Kollega lahjoitti minulle taiteilija Ilkka-Juhani Takalo-Eskolan kirjan Sammallautturi. Se ilmestyi vuonna 1995, siis pari vuotta edellisen laman päättymisen jälkeen. Laman aikana tietenkin puhuttiin rahasta, erityisesti sen puutteesta. Siitä puhutaan edelleen, maailma ei ole 20 vuodessa muuttunut miksikään.
Takalo-Eskolan kirjan kummallinen nimi johtuu taiteilijan hätkähdyttävän läheisestä suhteesta suohon ja sen sammaliin, mutta kirjassa pohdiskellaan monenlaista. Kirjan alaotsikko kuuluu ”Kuvaelmia ihmistajunnan sairaudesta, harhoista, mahdollisuuksista”. Ihmisen luonnosta vieraantumista miettiessään Takalo-Eskola kirjoittaa: ”Suuresta peruskysymyksestä, rahatalouden hirmuvallasta, ei puhuta tarpeeksi. Niinpä ani harva nykyään huomaa, kuinka tavattoman regression rahatalous aiheuttaa ihmisen tajunnalle. Kenenkään en ole maailmassa nähnyt kiinnittävän huomiota siihen, että tämä itse asiassa merkitsee yksiulotteiseen maailmankuvaan siirtymistä. Kaikki voidaan heijastaa samalle viivalle lyhyemmäksi tai pidemmäksi janaksi vastaamaan pienempää tai suurempaa arvoa. En usko edes kastematojen elävän noin yksinkertaisessa maailmassa.”
Elämän tarkoitus on myyminen ja ostaminen, rahan käyttäminen ja rahan ansaitseminen. Aivan sama tarvitaanko sitä mitä myydään ja ostetaan, kunhan homma toimii. Puhelin soi, en tunnista numeroa, jos vastaan kuulen telemarkkinointikiellosta huolimatta ”Onko se Johannes? Kiva, meillä olisi nyt tällainen tarjous…”. Siksi en vastaa tai vastaan ”Haluat varmaan myydä minulle jotain. En osta, älä soita enää koskaan”. Joskus tunnen olevani vain kone, joka ostaa, kun tarpeeksi tyrkytetään tai selitetään miksi ainakaan juuri nyt ei kannata olla ostamatta. Jos en osta, minua ei ole, tai olisi parempi jos minua ei olisi, koska kulutan vain myyjien aikaa. Ja myyjät tietenkin haluavat vain parantaa elämäni laatua, koska itse en ymmärrä, mitä ilman en voi elää.
Meidän ei piruvie anneta elää omaa elämäämme, emmekä edes tajua sitä. Informaatiotulva ja sen tuottajat haluavat muokata ja muovata meitä, tehdä meistä ostokoneita. Paras maailma on sellainen, jossa kaikki kommunikaatio tapahtuu ostokoneiden ja myyntikoneiden välillä. Kaikki muu on joutavaa. Mutta koneet voivat mennä rikki, ja tämä ostokone on mennyt.
Ehkäpä kastemadon ja ihmisen ero on seuraava. Kastemato elää yksinkertaisessa maailmassa, eikä muuta yritä esittääkään. Ihminen elää hyvin monimutkaisen näköiseksi tekemässään maailmassa, joka loppujen lopuksi on vähintään yhtä yksinkertainen kuin kastemadon maailma, paljon raaempi ja raadollisempi vain. Ihmisen luoman maailman yksinkertaisuus paljastuu, kun tajuaa ja myöntää, että raha on kaiken mitta. Rahan liikkeet ja kasaantuminen määräävät, miten asiat siellä tai täällä ovat. Sitä ei kastemato tajuaisi. Me tajuamme, ja juuri siksi on häpeä, että annamme asioiden vain olla niin kuin ne ovat.
Kastemadot ja monet muut niin sanotut alemmat eliöt ovat välttämättömiä elämälle; ne pitävät maaperän kunnossa, ja kiitos niiden me saamme ruokaa. Ihminen on planeetan loinen, suorastaan tuholainen, kaikkea muuta kuin välttämätön. Me pidämme kunnossa vain hirviömäisen talousjärjestelmän, joka on hautaamassa ihmisen ja ihmiset alleen. Järjestelmä ei ole vain luonnoton, se on suorastaan luonnonvastainen, ja pystyn perustelemaan väitteen. Kun ihmisten kyhäämällä talousjärjestelmällä menee huonosti, kun myyntikoneet eivät saa myytyä ostokoneille, silloin perustetaan vähemmän kaivoksia, hakataan vähemmän metsiä, kaivetaan vähemmän turvetta, liataan vähemmän ilmaa ja vettä. Silloin luonnolla – ja kastemadolla – menee paljon paremmin.
Johannes Enroth
Kirjoittaja on Helsingin yliopistossa työskentelevä kasvibiologian yliopistonlehtori ja parantumaton nostalgikko, joka on kiinnostunut mm. evoluutiosta.
Kolumni Lääkärilehdestä 18/2016.
Lue myös nämä Johannes Enrothin kirjoitukset:
Kuningas Alkoholia munille
Eurikka ja Afrooppa
Mustarastas
