Elämän loppuvaiheessa lääkehoidon tavoitteena on lievittää sairauden aiheuttamia oireita ja ylläpitää arkista toimintakykyä. Ilman asianmukaista seurantaa lääkitys voi kuitenkin toimia jopa päinvastoin. Potilaan lääkitys tulee arvioida säännöllisesti, jotta käytössä olisivat vain sellaiset lääkkeet, jotka edistävät hoidon tavoitteita, kirjoittavat Minna Kiljunen ja Elisa Marjamäki Lääkärilehdessä.
Sairauden edetessä moni aiemmin tarpeellinen lääke voi käydä turhaksi tai jopa haitalliseksi. Sairauden loppuvaiheessa usein kehittyvä munuaisten tai maksan vajaatoiminta voimistaa lääkkeiden vaikutusta ja suurentaa lääkehaitan riskiä.
Potilaan laihtuessa verenpaine- ja diabeteslääkkeiden tarve vähenee tai jopa väistyy. Syvenevä uupumus, lihaskato ja liikuntakyvyn heikentyminen lisäävät kaatumisriskiä, ja verenpainetta alentavat, väsyttävät tai antikolinergiset lääkkeet voivat pahentaa tilannetta. Merkittävää on myös monien lääkkeiden aiheuttama psyykkinen hajanaisuus ja sekavuus.
Ikään liittyvien fysiologisten muutosten vuoksi vanhuspotilaat ovat erityisen alttiita lääkehaitoille ja voivat reagoida lääkityksiin yllättävällä tavalla. Esimerkiksi rauhoittavaksi tarkoitettu bentsodiatsepiini tai antipsykootti voi aiheuttaa paradoksaalisesti agitoitumista ja ärtyneisyyttä.
Myös lääkkeet, joilla hoidetaan enemmän sairauden riskiä kuin itse sairautta, ovat elämän loppuvaiheessa potilaalle hyödyttömiä. Tällaisia ovat monet vitamiinivalmisteet, statiinit ja bisfosfonaatit.
Kuoleman lähestyessä tarvitaan yleensä enää vain oireenmukaista lääkehoitoa. Kun tablettien nieleminen ei enää onnistu, kaikista muista säännöllisistä lääkkeistä paitsi opioidista voidaan luopua. Opioidia annetaan säännöllisesti potilaan kuolemaan asti. Jos potilaalla on siitä huolimatta sietämättömiä oireita, voidaan käyttää palliatiivista sedaatiota eli tajunnan heikentämistä lääkkeellä.
Lähde: Kiljunen M, Marjamäki E. Lääkehoidon arviointi elämän loppuvaiheessa. Suom Lääkäril 2017;72:1231–5.
Kirjoittaja:
Marianne Jansson
toimittaja
Artikkeli on julkaistu Lääkärilehdessä 19/2017.
Kuva: Fotolia
