Kansainvälisessä haastattelututkimuksessa selvitettiin, kuinka usein terveydenhuollon ammattilaiset elvyttävät yli 80-vuotiaita sydämenpysähdyksen saaneita sairaalan ulkopuolella, sekä miten elvytys onnistui pelastamaan vanhuksen. (Patrick Druwe ym. J Am Geriatr Soc. 15.12.2019)
HUS:n Juuri julkaistu -juttusarjassa esiin nostetusta tutkimuksesta selvisi, että yksin kohtauksen saaneista sekä hoitokodeissa asuvista elvytetyistä vanhuksista menehtyivät kaikki. Muista elvytetyistä vanhuksista noin kaksi prosenttia selvisi hengissä. Yli 80-vuotiaan sydänkohtauksen saaneen vanhuksen mahdollisuus toipumiseen on kuitenkin huono.
– Vaikka verenkierto saataisiinkin palautettua, ei sairaalasta kotiutuminen ole useimpien potilaiden kohdalla todennäköistä. Vanhukselle voi jäädä aivojen hapenpuutteesta johtuvia merkittäviä vammoja. Osan elvytysyrityksistä voi siis katsoa lisäävän kärsimystä, tutkimuksessa mukana ollut anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri Jouni Nurmi HUS Akuutista kertoo tiedotteessa.
Enemmistö pitää päätöstä perusteltuna
Iäkkään elvytyksen huonoista lopputuloksista huolimatta yli puolet lääkäreistä ja hoitajista piti tutkimuksen haastattelussa viimeisintä yli 80-vuotiaan elvytysyritystään perusteltuna, 30 prosenttia oli asiasta epävarma ja 18 prosenttia ei pitänyt elvytystä perusteltuna.
– Nyt lähes kaikkia sydänpysähdyspotilaita yritetään elvyttää. Vaikka iäkkään verenkierto saataisiin elvytettyä, vaatii sydänpysähdyksestä toipuminen elimistöltä resursseja, eikä useimmilla yli 80-vuotiaalla niitä ole paljon, Jouni Nurmi sanoo.
Tutkijat arvelevat, että perusteettoman elvytyksen syyt piilevät terveydenhuollon henkilökunnan tietämättömyydestä huonosta ennusteesta ja toimintakulttuurista, jossa elvytystä odotetaan sydämen pysähtyessä. Nurmi ei usko, että henkilökunta kohtaa omaisten taholta asiassa painostusta.
– Päätöksenteon vaikeus on myös siinä, että pelkkä ikä ei kerro riittävällä tarkkuudella potilaan elimistön tilasta. Osa 70-vuotiaista on jo raihnaisia, ja toisaalta 85-vuotias voi olla hämmentävän hyväkuntoinen, joskin elimistön reservit ovat väistämättä vähentyneet.
Elvytyspäätökseen voivat vaikuttaa myös tunteet, omien vanhempien ikä ja ammatillinen itsetunto.
– On joskus ehkä helpompaa tehdä päätös elvyttämisestä kuin olla elvyttämättä, Nurmi pohtii.
Tutkimuksen elvytysyrityksistä seitsemän prosenttia tehtiin potilaille, joilla oli elvytyskielto. Terveydenhuollon ammattilaisista 39 prosenttia koki tällaisen elvytysyrityksen aiheellisiksi.
Kansainväliseen selvitykseen haastateltiin 611 terveydenhuollon ammattilaista Euroopasta, Israelista, Japanista ja Yhdysvalloista. Vastaajista noin kolmannes oli lääkäreitä, viidennes sairaanhoitajia ja yli puolet ensihoitajia. Yksittäisen maan tilannetta ei voi tutkimuksessa erottaa, mutta Nurmi uskoo, että suomalainen terveydenhuolto on kansainvälistä keskiarvoa realistisempi, joskin käytännöissä on alueellisia eroja.
Nurmen mukaan vanhusten parissa työskentelevien kannattaisi tiedostaa iäkkäiden potilaiden toivoton ennuste sydänpysähdystilanteessa, tehdä aktiivisesti päätöksiä sen varalta potilaan kanssa ja saattaa tehdyt päätökset omaisten tietoon.
– Useimmat potilaat, joiden toimintakyky on niin alentunut, että he tarvitsevat hoivalaitoksen palveluja, eivät hyödy elvytystoimista sydänpysähdystilanteessa, hän summaa.
Kirjoittaja
Tuomas Keränen
toimittaja
Juttu on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.
