Lääkärin vaitiolovelvollisuus on laaja ja tiukka. Sitä korostavat niin lääkärin etiikka kuin laaja kirjo lainsäädäntöä. Muutamia erikseen kuvattuja poikkeuksia lukuun ottamatta kaikki potilastiedot ovat ankarasti suojeltuja ja salassa pidettäviä.
Jokainen lääkäri tuntee vaitiolovelvollisuutensa. Epäilemättä jokainen tuntee myös noudattavansa sitä. Siitä huolimatta vaitiolon rajat ja rajarikkeet nousevat tuon tuosta esiin erilaisissa yhteyksissä. Huoli velvollisuuden täyttämisestä tuntuu kasvavan monella tavalla. Toiset kysyvät, mitä ja milloin saa tai pitää kertoa, kun lääkärille ilmaantuu ilmoitusvelvollisuus toisensa jälkeen. Toisia hämmentävät kollegat, jotka tulkitsevat sääntöjä ja perinteitä varsin väljästi.
Huolenaiheilla on ainakin yksi yhteinen nimittäjä. Lääkärin toimintaympäristö on muuttunut. Samaan aikaan julkisuus ja viestintä ovat muuttuneet. Vaitiolon toteutumista on pohdittava uuden ympäristön ehdoilla.
Suurin vaikutus julkisuteen on niin sanotulla sosiaalisella medialla. Se on kaventanut ja kaventaa jatkuvasti yksityisyyttä – enimmäkseen ihmisten omin vapaaehtoisin toimin, mutta myös vaivihkaa. Minkä tahansa tiedon, luulon tai huhun levittäminen, jakaminen, hetkessä ja harkitsematta jopa maailmanlaajuisesti on äärimmäisen helppoa. Jakamisen peruuttaminen tai levinneen sisällön korjaaminen on mahdotonta.
Sosiaalisen median valtavirrat liikkuvat alustoilla, jotka ovat yksityistä yritystoimintaa. Yritykset voivat milloin tahansa yksipuolisesti muuttaa mediansa toiminnan pelisääntöjä ja osallistujan asemaa. Mediansa sisältöä ne käsittelevät kuin omaansa – jollaista sisältö usein käyttöehtojen mukaan onkin. Sosiaaliseen mediaan on syytä suhtautua nimenomaan sosiaalisena ilmiönä, johon salassa pidettävä tai yksityiseksi tarkoitettu sisältö ei kuulu.
Yksityinen sähköposti on perinyt luottamuksemme vahvaksi koettuun kirjesalaisuuteen, mutta usein perusteetta. Kovinkaan moni ei tule perehtyneeksi juridiseen pieneen pränttiin, kun muutoin vaivattomasti avaa itselleen sähköpostipalvelun, joka lisäksi vaikuttaa ilmaiselta. Maksuton se saattaa olla, mutta ei koskaan ilmainen. Sähköpostin käyttäjä myy tilin ehdot hyväksyessään tavallisesti ainakin osan yksityisyyttään ja jopa tilinsä sisällön. Tiedämme, että jos tällaisia tilejä pyörittävät laitteistot sijaitsevat ulkomailla, linjoilla riittää nuuskijoita, jotka eivät toimintaansa lupia kysele.
Ei siis ole sattumaa eikä byrokraattien kiusantekoa, että monet terveydenhuollon työpaikat rajoittavat sähköpostissa välitettävää tietoa tiukoin säännöin. Linjoilla liikkuva valtava tietomassa ei suojaa yksityisyyttä, kuten jokainen verkon erilaisia maksuttomia palveluja käyttävä havaitsee käyttäytymiseensä reagoivasta markkinoinnista. Yksityistä sähköpostia on pidettävä julkisena, ellei palvelun tarjoaja pysty toisin todistamaan.
Käytettävissämme on ennen kokemattoman tehokkaita keinoja jakaa ja siirtää informaatiota. Niistä on suunnatonta hyötyä vaikkapa tiedeyhteisölle, mutta kaikkia niitä käytetään myös väärin, eikä halpaa ja hyvää ole olemassa tälläkään elämänalueella.
Lääkärin on syytä olla mieluummin liian varovainen kuin hetkeäkään huoleton käsitellessään työhönsä liittyviä asioita viestinnän kanavilla. Vaitiolovelvollisuuden tunnollinen täyttäminen on tärkeä osa luottamusta, johon potilaan suhde lääkäriinsä ja kansalaisten suhde lääkärikuntaansa perustuu. Luottamuksesta taas tiedämme, että se horjuu paljon helpommin kuin korjautuu.
Lääkärinkin täytyy voida puhua työstään ja purkaa mieltä painavia asioita. Lääkärin on kuitenkin oltava monia muita tarkempi sen suhteen, miten, missä ja kenen kanssa luottamuksellisia asioita käsittelee.
Hannu Ollikainen
Kirjoittaja on Lääkärilehden vastaava päätoimittaja.
