Vaihdevuosien jälkeisen estrogeenia sisältävän emätinpuikkohoidon vaikutuksia on totuttu pitämään paikallisina, lähinnä virtsa- ja sukuelinten alueelle rajoittuvina. Hoidolla näyttää olevan myös yllättävän hyvä vaikutus naisen sepelvaltimotauti- ja aivohalvauskuoleman riskiin.
Suomessa tehty, eri rekistereihin perustuva tutkimus kattoi tiedot lähes 200 000 postmenopausaalisesta naisesta vuosilta 1994–2009. Naiset käyttivät estradiolipuikkoa vakioannoksella 25 mg kahdesti viikossa eripituisia aikoja. Tämän 1,4 miljoonan naisvuoden aineiston kuolleisuuslukuja verrattiin ikävakioidun koko taustaväestön lukuihin.
Estradiolipuikkoa käyttäneillä sepelvaltimokuoleman riski oli SMR-lukuna 0,64–0,57 pienempi kuin koko väestössä ja aivohalvauskuoleman riski 0,87–0,56 pienempi. Alle 66 vuoden iässä aloitettu hoito vaikutti tehokkaammin kuin myöhemmin aloitettu. Tulokset selittynevät sillä, että emättimestä imeytyy estrogeenia riittävästi aiheuttamaan vanhastaan tunnettuja aineen positiivisia vaikutuksia erityisesti verenkiertojärjestelmään, esimerkiksi verisuonten laajenemista, ateroomaplakin stabilisaatiota ja lipidivaikutuksia.
Tutkijat itse toteavat työnsä rajoituksiksi lumekontrollin puuttumisen sekä monien sekoittavien tekijöiden, kuten painon, tupakoinnin, taustasairauksien ja naisen terveyskäyttäytymisen mahdollisen vaikutuksen tuloksiin. Toisaalta tutkimusryhmä ja vertailuryhmä olivat huomattavan suuret, jolloin mahdolliset sekoittavat tekijät ovat paljolti samoja kummassakin ryhmässä.
Näyttää siltä, että rutiininomainen kymmenen vuoden estradiolipuikkohoito vähentää 24 sydänkuolemaa ja 18 aivohalvauskuolemaa tuhatta naista kohden. Lisäksi saadaan edullinen limakalvovaikutus. Hoidon turvallisuudesta rintasyövän sairastaneelle naiselle tarvitaan varmaankin lisätutkimuksia. Parikymmentä vuotta sitten menetetty estrogeenihoidon maine näyttää hiljalleen palautuvan – osittain tämänkin tutkimuksen kautta.
Lähde:
Mikkola T, Tuomikoski P, Lyytinen H ym. Vaginal estradiol use and the risk for cardiovascular mortality. Hum Reprod 2016;31:804–9.
Kirjoittaja:
Pertti Kirkinen
professori
Kuva: Panthermedia
Julkaistu Lääkärilehdessä 18/2016.
