Vakavasti sairaan potilaan hoitoa on tapana jatkaa samaan tapaan elämän viime viikkoihin asti. Kolmasosa kuuden viimeisen elinkuukauden aikana tehdyistä leikkauksista, tehohoitojaksoista, lääke- ja sädehoidoista arvioitiin tarpeettomiksi.
Kirjallisuuskatsauksessa oli mukana 38 tutkimusta. Tarpeettomia hoitotoimia oli 33–38 %:lla potilaista, elvytysyrityksiä 28 %:lla. Akuuttisairaalan vuodeosastojen hoitojaksoista 44 % päättyi kuolemaan. Dialyysejä, sädehoitoja, antibioottihoitoa ja muita tarpeettomiksi arvioituja elämää ylläpitäviä hoitoja oli kuolevista potilaista 30–38 %:lla ja tarpeettomia tutkimuksia tehtiin 33–50 %:lle.
Tarpeettomat hoitotoimet aiheuttavat turhia kustannuksia ja ne saattavat lisätä kuolevan potilaan kärsimyksiä. Tarpeettomiin hoitotoimiin johtavia syitä on useita. Terveydenhuollon ammattilaisten osaaminen ja halu käydä elämän loppuvaiheen keskusteluja on liian ohutta. Ammattilaiset eivät osaa arvioida sairauden vakavuutta ja sitä, kuinka lähellä kuolemaa potilas on. Hoitokulttuuri yliarvioi lääketieteen mahdollisuuksia ja väestöllä on ylisuuria odotuksia. Riittämättömät sairauskertomusmerkinnät saattavat harhauttaa. Liian usein tyydytään hoitamaan vain akuutit ongelmat sen sijaan, että vakavasti sairaiden potilaiden kanssa pysähdyttäisiin miettimään kokonaishoitosuunnitelmaa ja ennakoitaisiin tulevia ongelmia.
Elämän rajallisuuden oivaltaminen ja realistinen käsitys lääketieteen mahdollisuuksista sekä riittävät vuorovaikutustaidot ovat jokaisen terveydenhuollon ammattilaisen osaamisen kulmakiviä.
Lähde:
Cardona-Morrell M, Kim JCH, Turner RM ym. Non-beneficial treatments in hospital at the end of life: a systematic review on extent of the problem. Int J Qual Health Care, verkossa ensin 27.6.2016. doi:10.1093/intqhc/mzw060
Kirjoittaja:
Sirkku Jyrkkiö
dos, osastonylilääkäri
TYKS, syöpätautien klinikka
Kuva: Sami Perttilä
Julkaistu Lääkärilehdessä 35/2016.
Lue myös:
Luonnollinen ja arvokas kuolema
Mummoa kyydissä
Yhteistyö vähentää kuolevien pallottelua
