– Ensiapupoliklinikoilla pelko on tuttu tunne lähes kaikille työntekijöille. Silti siitä ei vieläkään pystytä puhumaan kovin avoimesti. Esimerkiksi läheltä piti -tilanteet tai henkeä uhkaavat tapahtumat puretaan useammin läheisten työkaverien tai puolison kanssa kuin sairaalan sisäisissä jälkipuintipalavereissa.
Näin kertoo tutkimuksensa tuloksista terveystieteiden maisteri Riitta Mikkola, jonka väitöskirja tarkastettiin Tampereen yliopistossa 18. kesäkuuta.
Tutkimukseen osallistui yhteensä 16 ensiapupoliklinikan henkilökunta lääkäreistä ja lääkintävahtimestareista kaikkiin hoitajaryhmiin.
– Yleisin pelonaihe on väkivaltaisen tai aggressiivisen potilaan kohtaaminen. Mutta paljon pelätään myös virheitä ja epäonnistumisia. Harvinaisemmat toimenpiteet, kuten lapsen elvyttäminen ja trakeostomia synnyttivät myös epävarmuutta ja pelkoa omasta osaamisesta.
Lääkärit jäävät useammin yksin
Tutkimuksen mukaan eri henkilökuntaryhmien peloissa ja selviytymiskeinoissa ei ollut suuria eroja, vaikka lääkäreillä oli ehkä hieman vähemmän kollegiaalista tukea kuin muilla. Useimmat lääkärit hakivat ja saivat tukea työpaikan ulkopuolelta vaikeiden tilanteiden puimiseen. Puoliso on tyypillisin tuki esimiesten ja työkaverien rinnalla kaikille työntekijäryhmille.
– Kun noin kolmasosa muista työntekijöistä oli käynyt järjestetyissä jälkipuinti-istunnoissa tai työnohjauksessa, lääkäreistä tällaiseen oli osallistunut vain kolme prosenttia. Palaverit ovat ehkä aikataulullisesti hankalia tai lääkäreistä moni on töissä esimerkiksi vuokrafirman kautta, kertoo Riitta Mikkola.
Pelkojen yleisyyteen nähden niistä puhutaan siis vähän. Mikkola myös huomasi, että peloista puhuminen ei ole tavallista, vaan ensiavun työntekijät kehittelevät omia henkilökohtaisia selviytymismalleja. Oman toiminnan ja asioiden etukäteistä suunnittelua käytettiin vähentämään pelkoa aiheuttavia tilanteita.
– Työyhteisön tukea toivottiin saatavan nykyistä enemmän, samoin ammattiauttajan tukea ja ennaltaehkäiseviä keinoja. Etenkin pienemmillä ensiapupoliklinikoilla kaivattiin vaikeiden hoitotoimenpiteiden harjoittelua ja lisää keinoja väkivaltaisista tilanteista selviytymiseen. Moni toivoi yksinkertaisesti lisää henkilökuntaa työtaakan ja paineen helpottamiseksi, kuvailee Mikkola.
Ulla Järvi
toimittaja
Kuva: Pixmac
Julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla
