuopiossa yli 90 % lääkärin tekemää työtä, Keravalla vain 24 %.
Lisää resursseja diabeteksen hoitoon
– Järjestelemällä helppohoitoisten infektioiden ja terveiden aikuisten ryhmän hoitoa voitaisiin siirtää resursseja kansanterveyttä paremmin edistäviin asioihin, kuten diabeteksen hoitoon. Diabetes aiheuttaa paljon komplikaatioita, joiden hoito vie paljon erikoissairaanhoidon resursseja, Elonheimo huomauttaa.
Esimerkiksi Kuopio panosti diabeteksen hoitoon vain 1,2 % kaikista avohoitopalvelujen resursseista, Porvoo sen sijaan 5,3 %.
Väestömäärään suhteutettuna Kerava ja Kouvola tuottivat seitsemän kertaa enemmän diabeteksen hoidon palveluja kuin Kuopio omalle väestölleen.
Suvi Sariola
toimittaja
Kuva: Mauri Helenius
Julkaistu Lääkärilehdessä 45/12.
